Milloin sikiö on ihminen? Abortti on ongelmallinen

Teksasissa on hyväksytty uusi laki, joka sallii kuuden viikon ikäisen sikiön abortoinnin. Tästä on noussut suuri häly, koska osa ihmisistä pitää tätä rajaa aivan liian alhaisena. Heidän mielestään pitäisi sallia abortti paljon myöhempään, jopa lähes ennen synnytystä kuten New Yorkissa (ja silloinkin, jos lääkäri epäonnistuu lapsen tappamisessa synnytyskanavassa, pitäisi lääkärin saada korjata virheensä, kun lapsi on jo osin ulkona). 

Tätä keskustelua käytäessä, nousee esiin kysymys siitä, milloin sikiö on ihminen eli milloin hänellä on ihmisoikeudet. Teksasin lakia perusteltiin sillä, että kuuden viikon ikäisen sikiön sydämenlyönnit ovat havaittavissa. Siitä, mitä tämä tarkalleen tarkoittaa, tohtori Saima Aftab, Miamin Nicklaus -lastensairaalan sikiönhoitokeskuksen lääketieteellinen johtaja, vastaa: 

[Kuudennen raskausviikon aikana ultraääni voi havaita] "pienen värinän alueella, josta tulee vauvan tuleva sydän.

Tämä värinä tapahtuu, koska soluryhmä, josta tulee tuleva sydämen "sydämentahdistin", saa kyvyn ampua sähköisiä signaaleja.

Mutta sydän ei ole vielä täysin muodostunut tässä vaiheessa, eikä syke ole kuultavissa, jos lääkärit asettavat stetoskoopin naisen vatsaan, näin varhaisen raskauden aikana.

Vasta viime vuosikymmeninä lääkärit ovat pystyneet havaitsemaan tämän värinän kuuden viikon ikäisissä sikiöissä kehittyneempien ultraäänitekniikoiden käytön  ansiosta. Se ei missään tapauksessa tarkoita sydämen elinkelpoisuutta.

Sydämellä on vielä paljon kehitettävää ennen kuin se on täysin muodostunut. Itse asiassa koko raskauden ensimmäinen kolmannes on "organogeneesin" tai elinten muodostumisen aikaa.

Kun värinä on havaittu kuudennella viikolla, sydänlihas kehittyy edelleen seuraavien neljän tai kuuden viikon aikana, lihas käy läpi monia "taitto ja taivutus" kehitysvaiheita, jotta sydän saisi lopullisen muotonsa." (1)

 

Mitä tästä asiantuntijalausunnosta on ajateltava? Jokainen joutuu sen päättämään itse. 

Haluan nostaa pari kysymystä pohdittavaksi ajattelun virittämiseksi.

Huomioitavaa on, että tämä syke näin aikaisin on havaittu vasta viime vuosina. Tämä automaattisesti nostaa esiin kysymyksen: mitä muuta on vielä havaitsematta? 

Asiantuntija sanoo, että tässä vaiheessa sydänlihas on jo olemassa, vaikka se ei vielä muistuta valmista sydäntä. Missä vaiheessa tämä sydänlihas sitten ilmestyy sikiöön? Ilmeisesti tätä ei vielä ole havaittu tai sitten tätä ei edes voida havaita, sillä tavallaan sydänlihas on jo siinä hedelmöittyneessä munasolussa: eihän sen jälkeen alkioon tule mitään ulkoapäin. Se vain monistuu ja monien toisiaan seuraavien vaiheiden kautta täydellistyy. 

Genetiikasta tiedämme, että epigeneettinen ohjaus muuttaa alkiosolun erikoistumaan erilaisten elimien soluiksi. Tämä muutos ei tapahdu yhdessä solunjakautumisessa, vaan useiden ohjaustekijöiden vaikutuksesta useiden solunjakautumisten aikana vähitellen. Eli sydänlihaksenkaan syntyminen ei ole yksiselitteinen hetki sikiön kehityksessä. 

Viimeistään 10-12 viikon iässä sydän on jo valmis itsenäinen elin, vaikkakin pieni. Asiantuntija sanoo, että sydän ei ole vielä 6 viikon ikäisenä elinkelpoinen. Mitä radikaalia sitten tapahtuu seuraavan neljän viikon aikana? Ei mitään yksittäistä asiaa - sydänlihas itsessään kasvaa elinkelpoiseksi ilman, että ulkopuolelta mikään siihen vaikuttaa. 

Ei pieni vauva synnyttyäänkään ole elinkelpoinen omin avuin - ei se silti vähennä vauvan ihmisarvoa.

Lääketiede jakaa ihmisen kasvun munasolu-alkio-sikiö-vauva termeillä kuvaamaan eriasteisia kasvun vaiheita, mutta siirtymää näiden vaiheiden välillä ei voida havaita: on vain sovittu, että nimitys vaihtuu tietyssä iässä. Ihmisen monen elimen kasvu ja muuntuminen jatkuu aina parikymppiseksi ja kaikki muutokset tapahtuvat vähitellen yhtenäisenä jatkumona.

Naisten oikeus

Abortteja puolustetaan naisen oikeudella päättää, mitä hänen kehossaan tapahtuu. Naisella toki on tämä oikeus omaan kehoonsa, mutta sikiö ei ole osa hänen kehoaan: siinä on vieras DNA, joka ei ole hänestä vaan miehestä. Naisen oikeus ei voi koskea tätä vierasta DNA:ta. 

Nainen menettää oikeutensa siinä vaiheessa, kun hän päästää tätä vierasta DNA:ta kehoonsa. Hänen olisi pitänyt suojella oman kehonsa oikeutta ennen tätä eikä suostua jakamaan kehoaan ja oikeutta siihen. Tämän jälkeen oikeus on jaettu, eikä jaettua oikeutta voi yksipuolisesti enää perua (nainen yksin): siihen tarvitaan kaikkien kolmen hyväksyntä: äidin, isän ja lapsen.  Tämä on jaetun oikeuden käsite.

On toki tilanteita, joissa nainen ei ole tätä sallinut ja hänen oikeuttaan on rikottu, mutta tällä ei voida perustella niitä tuhansia abortteja, joita Suomessakin tehdään vuosittain.

Aborttia perustellaan myös estämään vammaisten lasten syntyminen. Kuitenkin vammaisuutta syntyy sikiökehityksen jälkeenkin monilla eri tavoilla ja myös jo syntyneille lapsille. Ei heitäkään voida tappaa pelkästään sillä perusteella, että "mä en halua". Elämän kohtaloita on erilaisia ja kaikki ne ovat Jumalan lahjaa. Hänen, ketä pystyy, on autettava sitä, joka apua tarvitsee.

Naakan munan rikkomisesta saa sakkoja - ihmisen "munan" rikkomisen kustantaa valtio.
Kuva: Patrick Clement from West Midlands, England 

Viitte:

1. Saima Aftabin kommentit: https://www.sciencealert.com/the-fetal-heartbeat-that-can-be-detected-at-6-weeks-isn-t-quite-what-we-think

Ihmisaivot silmillä kasvatettu laboratoriossa

Tutkijat kasvattivat mini-aivoja kantasoluista ja niihin kehittyivät myös silmät. Niissä on havaittavissa linssin osia ja ne reagoivat valoon. Näin sanoo uusi tutkimus, joka julkaistiin tässä kuussa. 

"Työmme korostaa aivojen organoidien merkittävää kykyä tuottaa primitiivisiä aistinvaraisia ​​rakenteita, jotka ovat valoherkkiä ja sisältävät solutyyppejä, jotka ovat samanlaisia ​​kuin kehossa", selittää neurotieteilijä Jay Gopalakrishnan Düsseldorfin yliopistollisesta sairaalasta Saksassa.

"Nämä organoidit voivat auttaa tutkimaan aivojen ja silmien vuorovaikutusta alkion kehityksen aikana, mallintamaan synnynnäisiä verkkokalvon häiriöitä ja luomaan potilaskohtaisia ​​verkkokalvon solutyyppejä yksilöllisten lääkkeiden testaukseen ja elinsiirtohoitoihin."

Taustalla on siis hyvä tarkoitus, mutta miksi tämä saa aikaan inhottavan olon?

Uutisesta kertova artikkeli (1) selittää: 

"Aivojen organoidit eivät ole todellisia aivoja, kuten saatat ajatella niitä. Ne ovat pieniä, kolmiulotteisia rakenteita, jotka on kasvatettu indusoiduista pluripotentteista kantasoluista - soluista, jotka on kerätty aikuisilta ihmisiltä ja muunnettu kantasoluiksi ja joilla on potentiaalia kasvaa moniksi erityyppisiksi kudoksiksi.

Tässä tapauksessa nämä kantasolut houkutellaan kasvamaan aivokudoksen möykyiksi ilman mitään ajatuksia, tunteita tai tietoisuutta . Tällaisia ​​"miniaivoja" käytetään tutkimustarkoituksiin, joissa todellisten elävien aivojen käyttäminen olisi mahdotonta tai ainakin eettisesti hankalaa - esimerkiksi lääkereaktioiden testaaminen tai solujen kehityksen tarkkailu tietyissä epäsuotuisissa olosuhteissa."

Aivokudosta, jossa silmäalkiot näkyvät mustina (kuva: Elke Gabriel)

Ihmisen kyky manipuloida solujen toimintaa kasvaa nopeasti eri puolilla maapalloa olevissa tutkimuskeskuksissa. Ihmisalkioita pystytään kasvattamaan yhä pidempään koeputkessa ja keskustelu tämän toiminnan sallivista laeista on käynnissä. Ihmisen solut voidaan ohjelmoida tuottamaan vieraita proteiineja rokotteilla rutiininluontoisesti kuten kaikki jo tietävät. Ihmisen elimiä on kasvatettu sian sikiöillä. Ja onpa jo ensimmäiset geenimanipuloidut lapsetkin syntyneet kiinassa kuten pari vuotta sitten uutisoitiin.  Yhä nuorempia keskosia pystytään pitämään hengissä. Näissä kaikissa on tietysti hyvät puolensakin.

Ei tarvitse olla profeetta huomatakseen, ettei tämä kehitys ole pysähtymässä ja ettei olla kaukana siitä, mihin scifi-elokuvat ovat jo ihmiskuntaa totuttaneet. Se tulevaisuus tulee varmasti - ja sitten on taas niin kuin Nooan päivinä.

Viitteet: 

1. Lisää aiheesta englanniksi https://www.sciencealert.com/scientists-used-stem-cells-to-make-mini-brains-they-grew-rudimentary-eyes

2. Kiitos Googlelle artikkelin käännösavusta - kyllä on automaattikääntäminenkin edennyt

Yksinkertaista rokotematematiikkaa ja koronaelämää

 (Käytän tässä katsauksessa mahdollisimman pyöreitä ja ymmärrettäviä lukuja - en niinkään pilkuntarkkoja - , jotta jokainen päässälaskutaitoinen voi niiden oikeellisuuden mieltää.)

