63. Sirppisoluanemia - evoluution kehitysaskel vai sairaus?

Lähes ainoa tiedossa oleva hyödyllinen ihmisen geenien mutaatio on sirppisoluanemia. Toisaalta tiedetään yli 200 000 haitallista perinnölliseen sairauteen johtavaa mutaatiota. Epäsuhta on merkittävä. Tämäkin mutaatio on tosin luokiteltu sairaudeksi.

Joskus mutaatio ja siitä johtuva sairaus voidaan katsoa hyödylliseksi tietyssä hyvin rajatussa tilanteessa, mutta sairaus se silti on ja alkuperäisen rakenteen rikkoutuminen. Malariaa vastaan toimiva sirppisoluanemia on tällainen sairaus. Sirppisolu on nimensä mukaan sirppi, kun sen pitäisi toimiakseen olla pyöreä tyynymäinen punasolu. Sen kyky kuljettaa happea on merkittävästi huonompi kuin alkuperäisen tyynymäisen punasolun, mutta johtuen hemoglobiinin muodosta malarialoinen ei pysty käyttämään sitä hyväksi ja lisääntymään.

Punasolun funktio kuitenkin on hapen kuljettaminen, ei immuniteetin aikaansaaminen. Mutaatio ei siis tapahtunut immuniteettijärjestelmässä, joka normaalisti vastaa ihmisen puolustuskyvystä sairauksia vastaan. Punasolu ei myöskään voi muuttua vähitellen osaksi immuniteettijärjestelmää. Silloin ei olisi solua, joka kantaisia happea elimistössä. Kaikella on tarkoituksensa.

Jos nyt ihminen, jolla on sirppisoluanemia, saa lapsen puolison kanssa, jolla myös on tämä anemiaksi nimetty sairaus, on suuri todennäköisyys, että tämä lapsi ei selviä eli jatka sukua. Kuvittele, että malaria tarttuu kaikkiin ihmisiin. Jäljelle jää vain sirppisoluanemiaa kantavat. Täten vain he voivat lisääntyä. Mitä tapahtuu seuraavalle sukupolvelle? Koska kaikilla on sirppisoluanemia molemmilta vanhemmilta, he kuolevat mitä todennäköisimmin ennen lisääntymistä ja jokatapauksessa kärsivät tämän sairauden moninaisista vaivoista. Kilpailuetu ei siis ole kovin pitkäikäinen populaation kannalta.

Jos tämä geeni kokee toisen mutaation, niin punasolu hajoaa entisestään. Mutaatiot vain rikkovat. Sirppisolu ei kehity joksikin käyttökelpoiseksi seuraavalla mutaatiolla, vaan mitä enemmän mutaatioita sitä varmemmin se on käyttökelvoton.

Molekyylitarkastelussa havaitaan selkeästi, että punasolu on vahingoittunut päätehtävässään eli sen kelpoisuus hapen kuljetuksessa on laskenut. Sillä on suunta alaspäin. Evoluutionmallin mukainen eliöiden sukupuu selkeästi näyttää suunnan kuvitteellisesta alkeellisemmasta monimutkaisempaan, ylöspäin. Väite, jonka usein kuulee tässä yhteydessä, on, ettei evoluutiolla ole suuntaa. Se on kuitenkin vain sumutusyritys piilottaa satunnaisten mutaatioiden perusongelma: mutaatiot rikkovat. Rikkoutunut on joskus lyhytaikaisesti hyödyllinen, mutta se on silti rikkoutunut, ei eteenpäin kehittynyt. Ei kehittymässä uudeksi proteiinikoneeksi.

Sama asia askeleen tieteellisemmin, leikattuna tästä artikkelista:  http://luominen.fi/geneettisen-informaation-maaritelma

"Otan nyt esimerkkitapaukseksi malarian, jota on monesti pidetty parhaana esimerkkinä evoluution toiminnasta käytännössä. Malarian ja ihmisen välisessä sodassa luonnonvalinnalla ja mutaatioilla on kaikki edellytykset toimia parhaan kykynsä mukaan, koska malaria synnyttää valtavan valintapaineen tappaen monilla seuduilla puolet lapsista ennen viiden vuoden ikää. Ihmisillä on siis valtava kysyntä malariaimmuniteetin tarjoavasta mutaatiosta, ja ilmaantuessaan sellainen pääsisi hyvin leviämään malaria-alueilla. Kun asiaa tutkitaan käytännössä, havaitaan, että juuri näin onkin tapahtunut.