Suomessa kuolee karkeasti vähän yli 1 000 ihmistä viikossa, siis hieman alle 5 000 ihmistä kuukaudessa ja 52 000 - 55 000 vuodessa. Koronaan on kuollut viimeisen kuukauden aikana 11 henkilöä eli 0,2% kaikista kuolleista. 

Rokotustahti on ollut karkeasti 170 000 ensirokotettua viikossa eli 750 000 kuukaudessa. Tämä on noin 14% koko kansasta.

Tasaisen tilastoinnin mukaan siis rokotetuista pitäisi kuolla 700 kuukauden sisällä rokotteen saannista (14%). Siis ilman, että tällä on mitään tekemistä rokotteen kanssa. Tämä ei ota huomioon kuolleiden ikää, mutta antaa siis sellaisen näppituntuman, että rokotettujakin kuolee eikä sillä ole mitään tekemistä rokotteen kanssa. 

Saman voisi ottaa vaikkapa verisuonitauteihin sairastuneista.

THL:n sivut sanovat: 

"Vuonna 2012 sydäninfarkti- ja sepelvaltimotautikohtauksia oli kaikissa ikäluokissa yhteensä 21 769. 

Työikäisillä suomalaisilla infarkti- ja sepelvaltimotautikohtauksia oli samana vuonna 4052"

(https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/sydan-ja-verisuonitaudit/sydan-ja-verisuonitautien-yleisyys) 

Kuukautta kohden tästä saadaan: 1800/340 (kaikki/työikäiset) kohtausta. Koska kuukaudessa rokotetaan 750 000 eli 14% kaikista, niin kuukauden sisällä rokotuksesta saa siis ihan tilastollisesti kohtauksen 253/47 rokotettua eikä tällä ole mitään tekemistä sinällään rokotuksen vaikutuksen kanssa. 

Siis pelkästään työikäisistä viitisenkymmentä saa sydänkohtauksen kuukauden sisällä rokotuksesta yleisistä terveydellisistä syistä. Tässä luvussa ei siis mukana vielä esimerkiksi aivoinfarktit tai muut verisuonitukokset. 

Kun lisäksi otetaan huomioon, että rokotteita on maailmassa annettu jo yli 3 miljardia annosta ja ensimmäisistä annoksista on aikaa yli 6kk, voidaan havaita, että mitään massaongelmaa ei rokotteissa näyttäisi olevan. Jokaisen yksittäisen ihmisen kohtalo, jos esim. on allerginen jollekin rokotteen ainesosalle, on tietysti valitettava.

Yhteiskunnan toimivuutta ei kuitenkaan johdeta yhtä yksilöä ajatellen, vaan koko kansakunnan yleistä etua hakien.

Johtopäätös, jonka totean itselleni: tämän hetkisen näkemyksen mukaan tämä historiallisen suuri ja kattava rokotekampanja on enemmän onnistunut kuin epäonnistunut ja sitä kannattaa jatkaa.

Onko rokote täydellinen pelastaja?

Rokote ei anna 100% suojaa koronaa vastaan, vaan arviolta 80% ja ensimmäinen rokote reilusti alle tämän (50%?). Tosin ensimmäinenkin rokote jo auttaa voittamaan viruksen nopeammin kuin ilman rokotetta.

Otetaan jälleen pyöreitä lukuja ja oletetaan, että vain yhden rokotteen saaneista ( n. 1,7 M) voi sairastua 50% ja kahden rokotteen saaneista (n. 2 M) 20% ja lisätään vielä rokottamattomat (n. 1,8 M) niin saadaan koronalle edelleen potentiaaliset n. 3 M suomalaista. Tästä nähdään, että taudille potentiaalinen kansakunta on edelleen reilusti yli puolet suomalaisista. Tästä alle kaksikymppisiä on arviolta noin 1,2M. 

Tästä taas seuraa, että tilastollisesti me voimme edelleen nähdä jopa paljon suurempia sairastuvuuslukuja kuin tähän asti ja ne eivät tarkoita, että rokotukset olisivat epäonnistuneet. Jos noista joka kymmenes (10%) sairastuu loppuvuoden aikana (5kk) niin päivittäin silloin sairastuisi 2000 henkeä. 

Tähän mennessä sairastuneita on n. 100 000, joten nämä sairastuneet lisäksi tekisivät yhteensä 130 000 sairastumalla immuniteetin saanutta. 

Jos rokote kattavuus saadaan loppuvuoteen mennessä 70% (kaksi annosta), niin sen pohjalta immuniteetin on saanut (ottaen jälleen huomioon että rokoteimmuniteetti ei ole täydellinen) n. 3M henkeä (5,5M x 70% x 80%). Sairastamalla immuniteetin saaneet ovat siis 4% kaikista koronalle immuuneista - ei siis juuri merkitsevä luku. 

Tulevaisuus

Ratkaiseva peruste alusta asti koronan leviämisen rajoittamiselle ei ole ollut se, että on ikävä sairastaa, vaan terveydenhuollon kapasiteetin hallinta. Nyt koronan leviämistä on rajoitettu jopa niin paljon, että kapasiteettia on vajaakäytöllä (koronaan varattu kapasiteetti).

Näyttäisi siltä, että sekä rokote että helpommin leviävä deltavariantti edesauttaa sellaiseen tautimuotoon, joka ei täytä sairaaloita. Tähän vaikuttaa myös se, että korona ei ole nuorille (vähiten rokotettu ryhmä) keskimäärin kovin vakava sairaus. Kaikki nämä pitää ottaa huomioon jatkossa rajoituksia mietittäessä. 

Lapsiperheissä tapana on ollut oikein hakea lapsille vesirokko ystävien luota, koska sen sairastaminen lapsena on pikku juttu verrattuna siihen mitä se on aikuisena. Koronassa näyttää olevan samoja piirteitä.

Näitä lukuja ja tekijöitä katsoessa ajatukset kääntyvät siihen, että jossain vaiheessa strategia on muutettava siten, että taudin on annettava levitä ja katsoa miten käy. Muuten vaarana on, että katsotaan tartuntatilastoja ja rajoitetaan elämää, kouluja ja työtä turhan takia - sairaalat eivät kuitenkaan täyttyisi, vaikka ei rajoitettaisikaan. 

Systeemi on uudelleen kalibroitava, niin kuin mittaustekniikassa aina tehdään, kun jokin vakiona pidetty kuitenkin muuttuu.

Huomioitava on, että vaikka 2500 suomalaista saisi koronan joka päivä, niin kaikkien ilman rokotussuojaa olevien sairastaminen veisi 1000 päivää. Vielä 3 vuotta meidän siis pitäisi voivotella tilastouutisten edessä, että kun ne ovat niin korkeita, vaikka kaikki halukkaat olisivat jo rokotetut. 

Tähänastinen ennätysluku on vielä alle 1000 uutta tartuntaa päivässä. Vaikka se nopeasti nousisi yli 1 000 tartuntaan päivässä, niin silti vuonna 2024 me vieläkin kuultaisiin uutisissa: "Tänään tuli taas uusi ennätys tartunnoissa, eilen oli 2154 tartuntaa tänään 2155." Tämä siis kuvitteellisessa tasaisen vauhdin tilastossa, joka kasvaisi aina yhdellä tartunnalla enemmän joka päivä.

Haaveilemme, että tauti tukahtuu aikaisemmin, kun ei enää ole yhtään tartuttajaa. Ja näin voisi suljetussa yhteiskunnassa käydäkin. Kuitenkin ulkomaalaisia työntekijöitä tulee jatkuvasti Suomeen ja taas toisaalta suomalaiset menevät ulkomaille. Maailmalla korona ei saada tukahdutettua vielä moneen vuoteen.(Tähän auttaisi vain täydellinen rajakaranteeni.)

Pitää myös huomioida se, että Suomessa koronaan on kuollut alle tuhat henkeä, kun normaaliin kausi-influenssaan kuolee vuodessa jopa tuplamäärä. Tämä tauti on nyt opittu hoitamaan melko hyvin, sen vakavakin muoto. Yhteiskunta on oppinut kestämään influenssan ja monen muunkin taudin jälkitaudit ja vielä vakavammat sairastumisen muodot, kuten syövän ja aivoinfarktit. 

Tästä on mentävä takaisin normaalin yhden uuden sairauden kanssa: Rokotusten jälkeen yhteiskuntaa pitäisi alkaa sulkea vasta kun sairaanhoitokapasiteetti on oikeasti ylitetty, niin kuin minkä tahansa muunkin sairauden kanssa olisi toimittu. 

Viitteet:

1. Tilastot YLEn sivulta 1.8.2021: https://yle.fi/uutiset/3-11300232

2. Sekä Tilastokeskukselta: https://www.stat.fi/til/vaerak/2019/vaerak_2019_2020-03-24_tie_001_fi.html

 

 

Ihmiskokeita alkioilla - mikä ero aborttiin?

Kansainvälinen kantasolututkimusyhteisö (ISSCR), joka laskee itsensä " kantasolututkimusyhteisön ääneksi ", on ilmoittanut, että se ei enää tue vallitsevaa kansainvälistä standardia, joka rajoittaa ihmisalkion tutkimuksen 14 päivään hedelmöityksen jälkeen.(1)

Geneettisesti me tiedämme, että hedelmöityksen jälkeen ei ihmisalkioon tule mitään uutta tietoa. Jo hedelmöittymisen hetkellä siinä on kaikki, mitä syntyvässä vauvassakin on. Hedelmöittymisen jälkeen tätä geneettistä tietoa käytetään solujen erilaistumiseen, mutta siinä prosessissa ei voida havaita mitään erityistä hetkeä, jonka jälkeen solujen muodostamaa kokonaisuutta voitaisiin kutsua ihmiseksi.

Aivojen ja selkäytimen esiaste tulee alkioon näkyviin juuri 14 päivän kohdalla. Tästä johtuen mm. Britannia on noudattanut tätä 14 päivän sääntöä. Näin on annettu julkisuuteen asia ymmärtää. 

Totuus taustalla on kuitenkin monimutkaisempi. Sillä aikaisemmin ei ole osattu pitää ihmisalkiota elossa koeputkessa näin pitkään, joten 14 päivän raja ei ole ollut ongelma.

Vuonna 2016 kaksi tutkimusryhmää - yksi Cambridgen yliopistossa Isossa-Britanniassa  ja toinen Rockefellerin yliopistossa Yhdysvalloissa  - onnistuivat ylläpitämään ihmisalkioita hengissä koeputkessa 12-13 päivän ajan. He olisivat voineet jatkaa niiden elämää, mutta tappoivat ne 14 päivän säännön mukaisesti.