Laajalle levinnyt malariaimmuniteetin tarjoava mutaatio on sirppisoluanemia, jossa malarian onnistuu pysäyttämään beta-hemoglobiinin 6. aminohapon muutos glutamiinihaposta valiiniksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koska valiini on hydrofobinen, se hylkii vettä, ja pyrkii sen takia olemaan kosketuksissa toisten hydrofobisten molekyylien kanssa. Glutamiinihappo on kuitenkin hydrofiilinen eli vesiliukoinen ja on sen takia laskostunut beta-hemoglobiinissa proteiinin ulkopuolelle, missä se voi rauhassa liueta veteen. Sirppisoluanemiassa hydrofobinen valiini on kuitenkin ottanut sen paikan, jolloin se pyrkii takertumaan muihin hydrofobisiin molekyyleihin. Punasolujen proteiineista 90 % on hemoglobiinia, joten todennäköisyys sille, että kaksi hemoglobiinia törmää toisiinsa, on suuri.

Miten tämä sitten auttaa estämään malariaa? Hemoglobiinihan on tarkoitettu hapen kuljettamiseen, eikä tuholaisten torjuntaan. Kun malaria tarttuu hyttysestä ihmiseen, se pesiytyy ensin maksaan, jossa se lisääntyy, ja jatkaa sen jälkeen verenkierron mukana punasoluihin, joissa se herkuttelee helposti saatavalla hemoglobiinilla. Sirppisoluanemiassa kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan. Kun malaria miehittää punasolun, mutatoituneet hemoglobiinit takertuvat toisiinsa, mikä johtaa koko solun hemoglobiinien klimppiytymiseen. Geeliytyvä hemoglobiini painaa miehittäjän solukalvoa vasten muuntamalla samalla punasolun muodottomaksi, ja lopulta immuunijärjestelmä tuhoaa punasolun.

Malariaimmuniteetin muotoja on muitakin, mutta niistä yksikään ei ole syntynyt immuunijärjestelmään, vaan ne ovat kaikki tavalla tai toisella punasolun mutaatioita. Sirppisoluanemiasta huomaamme, että luonnonvalinta osaa tuottaa soluun itsetuhojärjestelmiä, mutta siinä ei ole yritystäkään rakentaa uusia proteiinikoneita. "


Lisää aiheesta myös Wikissa: https://en.wikipedia.org/wiki/Sickle-cell_disease 

62. Nanorobotit ihmisen sisällä tekevät atomin tarkkaa työtä

Katso tästä lyhyt video, miten insinöörin älyllä suunniteltu ja ohjelmoitu asennusrobotti toimii (voit hypätä alun 'opetuksen' yli n. 50 sekunnin kohdille):

Voitko kuvitella, mitä tapahtuisi, jos robottiin tehtäisiin satunnainen muutos mihin tahansa. Lisättäisiin vähän käsivarren pituutta tai otettaisiin yksi nivel pois. Pystyisikö se yhä tekemään tehtävänsä?

Ei tietenkään. Sen kokoama tietokone ei enää toimisi - sillä ei olisi enää mitään käyttöä.

Katso nyt tämä animaatiovideo, siitä mitä jokaisessa solussa tapahtuu, ennen kuin se jakaantuu:

Jos näihin nanorobotteihin, joka kopioivat DNA:n,  tapahtuisi satunnainen muutos, pystyisikö ne mielestäsi edelleen käsittelemään molekyylejä yhtä tarkasti ja virheettömästi?

Ei tietenkään. Sen jälkeen solu ei enää pystyisi jakautumaan.

Ihmisen biologinen elämä perustuu näihin nanorobotteihin. Ne eivät kestä mutaatioita. Mutaatiot ovat useimmiten elämälle vaarallisia ja edellä kuvattu vertaus sen hyvin osoittaa.