Edellisestä 'edistysaskeleesta' johtuen keskustelu 14 päivän rajasta on nyt avattu. 

On syytä kuitenkin huomata, että 14 päivän rajan perustelut ovat olleet vuosikymmeniä juuri alkion kehitysvaihe, aivojen ja selkäytimen muodostuminen, eikä tämä ole muuttunut. Samalla on syytä ottaa tämä perustelu huomioon aborttikeskustelussa. 14 päivää vastaa siis kahden viikon ikäistä alkiota. Suomessa abortti sallitaan aina 12 viikkoon asti eli 10 viikkoa sen jälkeen kun aivot ovat jo havaittavissa. 

12 viikon ikäinen sikiö

Eikö pitäisi sallia alkiotutkimus yhtä pitkälle kuin aborttikin tai aborttia ei myöhempään kuin alkiotutkimuskaan? Miksi nämä olisivat poliittisesti jotenkin eri päätöksiä.

Molemmissa tapauksissa kristillisen käsityksen mukaan on kuitenkin kyseessä murha ja siksi aborttiin ei pidä ryhtyä ja alkiotutkimusta ei pidä sallia lainkaan. Näin oli jo varhaisessa sata luvun seurakunnassakin (katso tekstit alla). 

Ei jostakin mikä ei ole ihminen, voi tulla ihmistä ja jokin mistä tulee ihminen on ihmimen. 

Mathetes kirjoittaa kirjeessään vuonna 130 jKr. kristittyjen
tavoista mm. että he eivät koskaan tee aborttia. (2)

Athenegoras kirjoittaa vuonna 177 jKr. että naiset,
jotka käyttävät lääkkeitä abortin tekemiseen tekevät murhan. 

Ja Tertullian kirjoittaa vuonna 200 jKr., että sikiötä ei saa tappaa kohtuun
sekä kuvailee abortoinnissa käytettäviä työvälineitä,
millä mm. sikiön raajat revitään kohdusta.
Mikään ei siis ole muuttunut 2000 vuodessa. (2)

Viitteet: 

1. Uutinen kantasolututkimusten uudelleen määrittelystä: https://www.sciencealert.com/stem-cell-research-community-drops-14-day-limit-on-human-embryo-research 

2. Englanninkieliset tekstikuvat Ken Johssonin kirjasta Ancient Church Fathers.

Alkuräjähdysteorian "pieni salaisuus"

Olen aikaisemmissa artikkeleissa uudestaan ja uudestaan sanonut, että standardimalli on todistettu ja mitään "uutta fysiikkaa" ei ole olemassa. Siksi olenkin viime kuukausina seurannut, että joudunko nyt huonoon valoon, kun on julkaistu uusi tutkimus, että on sittenkin löytynyt todiste tästä niin sanotusta "uudesta fysiikasta". Tämä tarkoittaisi että standardimalli hiukkasista ei olisikaan valmis. 

Lähestyn asiaa Tekniikka ja Talous -lehden numeron 13 (16.4.2021) artikkelin avulla. Sillä se referoi tätä uutta tutkimusta yhtä ponnekkaasti kuin monet muutkin tiedeuutiset sivulla 6: "Uudesta luonnonvoimasta saatiin viitteitä" ja kirjoittaa ingressissään: "Hiukkasfysiikan standardimalli joutuu koville".

Asian ytimessä on myonin g-luku ja miten siitä tehdyt mittaukset eivät vastaa aikaisemmin standardimallin mukaisen teorian avulla laskettua arvoa. Tämä tarkoittaisi siis, että on olemassa jokin tuntematon voima, joka vaikuttaa hiukkasten liikkeisiin.

Tekniikka ja Talous -lehden numeron 13 (16.4.2021) sivu 6

Miksi tällaiset yksityiskohdan mahdollinen löytyminen ylittää uutiskynnyksen? Vainko sen takia, että olihan hieno uusi tutkimus?

Ehkä ei kuitenkaan. 

Artikkelissa on keskelle nostettuna FAKTA-laatikko, joka sanoo: 

"Standardimalli

- Kuvaa alkeishiukkasia ja niiden toimintaa sääteleviä voimia (sähkömagneettinen voima, vahva ja heikko vuorovaikutus).

- Standardimalli ei selitä esimerkiksi gravitaation toimintaa.

- Samoin pimeä aine ja energia ovat standardimallin kehikon ulkopuolella."

Tunnustus T&K:lle, että ylipäätänsä nostaa tämän likaisen "salaisuuden" keskeisesti esiin - useimmat artikkelit eivät tätä tee. Huolimaton lukija ei kuitenkaan ymmärrä, mitä tässä taustalla oikeastaan on.  

Faktalaatikon kohdat tarkoittavat, että koska koko universumi koostuu tieteen mukaan vain standardimallin mukaisista hiukkasista ja niistä muodostuneista atomeista, gravitaatiohiukkanen (gravitoni) ja pimeä aine sekä energia, eivät voi olla sen mukaan olemassa. Se "salaisuus", mitä ei selkeästi tuoda esille on, että standardimallin mukaan alkuräjähdys ei ole voinut tapahtua ja galaksien koossa pysyminen miljardeja vuosia ei ole selitettävissä sillä. Ja koska standardimalli yhä varmemmin ja varmemmin on todistettu kokeellisin havainnoin, on näiden toisten oletusten oltava väärin.

Melkoinen pommi muhii siis taustalla ja juuri siksi näistä uutisista on näin raflaavia juttuja. Osa tiedeyhteisöstä pidättää henkeä ja miettii: "Joko nyt voidaan julistaa, että alkuräjähdys on todistettu?!" Ja kun ei oikein voida, niin sitten tehdään ainakin sen suuntainen juttu, että eikös tämä riittäisi todisteeksi - sovitaan että riittää, jooko?

Mutta kun ei riitä. Kaikki fyysikot eivät ole samaa mieltä, vaan standardimalliin luotetaan tänään enemmän kuin ennen CERN:in hiukkaskiihdyttimen aikaa 15 vuotta sitten. En siis ole yksin rakentamassa jotain salaliittoteoriaa. Fyysikot ovat jopa lyöneet tästä kiistasta vetoa, kuten olen aikaisemmassa artikkelissa kirjoittanut. 

Fyysikkojen vedonlöynti vuonna 2011 kuuluisassa Kööpenhaminan kokouksessa siitä, löydetäänkö uusia supersymmetrisiä hiukkasia 5 vuoden aikana. Eikä niitä löydetty.

Tälläkin kertaa vastapuoli on jo vastannut. Tämä T&K:n artikkeli sanoo toiseksi viimeisessä kappaleessa: 

"Toinen vaihtoehto on, että mitään uutta ei ole löytynyt." 

ja viimeisessä lauseessa: 

"Toisin sanoen kyse ei olisikaan uudesta fysiikasta." 

Näin siksi, että toinen fyysikkoryhmä on nyt laskenut teoreettisen arvon uudestaan tarkemmin tehokkaammilla tietokoneilla ja saanut uuden havainnon mukaisen vastauksen myös teorian avulla. 

Näin suuria otsikoita, jotka sitten varsinaisessa uutisessa kuitenkin kumotaan. Paljon melua tyhjästä.

Tieteen tämänhetkinen tietämisen tila siis edelleen on, että alkuräjähdys ei ole voinut tapahtua ja pimeää ainetta ei ole havaittu. Alkuräjähdys ei voi tapahtua, koska Einstein on edelleen oikeassa siinä, että gravitaatio on avaruuden kaareutuma. Tällöin gravitaatio olisi ollut huipussaan nimen omaan alkuräjähdyshetkellä ja vetäisi koko kuvitellun räjähdyksen takaisin yhteen. Tämän kumoamiseen tarvittaisiin uusi hiukkanen, gravitoni, joka välittäisi gravitaatiovoiman ja olisi alkuräjähdyshetkellä estyneenä toimimaan aineen suuren tiheyden vuoksi kuten muutkin voimanvälittäjä hiukkaset. Pimeän aineen olemattomuus taas johtaa siihen, etteivät galaksit voi olla miljardeja vuosia vanhoja. 

Tällaisia pieniä salaisuuksia on siis yhä tieteen kentässä 'ratkaistavana'. Mutta mehän uskomme, että maailma on syntynyt Jumalan sanan voimasta. 

Dinosauruksen DNA:ta fossiilissa!

Jos olet seurannut dinosaurusfossiilien tutkimuksia viimeisen vuoden ajalta, tiedät jo suurimman kohun pyörivän väitettyjen DNA-löydösten ympärillä. Jos et ole seurannut saatat heti ajatella, että tämä kuulostaa ihan Jurassic Park:lta. (Elokuva jossa synnytettiin eläviä dinosauruksia vanhaa DNA:ta käyttäen.) 

Noin kaksikymmentä vuotta sitten Mary Schweitzer tiimeineen aiheutti suuren kohun todistamalla, että dinosauruksen luun sisällä oli säilynyt pehmytkudosta. Tätä ei tiedeyhteisö ottanut vastaan, vaan useat tutkijat kielsivät asian olettaen sen olevan kontaminaatiota eli huolimattomasti tehtyä näytteen keräystä, jolloin jokin uudempi solumateriaali oli joutunut näytteen mukaan.

Tämän jälkeen pehmytkudoksia on löytynyt dinosauruksen fossiileista paljon ja niitä on esitelty kymmenissä tutkimustuloksissa. Nykyisin tämä on yleisesti hyväksyttyä, vaikka tässä välillä saikin vielä potkuja yliopistoista, jos meni väittämään moista. Tämä siksi, että osa tutkijoista ei voi mitenkään hyväksyä, että soluja säilyy kymmeniä miljoonia vuosia. Jo lämpöliikkeen pitäisi hajottaa pehmeä orgaaninen aine 'atomeiksi'.

Mary on jälleen mukana yhtenä tutkijana tiimissä, joka hätkähdyttää vielä kerran. Lopultakin on löytynyt näyttöä siitä, että DNA:ta on säilynyt vanhoissa dinosauruksen luissa.(1) Ja jälleen osa tutkijoista ei voi asiaa hyväksyä. (2) Tällä kertaa syynä on sekä laboratorioissa havaittu että kenttätutkimuksissa mitattu DNA:n puoliintumisaika. (3) Kymmenien miljoonien vuosien jälkeen näiden havaintojen pohjalta ei DNA:sta pitäisi olla jäljellä nukleotidi sekvenssejä, jotka reagoivat tutkimusreagensseihin. Kuitenkin tässä tutkimuksessa on sekä visuaalisia havaintoja että kemiallisiin reaktioihin perustuvia näyttöjä siitä, että DNA:ta on jäljellä.

Kuva viitteen (1) tutkimuksen liitteestä jossa näkyy valkoisin nuolin osoitettuna solu, jonka sisällä erottuu jakautumisvaiheessa olevat kromosomitummennus.