Kuitenkin evoluutio-oppi pitää näitä satunnaisia muutoksia, mutaatioita, sinä mekanismina, joka tuottaa uusia toimivia nanokoneita ihmisen soluihin.

Alussa oleva kokoonpanorobotti on pitänyt tarkoin suunnitella toimintaansa sopivaksi. Sen me tiedämme varmasti. DNA:n kopioivien nanorobottien sanotaan sen sijaan tulleen sattumalta mutaatioiden avulla vähitellen kehittyen. Suurin osa yliopistojen biologian professoreista sanovat näin, vaikka tietävät, että solu ei voinut jakautua ennen kuin juuri nämä nanorobotit olivat olemassa.

En ymmärrä miten nanorobotti voisi syntyä sattumalta ja vähitellen. Minusta evoluutiolla ei ole tiedettyä mekanismia, joka suunnittelisi ja toteuttaisi uusia nanorobotteja. Mutaatiot useimmiten vain hajottavat jo toimivia koneita.

Tiedemiehillä ei ole yhtään esimerkkiä siitä, että mutaatiot olisivat tehneet sattumalta tällaisen nanorobotin. Heillä on vain muutama esimerkki siitä, että jo olemassa olevaa nanorobottia muuttamalla on tapahtunut jokin muutos, joka rajatuissa olosuhteissa voidaan katso hyödylliseksi. 

Tulevissa blogeissa katsomme näistä muutamia esimerkkejä. Olen yleensä aina kirjoittanut noin kymmenen blogia samasta aiheesta. Valitettavasti näitä hyödyllisiä esimerkkejä ei ole niin paljon tiedossa, vaikka ihmiselläkin on miljoonia erilaisia nanorobotteja soluissaan ja sairauksia aiheuttavia mutaatioitakin tiedetään jo yli 200 000. Epäsuhta on melkoinen. Maalaisjärjen mukaan hyödyllisiä mutaatioita pitäisi olla paljon enemmän kuin haitallisia, muutenhan me emme olisi voineet kehittyä.

61. Eliöt muuntelevat epigeneettisesti - yhteenveto osa V

Evoluutio-opin väite, että eliöiden sopeutuminen olosuhteisiin ja muuntelu tapahtuisi mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla hitaasti useiden sukupolvien kautta, on osoittautunut vääräksi monessa avaintodisteessa viime vuosina. Sen sijaan on havaittu, että eliöt muuntelevat nopeasti ennalta ohjelmoidusti, ja että sopeutuminen olosuhteisiin tapahtuu aistien avulla, ei satunnaisesti tai edes kausaalisesti.

Tässä kymmenen esimerkkiä sopeutumisesta ilman mutaatioita ja luonnonvalintaa olemassa olevan geneettisen informaation avulla:

1. Tieto ja tietojenkäsittely genomissa. Evoluution pitäisi pystyä synnyttämään uusia monimutkaisia toimivia proteiinikoneita monilukuinen määrä. Ihmisessäkin näitä on jopa miljoonia. Geenisekvenssit tuottavat näitä proteiineja. Satunnaisesti luodut geenisekvenssit tuottavat vain myttyproteiineja, jotka eivät tee mitään. Epigenetiikka on mekanismi, jolla geenisekvenssejä kytketään päälle ja pois päältä tarpeen mukaan. Kytkin siis 'tietää' kytkemänsä kohteen tarkoituksen. Tämä metatiedon ja tiedon yhdistelmän syntyminen itsestään ilman ulkopuolista vaikutinta on mahdotonta. (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/01/51-dnan-ulkopuolinen-perima-johdatus.html)
    
2. Silmätön luolakala. Vuosikymmeniä tätä silmänsä menettänyttä kalaa käytettiin todisteena siitä, miten mutaatiot muuttavat eläimiä ja miten luonnonvalinta valitsee olosuhteisiin nähden kelpoisimmat. Uusi tutkimus todistaa, että luolakala on menettänyt silmänsä ennalta olemassa olevan energiaa säästävän sopeutumisohjelman avulla. Kalan DNA ei ole kohdannut mutaatioita. Kyseessä ei siis ole evoluutio mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla.
   (http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/11/jalleen-evoluutiotodistuksen-ikoni.html)
    