Mistä siis oikeastaan on kysymys?

DNA:ta on jokaisessa solussa ja se sisältää tiedon solun ja sitä kautta lajin perimästä. Näin jälkeläisistä tulee samanlaisia kuin vanhemmistakin. Perimä on koodattu emäsmolekyylien järjestyksen avulla. Samaan tapaan kuin kirjoitetussa tekstissä kirjainten järjestys vaihtelee ja määrää merkityksen, DNA:ssa neljän emäksen (lyhennyttynä A, T, G ja C) järjestys määrä merkityksen. 

Kuvassa on hyvin lyhyt, noin 10 nukleotidin, pätkä DNA:ta. Kaksoiskierrettä yhdistävät poikkipuolat ovat emäksiä, joiden järjestyksellä perimä 'kirjoitetaan'. Reunoilla kiertävässä rungossa on mm. katkeamiselle heikkoja fosforisidoksia.

DNA on pitkä jättiläismolekyyli. Ihmisen DNA:n pituus on 2 metriä ja se on jaettu 46:een kromosomiin. Yhteensä siinä on 3 miljardia nukleotidia, joista jokainen koostuu useasta kymmenestä atomista, kun otetaan huomioon myös sitä koossa pitävä runko. 

DNA kiertyy uudestaan ja uudestaan kunnes se lopulta muodostaa kromosomin. Kromosomiksi kiertyneenä DNA on vain silloin kun solu jakautuu.

DNA:ta koossa pitävä runko ei ole järin kestävä. Ultraviolettisäteily, vesi ja happikin saavat sen herkästi katkeilemaan. Solun sisällä se on turvassa näiltä. Silti se katkeilee solussakin. Siksi sillä on kymmeniä huoltajaproteiinejä, jotka korjailevat sitä erilaisista virheistä koko ajan.

 

Solukalvo suojaa DNA:ta hapelta, säteilyltä ja vedeltä.

Kun DNA katkeaa useasta kohdasta, ei voida enää tietää missä järjestyksessä katkenneet pätkät ovat olleet toisiinsa nähden. Tätä voisi verrata siihen, että kirjan sivu menee silppuriin ja jäljellä on vain lyhyitä sanan osia eikä tiedetä millä kielellä teksti on kirjoitettu.

Kun solu kuolee korjausroboteilta loppuu energia (ATP-molekyylituotanto loppuu). Tällöin DNA jää olosuhteiden armoille. Jos solukalvo rikkoutuu, mikrobit, ja pelkästään jo vesikin, tulevat hajottamaan sen nopeasti. Jos solukalvo jää ehjäksi ja sulkeutuu niin, että ulkopuolelta ei pääse solun sisälle mitään, alkaa DNA:n hidas hajoaminen. 

Luun sisällä solu on hyvässä suojassa.

On mitattu, että DNA:n puoliintumisaika ideaalisessa tapauksessa on niinkin pitkä kuin 512 vuotta.(3) Tosin laboratorioissa on havaittu jopa 400 kertaa nopeampaa hajoamista.(2) Tämä mitattu hajoamisnopeus siis tarkoittaa, että 512 vuodessa puolet sidoksista on jo rikkoutunut. Äkkiä ajatellen tämä kuulostaisi siltä, että 512 vuoden jälkeen on jäljellä vain kahden nukleotidin mittaisia sekvenssejä eli ei siis paljon mitään. 

Katkeamiset eivät kuitenkaan jakaannu tasaisesti DNA:han. Eri saman fossiilin soluissa sidosten katkeamiset osuvat eri kohtiin, joten eri solujen tietoja yhdistelemällä suhteellisen vanhastakin näytteestä saadaan rakennettua pidempiä sekvenssijaksoja. Tämä onnistuu vain jos löytyy päällekkäisiä riittävän pitkiä jaksoja.

Lyhyistä eri soluista löydetyistä senvenssipätkistä voidaan konstruktoida pidempi yhtenäinen tietokanta.

Muutamassa miljoonassa vuodessa jäljellä ei ole enää yhdisteltäviä sekvenssejä, vain yksittäisiä nukleotidejä tai hyvin lyhyitä pätkiä. Koska käytettäviä 'merkkejä' (A, T, G ja C) on vain neljä, lyhyissä pätkissä helposti toistuvat samat emäkset samassa järjestyksessä eikä niiden avulla voida enää arvata, mikä on ollut miljoonien sekvenssien järjestys. 

7 miljoonaa vuotta vanhassa luussa ei pitäisi olla jäljellä enää mitään, mikä reakoi DNA testeihin - puhumattakaan 70 miljoonaa vuotta vanhasta dinosauruksen luusta. 

Mikä voisi selittää tuloksen?

Tiedemaailmassa tästä ei ole yksimielisyyttä. Jotkut vielä epäilevät tutkimustulosta. Luulen, että tässä käy samoin kuin pehmytkudosten osalta: kohta vastaavia tutkimuksia on niin paljon, että asiaa ei enää voida kiistää. Vieläpä löydetään keino sekvensoida muutama DNA:n pätkäkin. 

Kun sitten ihmetellään tätä riittävän pitkään, niin lopuksi vain todetaan, että on ilmeistä, että DNA voi säilyä toisissa olosuhteissa harvinaisen kauan. Tiedeyhteisö laajassa mitassa ei kuitenkaan tule edes pohtimaan sitä, että ehkä dinosaurukset eivät ole niin vanhoja. Koko evoluutio-oppi makaa sen päällä, että dinosauruksista tuli linnut ja ihmiset. Tätä ei tulla muuttamaan, vaikka mitä löytyisi. Tämä on ennalta päätetty ja kuuluu dogmaan niin kiinteästi, että koko länsimainen luonnontiede pitäisi lopettaa ennen kuin tämä hyväksyttäisiin.

(Ihmettelen tätä asetelmaa, koska on paljon olemassa niin sanottuja eläviä fossiileja eli eläimiä, joista pitäisi olla tullut muita 'kehittyneempiä' eläimiä, mutta silti se alkuperäinenkin on yhä olemassa. Mikä siis on ongelma tunnustaa dinosaurukset eläviksi fossiileiksi? Mahdollisesti se että eräs Raamatullinen maailmanlaajuinen katastrofi tulee silloin liian lähelle.)

Aikaisemmin tämä sai tunteet pintaan itselläni. Pitäisi mennä sinne minne data osoittaa eikä jääräpäisesti pitää kiinni jostain opista. Nykyisin vain hymyilyttää - tämä yhä suuremmin todistaa Raamatun paikkansapitävyyden. Ajat muuttuvat, mutta Jumalan sana ei. 

Viitteet:

1. Evidence of proteins, chromosomes and chemical markers of DNA in exceptionally preserved dinosaur cartilage, https://academic.oup.com/nsr/article/7/4/815/5762999 

2. The Trouble With Dinosaur Bones https://www.sciencealert.com/how-much-genetic-information-can-we-get-out-of-ancient-bones 

3. The half-life of DNA in bone: measuring decay kinetics in 158 dated fossils https://royalsocietypublishing.org/doi/10.1098/rspb.2012.1745

Onko koronarokote geeniterapiaa?

 Geeniterapia on sairauksien, usein perinnöllisten sairauksien, hoitomuoto, jossa ihmisen soluihin injektoidaan alun perin kyseisen yksilön perimään kuulumatonta geneettistä ohjetta, jota käyttäen solu pystyy tuottamaan proteiineja. (Tai toisaalta muutetaan perimää niin, että solu ei enää tuota jotain proteiinia, jonka tuottaminen on haitallista.)

Tässä mielessä koronarokote täyttää geeniterapian määritelmän tai vähintään sivuten sitä hyvin läheisesti, koska siinä geneettistä materiaalia ruiskutetaan soluihin niin, että solut siitä tuottavat proteiineja. Mutta asian ymmärtämiseksi on syytä tutkia aluetta hieman tarkemmin. Sen lisäksi on aivan toinen asia sitten, onko tämä hyvä vai huono asia, mutta sitä ei voi päättää ennen kuin on ymmärtänyt asian. 

Suomenkielinen wikipedia sanoo geeniterapiasta seuraavaa: 

"Jos geeni ruiskutetaan sellaisenaan soluun, se ei yleensä ala toimia. Siksi käytetään erilaisia muokattuja viruksia, jotka levittävät geeniä solusta toiseen. Viruksia muokataan tavallisesti niin että ne eivät aiheuta sitä tautia jonka muokkaamattomat virukset aiheuttaisivat. Jotkut virukset kuten retrovirukset liittävät oman geenistönsä ihmisen solun kromosomiin. Toiset, kuten adenovirus, vievät sen solun tumaan mutta eivät liitä sitä kromosomiin. Virusta voidaan antaa potilaalle ruiskeena tai tiputuksessa tai potilaan soluja voidaan altistaa koeputkessa ja palauttaa elimistöön. Jos hoito onnistuu, muokatut solut alkavat tuottaa haluttua proteiinia." (1)

AstraZenecan rokote käyttää juuri adenovirusvektoreita, joilla se kuljettaa geenin solun tumaan. Duodecim sivustolla oleva kattava geeniterapia artikkeli nimeään tämän tekniikan "lyhytaikainen geeniekspressioni", koska kyseinen kuljetettu geeni ei integroidu perimään, vaan jää 'leijumaan' pariksi viikoksi tumaan: 

"Lyhytaikaisen geeniekspression aiheuttavat kuljettimet. Adenovirus on toistaiseksi tehokkain geeninkuljetin. Se aiheuttaa siirtogeenin 1-2 viikkoa kestävän voimakkaan ilmentymisen. Adenovirusvektorista on myös poistettu viruksen lisääntymisen kannalta keskeiset alueet, joilta vapautuneeseen tilaan haluttu hoitogeeni voidaan kloonata." (2)

Artikkeli siis liittää myös nämä lyhytaikaiset geneettisen materiaalin käytön geeniterapiaan. Adenovirusvektorirokotteet ovat juuri näitä. Kuitenkin, jos kuljettimena olisi käytetty retrovirusta, niin silloin käänteiskopioijaentsyymi liittäisi kyseisen tuotetun genomin osaksi ihmisen DNA:ta. Tällöin vaikutus olisi siis, kahden viikon sijasta, koko solun elinikä.

Geenihoidon turvallisuudesta 

Tästä artikkeli mainitsee esimerkin: 

" SCID-XI-oireyhtymän geenihoidon yhteydessä havaitut leukemiatapaukset ovat esimerkki siitä, että sattumanvaraisesti perimään integroituvat geeninkuljettimet voivat olla potilaille vaarallisia varsinkin silloin, kun itse siirtogeeni antaa geeninsiirron kohteena oleville soluille merkittävän valintaedun" (2)

Eli jos geeni tuodaan soluun sillä tarkoituksella, että se liitetään perimään, niin riskit kasvavat. Mainitussa tapauksessa vielä ongelma oli, ettei tiedetty mihin kohtaan perimää se liittyi. Viimeinen lause ja sana on myös merkittävä: valintaetu.