3. Darwinin sirkut. Darwin perusti koko evoluutio-oppinsa tutkimuksiin, joita hän teki Galapagossaarten pikkulinnuista. Sen jälkeen on oletettu, että mutaatiot aiheuttivat sirkkujen muuntelun. Nyt on paljastunut, että sirkkujen DNA on samanlainen ja että muuntelu tapahtuu epigeneettisesti jo olemassa olevia geenejä päälle ja pois päältä kytkien. Siis ei evoluutiota eli muutoksia DNA:ssa.
   (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/01/53-uusi-tutkimus-darwinin-sirkut.html)
    
4. Neandertalin ihminen. Tämä rakenteeltaan nykyisiä ihmisiä vankkarakenteisempi ihminen on ollut täysi ihminen.  Se tiedetään monen aihetodisteen kautta ja on tiedetty jo yli kymmenen vuotta myös DNA-tutkimusten avulla. Uusin tutkimus antaa viitteitä siitä, että luiden rakenteiden erot eivät johdu DNA:sta ensinkään, vaan epigenetiikasta. Olosuhteet olivat aktivoineet eri geenit, joita nykyihminenkin kantaa. Nykyihminen ei siis ole neandertalin ihmistä kehittyneempi missään mielessä, vaan tietyt geenit on kytketty pois päältä. Tämäkin evoluution ikoni on siis nyt vain osoitus ihmisen biologisesta muuntelukyvystä.
   (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/02/54-neandertalin-luolamiehella.html)
    
5. Kaali. Kaikki kaalit ovat itseasiassa sama heinäkasvi. Jalostaminen on korostanut sen eri piirteitä, mutta jalostettaessa sen DNA ei ole muuttunut, vaan siitä on kytketty eri osia päälle ja pois. Alkuperäisessä sinappiheinässä on ikään kuin piilossa ollut jo kaikki ne eri kaalit, joita nykyään kasvatetaan ruuaksi. Tämäkään muuntelu ei ole tapahtunut mutaatioiden avulla.
   (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/02/55-kaalin-salaisuus.html)
    
6. Italian seinäliskot. Seikkaperäiset tutkimukset osoittavat, että liskoille ilmestyi uusia elimiä muutamassa sukupolvessa. Tähän vaadittavat DNA sekvenssien muutokset eivät olisi olleet mahdollisia tässä ajassa ja liskojen DNA olikin muuttumaton. Elimien ilmestyminen tapahtui olemassa olevaa geneettistä ohjetta hyödyntäen nopeasti muutamassa sukupolvessa. Epigeneettiset kytkimet kytkivät uudet geenit päälle olosuhteiden muuttuessa. Ei uutta geneettistä informaatiota, ei mutaatioita, ei evoluutiota.
   (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/03/56-liskot-sopeutuvat-hyper-nopeasti-ei.html)
    
7. Bakteerit tuntevat ihmisen DNA:n. Ihmisessä on enemmän bakteerisoluja kuin omia soluja. Nämä bakteerit pystyvät ohjaamaan ihmisen solujen DNA:ta epigeneettisillä signaaleilla. Yksityiskohtainen tieto ihmisen DNA:sta ei ole voinut syntyä bakteereihin vähitellen mutaatioiden avulla. Vain ulkopuolinen tekijä on voinut saada sen aikaan.
   (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/03/57-bakteerit-vaikuttavat-aivojen.html)
    
8. DNA ei määrää ulkoasua. Se vain antaa mahdollisuuksien rajat. Ulkomuodon täsmällisyyden määräävät epigeneettiset kytkimet, jotka asettuvat oikeisiin paikkoihin oikeina aikoina. Tästä esimerkkinä ovat hyönteisten moninaiset ominaisuudet ja metamorfoosi. Metomorfoosin syntyminen evoluution keinoin vähitellen mutaatioiden ja luonnonvalinnnan avulla on niin suuri mahdottomuus, ettei sitä ole edes juurikaan yritetty selittää.
   (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/03/58-metamorfoosi-evoluution-umpikuja.html)
    
9. Vieras epigeneettinen perimä. On havaittu, että jotkin epigeneettiset kytkimet ja niiden vaikutukset voivat olla jälkeläisessä toiselta koiraalta kuin varsinaisen hedelmöityksen tehneeltä koiraalta.  Nämä kytkimet toimivat siis itsenäisesti omana informaatiokerroksenaan. Perimä ei siis ole yhtä kuin DNA ja siihen tulleet mutaatiot. (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/03/59-genetiikka-varmistaa-seksi-kuuluu.html)
    
10. Ulkoiset olosuhteet muuttavat DNA:n tilaa. DNA voidaan avata tumaan monella eri tapaa niin, että siitä on käärittynä pois ne osuudet, joita solu ei tarvitse. DNA asettuu soluun oikeaan asentoon epigeneettisten kytkimien ohjaamana. Solu on aktiivinen toimija eikä luonnonvalinta. Luonnonvalinta on passiivinen olosuhde.
    (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/04/60-halatkaa-vauvoja-ja-toisianne-geenit.html)
    
11. Sukupuoli määräytyy osin epigeneettisesti. https://mistametulemme.blogspot.com/2019/02/maaraako-x-ja-y-kromosomit-sukupuolen.html

Näistä kymmenestä kohdasta voidaan loogisesti johtaa, että muuntelu tapahtuu ennalta ohjelmoidusti. Eliöissä on jo ollut näissä tapauksissa se geneettinen ohjelma, jonka mukaan se on sopeutunut muuttuneisiin olosuhteisiin.

Näissä tapauksissa ei tapahtunut satunnaisten mutaatioiden aikaansaamaa geneettisen tiedon tietosisällön kasvua, eikä sellaista tunneta muutenkaan. Myöskään luonnonvalinta ei ole näissä tapauksissa aktiivinen toimija, vaan se on olosuhde, johon sopeutuminen tapahtuu.

Evoluutio-opin todisteet ovat käyneet vähiin viimeisen kymmenen vuoden aikana. On aika hylätä se 1900-luvun harhaoppina ja mennä sinne mihin faktat johtavat.

60. Halatkaa vauvoja (ja toisianne) - Geenit paranevat

Uudessa tutkimuksessa näkyy merkkejä siitä, että mitä enemmän vauvoja halataan, sen paremmin ne kehittyvät. Halaaminen näyttää vaikuttavan genomiin ja säilyvän kehossa vuosia. Tutkimuksessa vertailtiin 100 vauvaa, joiden vanhemmat olivat neljän vuoden ajan pitäneet päiväkirjaa kosketuksista lapsiinsa. Näiltä lapsilta tutkittiin heidän genominsa epigeneettiset kytkimet viideltä alueelta. Alueet olivat muun muassa immuniteettiin ja kehitykseen vaikuttavia alueita. DNA järjestyi sitä paremmin käytettäväksi, mitä enemmän lapsi oli saanut hoivaa. (1)

Kuva 1.

Olemme tottuneet näkemään kuvia (kuva 2), joissa DNA on kromosomeina., mutta se on näin järjestäytyneenä vain solun jakautuessa. 

Kuva 2.

Normaalisti solun toimiessa DNA on osin histonimolekyylien ympärille kääriytyneenä ja osin vapaana (kuva 3). Ne osuudet, jotka ovat kääriytyneenä histonien ympärille eivät ole käytettävissä, koska tämä pakkausmekanismi estää niitä lukevien proteiinien toiminnan.

Kuva 3.

DNA ei ole satunnaisesti leijumassa tumassa, vaan solun mekanismit taivuttelevat DNA:ta niin, että yhdessä tarvittavat genomin alueet ovat lähekkäin, vaikka ne DNA:n ketjussa olisivatkin kaukana toisistaan (kuva 4).  

Kuva 4.

Kaikissa soluissa on sama DNA, silti soluja on satoja erilaisia. Jokainen erilainen solu käyttää eri osuuksia DNA:sta, joten eri tyyppisissä soluissa alueet ovat erilailla järjestäytyneet.