Normaalisti solu, johon on tuotu uusi geeni, on vähemmistössä ihmisen monimiljardisten solujen joukossa. Näin on varsinkin rokotuksessa, joissa uusi geeni menee paikallisesti vain muutamaan soluun. 

Solujen lisääntyessä ja jakautuessa solu, jossa on uutta perimää, tulee yleisemmäksi vain, jos sillä on jokin etu muihin soluihin nähden. Geeniterapiassa tämä on itse asiassa ongelma: miten saada uusi geeni kaikkiin elimen soluihin. Saatetaan jopa tarttua niinkin voimakkaaseen aseeseen ennen hoitoa kuin kemoterapia eli olemassa olevien solujen tappaminen pois tieltä. Vasta tämän jälkeen istutetaan takaisin soluja, joissa jo on uusi geeni. Näin ajateltuna koronarokote taas ei ole geeniterapiaa.  

Rokote ei muuta perimää

Joka tapauksessa koronarokotteet eivät ole tarkoitettu muuttamaan perimää, ainoastaan lyhytaikaisesti tuomaan vieras geeni, jotta koronan piikkiproteiinia saadaan solun pinnalle. Tämän jälkeen ihmisen immuunipuolustusjärjestelmä tunnistaa vieraan proteiinin ja tuhoaa itse asiassa sen mukana koko solun. Näin vieras perimä myös poistuu kehosta - riippumatta siitä, onko se integroitunut perimään vai ei. 

Jos käytettäisiin retrovirusta ja vieläpä sellaista, jolta lisääntymiskyky ei ole poistettu, saataisiin aikaan 'ase', joka mahdollisesti kopioisi geenin ihmisen joka soluun, ja tämä saattaisi aiheuttaa ihmisen kuoleman muutamassa päivässä. Tämä olisi kuitenkin helposti tutkittavissa ja havaittavissa rokotteista ja aiheuttaisi rokotevalmistajan yhtä nopean kuoleman. 

Terminologien muutoksia tulossa?

Koska koronarokotteen menetelmä on kuitenkin näin lähellä geeniterapiaa, joka kattaa paljon muutakin, niin aavistan, että geeniterapian määritelmään tullaan pian täsmentämään niin, ettei rokote enää kuulu sen piiriin.  

Englannin kielinenkin Wikipedia vielä mainitsee geeniterapialle niin laajan määritelmän, että korona rokote ilman muuta kuuluun sen piiriin: 

"Gene therapy (also called human gene transfer) is a medical field which focuses on the utilization of the therapeutic delivery of nucleic acids into a patient's cells as a drug to treat disease." (3)

Menetelmä ei ole ihan uusi

Vaikka näitä RNA ja DNA rokotteita ei ole ennen käytetty tässä mittakaavassa, samaa menetelmää on käytetty kuitenkin geeniterapiassa hyvin tuloksin: 

"Hiljattain julkaisemassamme kahdeksan vuoden seurantatutkimuksessa emme havainneet mitään haittavaikutuksia sydänpotilailla, jotka olivat saaneet adenovirusvälitteisen geeninsiirron sepelvaltimotaudin hoitoon (Hedman ym. 2009)."(2)

Huomaa, että tämä artikkeli on kirjoitettu jo yli 10 vuotta sitten. Sen jälkeen on tapahtunut genetiikassa paljon. 

Entäs sitte?

Tämän jälkeen voidaan pohtia sitä, että muuttako se, että koronarokote nykymääritelmän mukaan on geeniterapiaa, yhtään mitään. On selvää, että tätä sulkukierrettä ei voida jatkaa ikuisesti. Yhteiskuntaa johdetaan menetelmillä, jotka koituvat koko yhteiskunnan eduksi ja siinä johtamisessa joskus tulee sivullisia uhreja, jotta toimintakyky säilyy. Jotkut kuolevat rokotteeseen - toiset koronaan. Karavaanin pitää kuitenkin kulkea, vaikka koirat räksyttävät. Asiasta politikointi on sitten toinen asia.

Ps. Jotkut ns. faktantarkistussivustot ja jopa tunnetut lehdet painottavat, että koronarokote ei ole geeniterapiaa, mutta tekevät sen perustelematta tai pohtimatta asiaa. (4)

Viitteet:

1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Geeniterapia

2. https://www.duodecimlehti.fi/duo98238 

3. https://en.wikipedia.org/wiki/Gene_therapy

4. https://www.forbes.com/sites/brucelee/2021/03/17/covid-19-mrna-vaccines-are-not-gene-therapy-as-some-are-claiming

Kuva 1. Geeninsiirtovektorien valmistus ja toimintaperiaatteet. A) Retrovirusvektori tuotetaan pakkaussolussa, jonka genomiin on erikseen siirretty viruksen toiminnan kannalta tärkeiden proteiinien (rakennekomponentit SAG-Pol) geenit. Kun pakkaussoluun tuodaan sopivan promoottorin ohjaama siirtogeeni, pakkaussolu tuottaa geeninsiirtoon soveltuvia lisääntymiskyvyttömiä retroviruksia. Kohdesolussa viruksen RNA-genomi muuttuu käänteiskopioijaentsyymin avulla DNA-genomiksi, joka inkorporoituu pysyvästi isäntäsolun genomiin. Siirtogeenin luenta tapahtuu samaan tapaan kuin solun omien geenien, jolloin lääkkeenä toimiva geenituote muodostuu soluissa normaaliin tapaan. B) Lentivirusvektori tuotetaan pakkaussoluissa yleensä siten, että kaikki viruksen tärkeät komponentit (siirtogeeni, rakennekomponentit GAG-POL, REV ja pintaproteiinit) transfektoidaan erikseen pakkaussoluun plasmidin avulla. Pakkaussolu tuottaa tämän jälkeen lisääntymiskyvyttömiä lentiviruksia. Solulimassa lentiviruksen RNA-genomi muuttuu käänteiskopioijaentsyymin vaikutuksesta DNA-genomiksi, joka inkorporoituu isäntäsolun genomiin ja tuottaa solussa lääkkeenä käytettävän geenituotteen. C) Adenovirusvektori tuotetaan pakkaussoluissa siten, että solun genomiin siirretään erikseen geeninsiirtoviruksen genomista poistetut alueet (E1, E3). Pakkaussolu tuottaa lisääntymiskyvyttömiä adenoviruksia, joita voidaan käyttää geeninsiirtoihin. Solussa adenovirus vapautuu endosomista ja sen DNAgenomi kulkeutuu tumaan. Adenovirus ei inkorporoidu isäntäsolun genomiin vaan toimii kromosomiston ulkopuolella yleensä 1–2 viikon ajan tuottaen hyvin tehokkaasti lääkkeenä käytettävää geenituotetta. D) Esimerkki nonviraalisesta geeninkuljettimesta, jossa rengasrakenteinen plasmidi-DNA ja kolesteroli-fosfolipidiliposomi saatetaan yhteen pieniksi miselleiksi joko sonikoimalla tai haihduttamalla. Liposomit päätyvät pääasiassa endosomi-lysosomitielle, jossa suurin osa geeninkuljettimesta tuhoutuu. Yleensä vain noin 1–2 % liposomin sisältämästä DNA:sta siirtyy tumaan. Siellä plasmidi ei inkorporoidu isäntäsolun genomiin vaan jää kromosomiston ulkopuolelle yleensä 1–2 viikoksi tuottamaan lääkkeenä käytettävää geenituotetta.

Pienet muutokset pitkän ajan aikana tuottavat suuria muutoksia

Evoluutio-opin peruspremissi on, että hyvin pienet muutokset hyvin usein toistuvina hyvin pitkän ajan aikana tuottavat suuria muutoksia. Niin suuria, että bakteerin kaltaisesta yksisoluisesta tulee monisoluinen eläin, jopa ihminen. 

Kun vertaamme bakteeria ja ihmistä, voimme havaita niissä monimutkaisuuseron. Ihmisessä on enemmän soluja kuin taivaalla tähtiä. Erilaisia erikoistuneita solutyyppejä ihmisessä on yli kaksisataa. 

Yksi bakteerisolu on biologinen kone itsessään. Se suorittaa tiettyä energian- ja tiedonkäsittelyprosessia elämänsä aikana. Se liikkuu ja lisääntyy itsenäisesti.

Bakteeria kutsutaan yksinkertaiseksi elämäksi, vaikka sen sisäinen koneisto ja perimä on hyvin monimutkainen. Niin monimutkainen, että ihminen tuntee sen vasta pintapuolisesti. 

Yhteinen alkuperä

Ihmisen soluissa on joitakin samankaltaisia proteiineja kuin bakteerissa. Siksi evoluutio-oppi sanoo, että meillä on yhteinen alkuperä. Näistä yhteisistä proteiineista käytetään käsitettä hyvin säilynyt - tarkoittaen, että evoluution vuosimiljardien aikana ne eivät ole muuttuneet tai ovat muuttuneet vain vähän.

Selvästikin ajatus siis on, että evoluution pienet vähittäiset muutokset johtavat nimen omaan monimutkaisempien rakenteiden syntymiseen. Lisätään vähän kerrallaan ja säilytetään vanhaa - tortta på tortta - vähitellen kakku kasvaa.

Evoluutio-opin kannattajat tosin väittävät, että evoluutiolla ei ole suuntaa, vaan kaikki muutos eliöissä on evoluutiota: yksinkertaisempaan päin meno on siis myös evoluutiota. Esimerkiksi kun luolassa elävä kala menettää silmänsä, se on evoluutiota. 

Kaikki kuluu, suunta on alaspäin

Kun omistaa saman auton pitkän aikaa, huomaa, että se vähitellen menettää toiminnallisuuttaan. Jossain vaiheessa ikkunat eivät enää aukea, penkki ei enää lämpene, kulutus nousee ja kolinaa alkaa kuulumaan sieltä ja täältä. Menettäminen on selvästi mahdollista luonnollisten prosessien, luonnonlakien, avulla. 

Samoin voi käydä eliöille sukupolvien kuluessa. Perimästä voi helposti menettää rakennusohjeita. Silloin jälkeläisillä ei enää ole jotakin ominaisuutta.

En voi jatkaa vertausta siihen, että kukaan ei ole kokenut auton saavan uusia toiminnallisuuksia vuosien varrella, koska auto ei ole elävä eliö, vaan kone. Koneet rapistuvat. 

Tietojenkäsittelyssä asiat menevät samoin. Kun otat vastaan puhelun, ei siihen tule matkan varrella mitään uuttaa informaatiota, puhetta, mutta sinänsä se voi särähdellä ja pätkiä ja joitakin sanoja jää kuulematta.  Tietoa siis katoaa luonnollisten prosessien seurauksena. 

Solu toimii pienillä proteiinikoneilla. Ne rakennetaan DNA:ssa olevan informaation, rakennusohjeen, avulla. Nämäkin voivat helposti menettää osiaan. Tällöin proteiini ei enää toimi ja solulle käy lopulta niin kuin autolle: penkki ei enää lämpene. Tiedon menettäminen on helppoa. 

Pitkän ajan kuluessa, solun informaatiolle, kuten autollekin, käy niin, että yhä enemmän se menettää toiminnallisuuttaan sen koneiden rapistuessa. Mitä pidempi aika, sen suurempia ovat muutokset toiminnallisuuden menettämisessä. Pienistä vähän haitallisista ongelmista seuraa vähitellen … loppu. Tämän ajatusrakenteen mukaan ei eliöt monipuolistu ajan kuluessa.

Luonnonvalinta, heikkojen yksilöiden poistaminen

Esimerkiksi kaksijalkainen susi ei kovin hyvin pärjäisi ja luultavasti kuolisi jo hyvin nuorena eikä näin jatkaisi haitallista perimää eteenpäin. Tätä kutsutaan luonnonvalinnaksi. Se karsii rikkinäisiä pois ja jäljelle jää vain 'terveitä'. Tämä on helppo ymmärtää ja hyväksyä.  

Näemme siis, että pitkä aika ei heti pilaa elämän mahdollisuutta jatkua sukupolvien läpi, vaikka rapistumista tapahtuisi yksilöiden tasolla.

Vähittäinen  rapistuminen pitkän ajan kuluessa 

Mitä jos rapistuminen on hyvin vähittäistä ja tapahtuu kaikkialla tasaisesti? Tällöin toinen ei ole selvästi toistaan huonompi. Erilaisista puutteistaan huolimatta, ne taistelevat elintilasta tasapäisesti ja jatkavat sukuaan. Onhan se autokin vielä liikenteessä, vaikka penkki ei lämpene. Vähitellen alkaa kuitenkin uupumaan muitakin toimintoja sieltä täältä. 

Tätä kutsutaan geneettiseksi entropiaksi - taipumusta siihen, että vähittäiset menetykset pitkän ajan kuluessa kuluttavat perimää.

Pitkä aika saa siis vääjäämättömästi kerrytettyä pieniä haitallisia vikoja perimään. Niin pieniä vikoja, että ne eivät heti vaikuta lisääntymiseen. Ongelmalliseksi tämä tulee, kun niitä kertyy tasaisesti koko populaatioon. Sen elinvoima heikkenee kokonaisuutena vähitellen.

Vähittäiset muutokset pitkän ajan kuluessa tuottavat siis suuria muutoksia, mutta ne muutokset ovat haitallisia tämän ajatuksen mukaan.

Ominaisuuksia lisäävät muutokset

Pitäisi siis tapahtua muutoksia, jotka - vertausta käyttäen - lisäisivät jo olemassa olevaan soluun 'penkin lämmittimen'. Tämän pitäisi tapahtua pitkän ajan kuluessa pieniä muutoksia käyttäen. Tämä olisi yksinkertaisemmasta monimutkaisempaan, jota bakteerista ihmiseksi kehittyminen selvästi tarvitsee. Pelkästään ominaisuuksia tiputtamalla ei tähän suuntaan päästä. Luonnonvalinta ei pysty jalostamaan valitsemalla erilaisten sairauksien ja puutteiden välillä.

Koska solussa kaikki tapahtuu DNA:n rakennusohjeiden avulla, pitäisi nämä pienet muutokset vähitellen lisätä DNA:n tietosisältöä. Se tarkoittaa uusia rakennusohjeita uusille proteiineille. 

Kohina peittää ominaisuuksia

Luonnonvalinnalla pitää olla tässäkin prosessissa oleellinen tehtävä. Sen pitäisi 'huomata' pienen pienet parannukset ja suosia niitä. Pienet hyödylliset askeleet tuottavat kuitenkin niin pieniä eroja, että ne eivät erotu toisistaan. Tämä on merkittävä ero haitallisiin nähden: pieni muutos perimässä tuhoaa ison ominaisuuden, mutta pieni muutos ei rakenna uutta isoa ominaisuutta kerralla.

Lisäksi paljon on kiinni onnesta. Ajatellaanpa vaikkapa sammakon kloppipäitä järvessä: on täysin tuurista kiinni ketkä niistä joutuvat kalan kitaan. Tai kesäistä pihamaata, joka täyttyy koivun siemenistä. Sattuma sanelee mihin ne tippuvat ja mitkä sadevesi kuljettaa pois. 

Kaikki tällaiset tekijät aiheuttavat kohinaa, jonka joukosta hyvin pienet hyödylliset muutokset eivät itse asiassa erotu luonnonvalinnan poimittaviksi. Se on kuin sadan metrin juoksun maalikameran kuva, josta ei voida päätellä kumpi voitti: palkinto jaetaan. Voisi ajatella, että sitten tässä tapauksessa kuitenkin piilossakin oleva hyvin pieni askel pääsee eteenpäin sukupolvien jatkumossa. 

Mutaatioilla on taipumus poistua populaatiosta

Koska uusi mutatoitunut yksilö ei merkittävästi erotu alkuperäisistä, niin populaatiogenetiikan 'lakien' mukaan se siten häviää muutamassa sukupolvessa. Näin käy pelkästään sen tähde, että se oli vähemmistössä. Tästä on paljon laskelmia ja simulaatioita toteutettu. 

Pohjimmiltaan tämä johtuu siitä, että eläimillä on aina kaksi paikkaa jokaiseen perimän kohtaan: toinen isältä toinen äidiltä tullut. Satunnaiset mutaatiot tapahtuvat vain toiseen. Kun molemmilla vanhemmilla on kaksi arvoa samaan perimän paikkaan, edustaa uusi mutaatio vain 25% arvoista jälkeläisten joukossa. Vain yksi jälkeläinen neljästä voi sen siis saada. Täten seuraavassa sukupolvessa sen yleisyys onkin enää 1/8 (olettaen jälleen neljä jälkeläistä).  Näin sen yleisyys vähitellen 'haihtuu', koska se ei tarjonnut selkeästi näkyvää hyötyä, isoa askelta, kilpailussa elintilasta. 

Mutatoituneelta yksilöltä uupui selkeä kyky pärjätä paremmin. Hiirestä lepakoksi muutoksessa pitäisi jokainen pieni muutos olla erityisen hyödyllinen ja vaikuttaa lisääntymiseen, jotta se hiiriyksilö, jolla oli pikkasen enemmän ihoa käden ja kehon välissä ylen määrin lisääntyisi enemmän kuin kilpailijat ja sitä kautta edellä kuvattu matematiikka kääntyisi mutaation eduksi. 

Pullonkaulat kurjistavat tilanteen

Mutaation kiinnittyminen populaation perimään on siis epävarma prosessi. Tähän avuksi tarjotaan pullonkauloja, eli että isommasta populaatiosta erkaantuu vaikkapa pari eläintä, joista toinen kantaa mutaatiota. Tämä pari muodostaa oman populaation ja heidän jälkeläisistään osalle tulee olemaan tämä uusi mutaatiot. Mutta tällöinkin sillä on taipumus hävitä, koska mutaatio tuli vain yhteen neljästä lokuksesta, joita uudella parilla on. Sen olisi pitänyt tulla samanaikaisesti kahteen tai mieluummin kolmeen paikkaan, jotta se varmasti säilyisi. 

Lisäksi pullonkauloilla on aina populaation geneettistä variaatiota vähentävä vaikutus. Esimerkiksi sadan eläimen populaatiosta erkanevalla parilla on vain 2% alkuperäisen populaation geneettisestä varioituvuudesta. Heidän jälkeläisensä ovat siten homogeenisempiä kuin alkuperäisen populaation jälkeläiset keskimäärin. Homogeenisyyden tiedetään olevan populaation kannalta riski: olosuhteiden muuttuessa nopeasti populaatiosta ei löydykään valmiina variaatioita, jotka selviytyisivät. 

Pitkä aika siis toimii näitä pieniä edistäviä askeleita vastaan. Näistä ei synny suuria muutoksia vähitellen. Luonnonvalinta karsii kyllä epäkelvot yksilöt nopeasti pois, mutta se ei pysty erottelemaan hyvin pieniä muutoksia. Populaatiogenetiikka taas vähitellen laimentaa mutaatioita. 

Hieman isommat pienet askeleet

On joitakin esimerkkejä niin isoista askeleista mutaatioiden avulla, että hyöty on ilmeinen. Tavallaan tämä lähtökohta on tämän artikkelin ulkopuolella, koska tarkastelun kohteena oli, että pienet muutokset johtavat pitkän ajan kuluessa suuriin muutoksiin. 

Otetaan yksi hyvin usein esillä oleva esimerkki: ihmisen sirppisoluanemia. Malaria alueella tämä on osin hyödyllinen mutaatio, koska malarialoinen ei voi tarttua sirpin muotoisiin punasoluihin, jotka tästä ovat seurauksena. Tämä kyseinen punasolujen muoto on ihmisen hapensiirtokyvylle haitallinen. Jos sen perii molemmilta vanhemmilta, on hyvin todennäköistä, että kuolee ennen sukukypsyyttä. Kyseessä ei ole uutta luova mutaatio, vaan toimivaa punasolua rikkova mutaatio, joka hetkellisesti antaa rajatuissa olosuhteissa valintaedun. 

Ongelman hieman suuremmissa pienissä askeleissa on, että niitä ei juurikaan tiedetä. On vaikea rakentaa sen varaan, jota ei tiedetä.

Eläinten muuntelu

Kuitenkin tiedetään, että eläimet muuntelevat ja jopa uusia lajeja syntyy. Miten muuntelu sitten voi olla mahdollista? 

Siitä samasta syystä kuin miksi yhden eläinyksilön solut ovat erilaisia eri elimissä. Epigeneettiset ohjaustekijät aktivoivat perimän eri osuuksia. Epigeneettinen tarkoittaa geenien ulkopuolista perimää. 

Tämä ohjaus pystyy reakoimaan muuttuneisiin olosuhteisiin. Perimässä on siis jo valmiina toimivia etukäteen ohjelmoituja osuuksia, jotka otetaan käyttöön tarpeen vaatiessa. Näiden käyttöönotto tapahtuu nopeasti, ei vähitellen pitkän ajan kuluessa, vaan ihan muutamassa, jopa yhdessä, sukupolvessa. Kyseessä ei siis ole pieni askel pitkän ajan kuluessa.