Alussa mainittua vauvatutkimusta vastaavia tutkimuksia on muitakin. On tutkittu stressaavissa olosuhteissa eläviä ihmisiä ja miten stressi vaikuttaa heidän genomiinsa. Vaikka DNA-sekvenssit ovat puoliksi isältä ja puoliksi äidiltä, on perimässä silti eroja olosuhteiden mukaan. Nämä erot tulevat juuri siitä, mitä osuuksia DNA:sta on käännetty päälle ja pois päältä. Myös nämä kytkimet, epigenetiikka, periytyvät. Stressaavat olosuhteet kuten vaino, nälkä, pelko ja perustarpeiden vajaus, muuttavat DNA:n kytkimiä. Nämä muutokset periytyvät lapsille, vaikka lapset eivät enää olisikaan vastaavissa olosuhteissa. Kestää jopa 2-4 sukupolvea ennen kuin aikaisemman äärimmäisen stressin vaikutukset häviävät genomista. 

Aikaisemmin on tehty voimakasta julistusta siitä, että opitut asiat eivät periydy, mutta tämä väite on kumottu viimeisen kymmenen vuoden aikana. (2) Tosin se ei vielä kovinkaan laajasti ole levinnyt yleiseen tietoisuuteen ja oppikirjoihin. Osin ymmärrettävää, kun tiedemiehetkin ovat tälle heränneet vasta 2000-luvulla, mutta tällä on kuitenkin ratkaisevat suuret vaikutukset kehitysoppiin.

DNA:sta voi olla kymmeniä ellei satojakin sukupolvia jokin osuus sammutettuna. Solulla on omat aistielimensä, joiden välittämän informaation avulla solu voi muokata DNA:nsa kytkimien asentoja. Olosuhteiden muuttuessa solu sopeutuu. Sopeutuminen ei tapahdu mutaatioiden avulla satunnaisesti, vaan ennalta ohjelmoidusti tarkoin määrättyjä ja tiedossa olevia kytkimiä käännellen ja jo olemassa olevia geenisekvenssejä käyttäen. Tässä tilanteessa ei siis synny uutta tietoa DNA:han, uutta sekvenssiä, vaan tieto on jo olemassa. Solu, ja koko eliö, alkaa olosuhteiden muuttuesssa ilmentää uudelta näyttävää toimintoa,  mutta valmius tälle toiminnolle on ollut olemassa jo aikaisemmin piilevänä. Toiminnot yleensä eivät myöskään toteudu vain yhden geenin päällekytkemisen avulla, vaan ovat useiden eri geenijaksojen yhteistyön tulos. (Kts. esim. tämä artikkeli seinäliskoista, joille kasvoi uudenlainen kyky käyttää ravintoa muutamassa sukupolvessa: http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/03/56-liskot-sopeutuvat-hyper-nopeasti-ei.html )

Sopeutuminen ei siis tapahdu mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla, kuten evoluutio-oppi väittää, vaan ohjelmoidusti jo olemassa olevien geenien avulla. Satunnaiset mutaatiot vain rikkovat geenisekvenssejä, eivätkä synnytä mitään uutta ja toimivaa. Luonnonvalinta poistaa näitä rikkoutuneita geenejä, ja kyseisiä geenejä kantavia yksilöitä. Luonnonvalinta ei kehitä mitään uutta.

Tämä on se ratkaisevan suuri muutos, minkä epigenetiikka on tuonut viimeisen 10 vuoden aikana biologiaan ja luonnontieteeseen. Mitään kehittävää evoluutiota ei ole, vain sopeutumista olemassa olevan geneettisen tiedon avulla. Evoluutio on 1900-luvun harhaoppi, jota professorit seuraavat, eivät tieteellisten syiden takia, vaan halustaan kieltää Luoja Jumalan olemassaolo.

Viitteet: 

1) Uuutinen, jossa on linkki lapsitutkimukseen:  https://www.sciencealert.com/cuddling-babies-alters-genetics-dna-for-years 

2) Tutkijoide artikkeli vuodelta 2002, jossa he pyytävät ottamaan epigenetiikan vakasti. Tätä ennen siihen ei siis oltu kiinnitetty riittävän vakavasti huomiota.   https://www.nature.com/articles/5200901 

59. Genetiikka varmistaa - seksi kuuluu vain avioliittoon

Ihmisen solut ovat kovin pieniä. Ainoa hyvissä olosuhteissa hädin tuskin silmin nähtävä solu on munasolu. Solun keskellä on tuma. Sen sisällä DNA. Jos tuma olisi jalkapallon kokoinen, olisi DNA kuin hyvin ohutta siimaa ja noin 200 km pitkä. RNA on DNA:sta luettu pätkä, jolla on monta käyttöä: osaa käytetään proteiinien valmistamiseen (koodava RNA) ja osaa muuhun tietojenkäsittelyyn solussa. 

Micro-RNA (miRNA) on erityisen lyhyt RNA. Se on vain joitakin kymmeniä tai satoja nukleotideja pitkä. Näillä miRNA:lla on koostaan huolimatta merkittävä tehtävä. Ne ovat kuin solun, ja koko ihmisen, sisäinen Internet, viestinvälityssysteemi. Sen lisäksi ne toteuttavat monimutkaisen biologisen tietokoneen operaatiota solujen toimintaa ohjatessaan. Käytännössä ne 'päättävät' mitä proteiineja valmistetaan.

MiRNA:t ovat usein aivan samanlaisia ihmisten välillä. Vaikka DNA:mme kokonaisuudessaan on yksilöllinen, silti siinä on hyvin paljon samanlaisia jaksoja. Itse asiassa sen on suurimmaksi osaksi samanlainen. Täten siitä luotavat ja sitä ohjaavat miRNA:tkin ovat hyvin usein samanlaisia.

Ne ovat osin samanlaisia jopa ihmisten ja eläinten välillä.  Ihmisen ja apinan miRNA:t sanotaan olevaan 30% samanlaisia, mutta esimerkiksi sian kanssa ne ovat niin paljon samanlaisia, että ihmisen sisäelimiä voidaan kasvattaa sialla eli ihmisen DNA toimii sian sisällä. Tämä on myös selvä ristiriita sen välillä, että ihminen ja apina olisivat sukulaisia - miRNA:mme ovat aivan liian erilainen.

Kun ihmisen soluun joutuu ihmisen ulkopuolelta miRNA tekijöitä, jotka ovat yhtäläisiä omien miRNA:den kanssa, solu ei voi tietää, etteivät ne ole omia - ovat ne sitten tulleet toisilta eläimiltä tai toisilta ihmisiltä. Ne toimivat epigeneettisinä kytkiminä käskyttäen solua tuottamaan jotakin proteiinia tai lopettamaan jonkin proteiinin tuottamisen.

Miten miRNA jaksoja pääsisi ihmiseen ulkopuolelta?  MiRNA:t ovat viruksiakin pienempiä, joten mahdollisuuksia on monia. Bakteerien lähettämistä miRNA jaksoista kirjoitin aikaisemmin (http://mistametulemme.blogspot.fi/2018/03/57-bakteerit-vaikuttavat-aivojen.html). Joten ruuansulatuskanava on yksi mahdollisuus: raa-an lihan syöntiä ei suositella, sillä niissä voi vielä vaikuttaa monet elävän kudoksen ominaisuudet.

Vaikka maailman kuuluisin ateisti Richard Dawkins juuri muutama viikko sitten antoi twiitissään ymmärtää, että hän olisi valmis syömään laboratoriossa 'kasvatettua' ihmisen lihaa, ei hänen esimerkkiään kannattaisi seurata. Hän on tosin kirjoittanut monta kirjaa evoluutiosta, mutta selvästikin hänen ymmärryksensä genetiikasta on vahvasti puutteellinen - tosin hän myöntää että niissä kirjoissa pääosin evoluutio oletetaan eikä todisteta. Jos hän ymmärtäisi miRNA-toiminnan ja epigenetiikan, hän ei missään nimessä laittaisi ihmisen lihaa suuhunsa riippumatta siitä, miten se on kasvatettu.