Ohjaustekijät aktivoivat olemassa olevaa perimää. Aktivoitava perimä pitää jo olla olemassa. Kerralla otetaan käytötön satojen tai tuhansien nukleotidien pituinen informaatiorakenne. Tämä on merkittävä ero yhteen mutaatioon. 

Ohjaustekijöiden muutokset ovat myös periytyviä. Näiden avulla eläimet voivat todella lajiutuvat pullonkaulojen avulla. Tällaisesta lajiutumisesta ovat esimerkkinä eri karhut, kissat, sudet ja koirat, hevoset jne. Ne kukin ovat aikaisemmin olleet yksi laji, joilla on ollut perimässä jo valmiina kyky sopeutua. 

Mistä geneettinen informaatio on syntynyt?

Nyt luonnollisesti nousee kysymys, miten ja mistä tämä etukäteen ohjelmoitu informaatio on eläimiin voinut tulla. Voiko se olla joskus kuitenkin ollut rakentunut mutaatioiden kautta ja jäänyt sitten myöhemmin piiloon? Voisiko se rakentua salassa? 

Evoluutio-opin mukaan mutaatiot pitää testata luonnonvalinnan avulla. Salassa rakentuvasta ei voida tietää toimiiko se. Lisäksi tiedetään, että lähes kaikki satunnaisesti muodostuneet satojen aminohappojen proteiinit ovat toimimattomia myttyjä. Todennäköisyyslaskenta ei anna sellaiselle vaihtoehdolle mitään mahdollisuutta, että uusi proteiini syntyisi kerralla toimivaksi pienten piilossa tapahtuvien muutosten avulla. 

Ratkaiseeko pitkä aika kehittymisen ongelman?

Alussa totesimme, että pienten muutosten suunta pitäisi tukea kehitystä yksinkertaisemmasta monimutkaisempaan. Jos suunta on väärä, pienet muutokset pitkän ajan kuluessa johtavat eliökunnan tuhoon. 

Tämän jälkeen jahtasimme sitä, miten pienet positiiviset muutokset voisivat vähitellen auttaa asiassamme. Tässä kohtasimme mutaatioiden muutoksen olevan niin kovin pieniä, että ne usein peittyvät taustakohinaan ja poistuvat vähitellen perimästä. Lisäksi jokaisen pienenkin muutosvaiheen pitäisi olla positiivinen eliön jälkeläisten lisääntymiselle.

Lopulta on todettava, että pitkän ajan kuluessa pienistä muutoksista ei tule suuria edistyksellisiä muutoksia bakteerin kehitysmatkalla ihmiseksi. Tällä ei näytä olevan genetiikkaan perustuvaa todistusta. Loogisesti se kaukaa katsoen tuntuu mahdolliselta, mutta kun yksityiskohtia tuodaan enemmän näkyvillä, sen mahdollisuudet hupenevat siihen mekanismiin miten perimä, DNA, toimii.  

Pitkä aika ei ratkaise sitä ongelmaa, että pienten muutosten pitäisi muodostaa täydellinen ketju kohti uutta toimivaa proteiinia. Ensin täytyisi olla perusteltu mekanismi, miten pienet muutokset, jokainen pieni askel, on kohti sitä suurempaa muutosta, eikä pois päin siitä. 

Viitteet:

1. Geneettinen Entropia on Cornell Yliopiston geneetikon, tohtori  John Sanfordin luoma käsite, joka tieteellisesti käsittelee pitkän ajan vaikutusta perimän rappeutumiseen. Voit lukea siitä lisää täällä:  https://www.geneticentropy.org/

Satu Pussihukasta ja Sudesta

Olipa kerran pussihukka, joka eli Australiassa. Valitettavasti pahat ihmiset tappoivat sen sukupuuttoon. Tänään meillä on jäljellä siitä vain luurankoja sekä satavuotta vanhoja kuvia. Pussihukalla on kaukainen sukulainen Euroopassa, harmaa susi - anteeksi ei se ole sukulainen lainkaan. Se on vain muuten samanlainen. Nämä kaksi eläintä eivät omaa yhtä sellaista alkupistettä eläinten sukupuussa, josta ne olisivat syntyneet. 

Pussihukka nimensä mukaan kuuluu pussieläimiin, kun taas susi kuuluu istukallisiin nisäkkäisiin, kukin synnytystapansa mukaisesti. Viisaat evoluutioprofessorit tietävät, että jo kauan aikaa sitten -  ennen kuin nämä eläimet olivat kehittyneet -  erääseen eläinperheeseen syntyi kaksi lasta, joista toinen myöhemmin alkoi synnyttämään lapsiaan pussiin ja toinen kantoi lapsiaan pidemmän aikaa kohdussa. Varmuutta ei ole, miten heidän vanhempansa synnyttivät, tai ehkä he eivät synnyttäneet lainkaan vaan munivat. 

Yllä pussihukka ja alla susi. (Image A courtesy of Kathryn Medlock of the Tasmanian Museum and Art Gallery; image B courtesy of photographer MacNeil Lyons.)

Kenguru on kuuluisin pussieläin. Kengurun pussi aukeaa ylöspäin, muutenhan pentu tippuisi pussista pois. Sen sijaan monen muun pussieläimen pussi aukeaa taaksepäin, koska ne kulkevat neljällä jalalla: eteenpäin aukea pussi keräisi kovin paljon roskia matkalla. Sitä eivät viisaat professorit kerro, kumpaan suuntaan ensimmäisen pussieläimen pussi aukesi ja kuinka kauan vaikkapa kengurun lapset pussista tippuivat ennen kuin pussin suu vaihtoi paikkaansa. 

Satumme jatkuu niin, että tästä alkupussieläimestä ja alku istukallisesta eläimestä vähitellen kehittyi erilaisia lajeja, kuten hiiriä, myyriä ja susia. Merkillisen yllättävää tapahtui tässä kehityksessä! Molemmissa kehityshaaroissa kehittyi paljon samanlaisia eläimiä toisistaan tietämättä. 

Vasemmalla pussieläimiä, oikealla istukallisia.

Pussihukan ja suden kallot ovat nuoruudesta alkaen samanlaisia - tämä ei ole satua, vaan tämä on tutkittu havainto. Satua ei myöskään ole, että osa niiden DNA:sta liittyen kallon kehittymiseen on samanlainen. Satoja nukleotidejä pitkät 'merkkijonot' DNA:ssa ovat kehittyneet täysin samanlaisiksi toisistaan riippumatta. Tätä vastaava satu olisi vaikkapa, että kaksi lottoajaa saman tahtisesti voittaisivat kymmeniä kertoja peräkkäin lotossa: toinen Suomessa ja toinen Australiassa - ja vieläpä samoilla numeroilla. 

Tieteeksi tämä satu muutetaan antamalla tälle tuplalottosarja-arvontasattumalle vieraskielinen nimi: konvergenssi evoluutio. Nyt satu onkin uskottava, koska tiede on kehittänyt sille selityksen. Se selitys on tämä hieno nimi. Evoluutioon tämän jälkeen kuuluu konvergenssi kehitys - ei sitä sen enempää tarvitse todistella. Niin on täytynyt tapahtua, koska tässä ollaan. Havainnot olisivatkin mahdottomia, koska siitä on jo niin kauan aikaan…se oli sitä olipa kerran aikaa. 

Ja tämä satu on totta. Näin väittävät kaksi uutta tutkimustakin. 

Pussihukka ja  susi ovat tunnetuimpia esimerkkejä nisäkkäiden konvergenssista evoluutiosta. Konvergenssi evoluutio tarkoittaa, että etäällä toisistaan kehittyneet eläimet ovat itse asiassa hyvin samanlaisia. Huolimatta etäisyydestään, nämä suuret saalistajat kehittivät itsenäisesti erittäin samanlaisia ​​kallon kasvojen morfologioita, ja todisteet viittaavat siihen, että ne täyttivät samanlaiset ekologiset lokerot. Uudessa tutkimuksessa on havaittu niiden kallojen samankaltaisuus pennusta asti(1) ja vuoden vanhemmassa tutkimuksessa on havaittu niiden geenejä ohjaavien DNA:n alueiden samankaltaisuus(2). 

Tämän kertainen satu oli tämän mittainen. Satujen alkuperäiset kertomukset löytyvät viitteistä. (Totta puhuakseni ne ovat hyviä tutkimuksia - johtopäätökset vain ovat tutkijoiden maailmankuvan mukaisia.) 

Niin ja muistakaa: on myös toinen satu. Se satu sanoo, että on Suuri Suunnittelija, joka käytti samankaltaisia rakennusohjeita suunnitellessaan sekä pussihukan että suden. Mutta koska kukaan ei ole tätä suunnittelijaa nähnyt työssään suunnittelupöytänsä takana, niin tätä satua ei saa enää kertoa kouluissa. 

Viitteet: 

1. Kallojen samankaltaisuuden tutkimus: https://www.nature.com/articles/s42003-020-01569-x

2. DNA:n samankaltaisuuden tutkimus: https://genome.cshlp.org/content/29/10/1648.full 

Korona, salaliitot ja rokote

Kirjoitan muutaman sanan koronasta, rokotteista ja salaliitoista, koska olen huomannut monella olevan kysymyksiä. Olen myös huomannut monen hermojen alkavan kiristyä tilanteen edetessä. 

Keskittyminen oleelliseen

Ensiksi varoitan keskittymästä vääriin asioihin. Muistamme kaikki, miten Pietarille kävi, kun hän lähti kävelemään Gennesaretin järven pintaa pitkin kohti Jeesusta. Vain hetkeksi hän keskittyi myrskyyn eikä myrskyn Herraan ja oli hukkua. Sama vaara on meillä tänään, jos keskitymme vääriin asioihin. 

Jeesus kehotti valvomaan ja vielä valvomaan. Siinä yhteydessä hän puhui myös eksymisestä ja erityisesti siitä, että jos joku sanoo jossain olevan messiaan, niin älkää menkö sinne. Nykyisessä tilanteessa tämä messias, voideltu, sana voitaisiin laajentaa myös niin, että jos jollakin jossain on salattua tietoa, niin älkää menkö sinne. 

Totuus on täydellisesti sekoitettu monesta asian tilasta. Valtamedia antaa valikoivia uutisia, mutta yhtään parempi ei ole vaihtoehtomedia, jonka lähdekriittisyys ei ole aina asiallisella tasolla. Sosiaalisessa mediassa taas kaiken aktiivisempia ovat ne, jotka ovat tilanteesta kiivastuneet, suuntaan tai toiseen. Kiivastunut mieli ei koskaan huomioi merkitseviä yksityiskohtia.

Jumalan ohjauksen ymmärtäminen

Jokaisen pitää olla nyt tarkkana siitä, mikä ohjaus ja sana tulee omasta lihasta ja mikä Jumalalta. Jos viesti todella on Jumalalta niin pitää uudestaan ja uudestaan tarkistaa kenelle se on tarkoitettu. Varsinkin jos sen aikoo jakaa laajalti, on syytä olla varma, että Jumala tarkoitti näin. 

Esimerkiksi, vaikka olisi saanut Jumalalta ohjeen, että älä ota rokotetta, se ei vielä tarkoita, ettei kenenkään pidä rokotetta ottaa. Sillä voi käydä niin, että annat ohjeen toiselle olla ottamatta rokotetta (sanoin tai esimerkein) ja tämä läheinen onkin niitä henkilöitä, jotka sairastuessaan saavat covid-19 sairaudesta sen pahemman version. Tai jos taas julistat toiselle, että ota rokote, mutta hän onkin allerginen jollekin rokotteen ainesosalla ja sairastuu siitä vakavammin kuin covid-19:sta olisi koskaan sairastunutkaan. Vain Jumala voi tietää tämän. Siksi meidän jokaisen on pääasiassa itse tehtävä päätös (jos olemme siihen kykeneviä).

Me emme juokse kädet ylhäällä kadulla huutaen, että messias on tuolla tai täällä. Samoin me emme julista salaliittoa sieltä tai täältä. Kristittynä me noudatamme valtiovallan ohjeita aina kun uskon kannalta on mahdollista. Näin koskien esimerkiksi maskin käyttöä. Toimimme näin pelkästään sen tähden, että on oikein olla aiheuttamatta sekaannusta tai  jopa paniikkia. Sen sijaan käyttäydymme kaikissa tilanteissa rauhallisesti ja rakentavasti emmekä varsinkaan ole loukkaukseksi veljelle/sisarelle. 

Salaliitoista

Ihan oikeasti nyt ei ole menossa mitään sellaista, jota voisi jotenkin verrata siihen, mitä oli menossa yhteiskunnallisella tasolla esimerkiksi viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla - päinvastoin: käsittämätön hyvinvointi suurimmalla osalla (yksilön kohtalot ovat aina tietysti eri asia).

Nykyinen myrsky onkin enemmän mielikuvaa kuin todellisuutta. Tilanne tosin voi mennä niin pitkälle, että  ihmiset kuolevat pelätessään.

On ihan innostava havaita kehitystä, joka johtaa kohti tapahtumia, mistä Raamattukin kertoo. Mutta niistä ei pidä innostua sen enempää. Tutkimme ajan merkit, ja ne jo hyvin tunnemmekin - siinä se - Innostutaan siitä toivosta, uskon ankkurista, joka on esiripun takana tiukasti kiinni. Katse Hänessä ettemme huku. Ja pidetään Hänen käskynsä. 

"Näin Herra sanoi minulle, kun hänen kätensä voima oli päälläni. Hän varoitti minua vaeltamasta tämän kansan tietä: "Älkää kutsuko salaliitoksi kaikkea, mitä tämä kansa salaliitoksi kutsuu. Älkää pelätkö, mitä se pelkää, älkääkä kauhistuko. Herra Sebaot pitäkää pyhänä, pelätkää ja kauhistukaa häntä." (Jes. 8:11-13)

Se, että maailma jakaantuu yhä voimakkaammin, näkyy kyllä. Olisi hienoa, jos me täällä Suomessa voisimme kaikesta huolimatta rakentaa eikä hajottaa. 

Kaiken lisäksi Raamatun tuntevalle ei voi olla salaliittoa, koska se on jo siellä tarkoin kerrottu.

Rokote

Yhdestä Raamatun sanasta ei pidä viedä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Oppia tai profetiaa ei pidä rakentaa yhteen jakeeseen. Muutama tunnettu julistaja on lähtenyt tekemään Ilm. 18:23 kohdalla juuri tämän. Jakeessa esiintyvästä farmakeia sanasta on tehty yksipuolisesti korostaen koronarokote. 

"Ei loista sinussa enää lampun valo, ei kuulla sinussa enää sulhasen eikä morsiamen ääntä. Sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun noituudellasi (farmakeia) eksytettiin kaikki kansat."  (Ilm. 18:23)

Kun luetaan kyseisen jakeen ympäristö, niin havaitaan selkeästi, että siinä puhutaan Babylonin synnistä, joka oli kauppa eli raha ja sen lisäksi haureus. 

Itse ymmärrän tässä yhteydessä farmakeian tarkoittavan huumaantumista laajassa merkityksessä, ei pelkästään kemikaaleista, vaan myös rahasta, haureudesta ja ylempänä muita elämisestä: todellisuuden tajun kadottaminen ja itsensä korottaminen (maan mahtaviksi).

Olen nähnyt käytännön liike-elämässä, mitä ihmisille tapahtuu, kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Asiallisistakin tulee näkyvästi ahneita, aletaan kovinkin pian puhumaan maailman valloituksesta ja yllättävää kyllä(?), ylimielinen asenne johtaa siihen, että haureus tulee kuvaan mukaan nopeasti: pornobaareja, seksiä ja syrjähyppyjä, vanhat miehet ja nuoret tytöt asetelma on yleinen tässä ympäristössä. Tulee siinä päihteet ja huumeetkin mukaan. Erityisesti näin käy silloin kun raha tulee ilman kovaa työtä. 

Ihminen huumaantuu menestyksestä. Tulee kuvitelma, että voi mitä vaan. Ja se jättää läheisiin pahaa jälkeä. Kuvaisin Babylonia tällaiseksi huumaavaksi ympäristöksi, jossa ihminen eksyy ylpeyteen ja ylimielisiin kuvitelmiin - huumaantuu. Siksi meitä kehotetaan poistumaan sieltä.

Koronarokotteesta on vaikea saada salaliittoa, kun rokotteita on kymmeniä erilaisia ja kaikki tapahtuu julkisesti. Mikä tahansa tutkimuslaitos voi ostaa rokotetta ja testata sen. Olisi mahdotonta, että kymmenissä eri yrityksissä ei olisi yhtään ihmistä, joka tuntisi piston sydämessään ja kertoisi, että kaikki on tarkkaan koordinoitua yhden toimijan toimesta. 

Maailmalta tulevissa kuvissa ja sosiaalisen median jutuissa epäillään, ettei rokotetta annettu videoissa esiintyville johtajille, vaan että kuvaus oli väärennetty. Miksi olisi? Rokotetta on jo annettu kymmenille tuhansille tällä hetkellä (edit: miljoonille). 

Perimän muuttaminen rokotteella

Rokotteiden pelätään muuttavan perimää. RNA rokote ei sitä tee, koska ei pääse solun tumaan, missä perimä, DNA, on. Sen sijaan joidenkin muiden rokotteiden DNA sinne pääsee (esimerkiksi AstraZenica), mutta sekään ei vielä tarkoita, että perimä muuttuisi. 

Sanotaan argumentin vuoksi, että solun perimä muuttuu - entä sitten? Ihmisessä on enemmän soluja kuin taivaalla tähtiä. Rokote injektoidaan lihakseen. Sitä pääsee muutamaan lihaksen soluun sisälle rokotealueen lähellä. Riippumatta rokotteesta, kun ihmisen immuunijärjestelmä havaitsee vieraan proteiinin (koronaviruksen piikkiproteiinin esimerkiksi) solun pinnalla, se tuhoaa kyseisen proteiinin ja myöskin kyseisen solun. Vieressä oleva terve solu sitten jakaantuu ja täyttää virheellisen solun paikan. Tätä on menossa meissä muutenkin koko ajan. 

Perimän muuttaminen toki on vaarallista, silloin kun puhutaan sukusoluista tai juuri hedelmöittyneestä munasolusta, mutta nyt ei puhuta siitä, vaan 'parista tähdestä taivaalla'.  Lapsien ja nuorten osalta voi tosin olla varovaisempi toistaiseksi, mutta toisaalta korona ei ole kovin vakavana heille esiintynytkään ja ainakin toistaiseksi rokotteet ovat kielletty alle 16-vuotiailta.

Toki rokotteessa on aina vaaransa ja jokaisen on punnittava asia. Muutaman kuukauden päästä kuitenkin näemme, miten rokote toimii ja mitä todellisia merkittäviä sivuvaikutuksia sillä on. 

Pedon merkki

Rokote ei sisällä mikrosirua. Se paljastuisi heti. RNA:n ja mikrosirun koon suhteen ero on kuin appelsiinin suhde aurinkoon. Ei mene mikrosiru rokotepiikistä läpi. 

Itse pidän RNA rokotetta selkeänä, yksinkertaisena ja turvallisimpana rokotteena koskaan, siksi että siinä ei ole mitään muuta kuin ohjelmoitu viruksen piikkiproteiinin valmistusohje. Ajattelen, että tulevaisuudessa kaikki rokotteet tulevat olemaan tällaisia 'digitaalisia' rokotteita. Mutta tämä on insinöörin tekninen mielipide, ei lääkärin. 

Sen ymmärryksen mukaan, minkä itse olen saanut pedon merkistä on, että sitä ei voi ottaa vahingossa. Se olisi Raamatun kokonaisilmoitustakin vastaa, sillä Jumala näkee aina sydämeen. Oikeudenmukainen kohtalo ratkaistaan sisimpien ajatusten ja asenteiden mukaan. Ei ihmistä voida tuomita sen mukaan, mitä hän ei ymmärrä. 

Raamattu neuvoo kärsivällisyyteen

Odottakaamme Herraa innokkaasti ja kuuliaisesti. Taistelkaamme vain sellaisia taisteluita, joihin meidät todella on kutsuttu kuten sielujen voittamiseen. Tämä tilanne tulee kestämään ainakin koko ensi vuoden - tarvitsemme siis kestävyyttä. 

"Koska siis olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi, meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen kauttaan me olemme päässeet uskossa tähän armoon, jossa nyt olemme, ja me kerskaamme Jumalan kirkkauden toivosta. Emmekä ainoastaan siitä, vaan me kerskaamme myös ahdistuksista(7), tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, kärsivällisyys koetuksen kestämistä ja koetuksen kestäminen toivoa."  (Room. 5:1-4)

"Pyrkikää juuri siitä syystä innokkaasti osoittamaan uskossanne hyveitä, hyveissä ymmärrystä, ymmärryksessä itsehillintää, itsehillinnässä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa veljesrakkautta ja veljesrakkaudessa rakkautta kaikkia kohtaan. Jos teillä on nämä ja ne yhä enentyvät, ne eivät anna teidän olla toimettomia eivätkä hedelmättömiä Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa."  (2Piet. 1:5-8)

"Tehän tiedätte, että teidän uskonne kestävyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette millään tavoin vajaita."  (Jaak. 1:3-4)

Ps. Nyt jouluna kun näemme ystäviä ja sukulaisia tärkeintä on hyvä ilmastointi sisätiloissa. Ei haittaa vaikka ikkuna tai ovikin olisi välillä vähän auki.