On joitakin tutkimuksia, joissa on havaittu, että nämä epigeneettiset tekijät vaikuttavat sukusolujen kautta esimerkiksi banaanikärpäsillä niin, että uusi sukupolvi ilmentää toisen koiraan epigenetiikkaan kuin sen, joka varsinaisesti munasolut hedelmöitti. Siis aikaisemmin läsnäolleen koiraan miRNA viestit ohjaavat alkiokehitystä.(1)

Perinteinen mendeliläinen periytyminen tarkoittaa, että vanhempien DNA määrittelee yksilön ilmiasun. Nyt on havaittu, että näin ei aina ole, vaan ulkoasuun vaikuttavat tekijät voivat periytyä DNA:n ulkopuolelta mi-RNA tekijöiden avulla. Kuvassa sanat wt ja kit kuvaavat yksilön DNA:ta. Alimpana olevista yksilöistä oikean puoleinen ilmentää Kit-linjan valkoista ulkoasua, vaikka sillä on wt linjan DNA. (2)  Tapaus antaa merkittävää tietoa siitä, että DNA-jaksojen sammuttaminen ja päälle asettaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin DNA jaksot itse.

Viime vuonna kohua aiheutti toinen vuodelta 2012 esiin nostettu tutkimus, jonka mukaan naisilta on löydetty toisen ihmisen soluja, tai ainakin y-kromosomeja. Tämä tiedetään varmasti, koska naisilla ei normaalisti ole y-kromosomia. Monessa tapauksessa tämän arveltiin johtuvan raskaudesta, jonka kautta raskaana oleva äiti olisi näitä soluja saanut poikavauvalta. Tämä ei kuitenkaan selittänyt kaikkia tapauksia, koska osalla naisista ei ollut poikalapsia. Niiden osalta jäljelle jäi vain joukko spekulaatiota kuten piilossa tapahtunut salaraskaus ja keskenmeno. Poikavauvaan y-kromosomi on alunperin aina tullut mieheltä. (3), (4)

Nyt kun lasketaan yhteen aikaisemmin mainittu banaanikärpästutkimus, hiirikokeet(2) ja tämä edellinen tutkimus y-kromosomista naisissa, niin saattaa hyvinkin olla niin, että pelkkä yhdyntä saa aikaiseksi geneettisen materiaalin ja ainakin miRNA:den siirtymistä kehosta toiseen. Jos tämä pitää paikkansa, niin useita seksisuhteita omaavien naisten genetiikka on aika sekaisin kaikesta siitä vieraasta ohjauksesta, joka pääsee sisään. Sama saattaa koskea myös miehiä. 

Samat tutkimukset viittaavat siihen, että jälkeläinen saattaa ilmentää useamman isän ominaisuuksia, jos yhdyntöjä on ollut useiden partnereiden kanssa lähekkäin. Tältä osin siis DNA testit ja isyystutkimukset eivät antaisi vastaukseksi koko totuutta.

Ei siis ihme, että Raamattu mainitsee miehen ja naisen tulevan yhdeksi lihaksi.

1. Kor. 6:16 Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on yksi ruumis hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
 

Eikä ihme, että Raamattu antaa ymmärtää, että seksi kuuluu avioliittoon. Liittoon jossa ollaan valmiit ottamaan kaikki vastaan puolisolta ja jossa itse asiassa hallitaan puolison ruumis:

RK: 1. Kor. 7:4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen. Samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon.

 Edellinen kuitenkin syvällä kunnioituksella:

1. Piet. 3:7 Samoin te, miehet, eläkää ymmärtäväisesti vaimonne kanssa niin kuin heikomman astian kanssa. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, koska olette yhdessä elämän armon perillisiä, etteivät rukouksenne estyisi.

Viitteet:

1. Banaanikärpästutkimus: https://www.newvision.co.ug/new_vision/news/1430946/child-resemble-wife , http://time.com/3461485/how-previous-sexual-partners-affect-offspring/

 

2. Kuvan lähde ja RNA:n mahdollisuuksista perimässä  http://journals.plos.org/plosgenetics/article?id=10.1371/journal.pgen.1004296
    
3. Tutkimus y-kromosomista naisissa ja tarkennus sen tulkintaan:

http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0045592

http://blogs.plos.org/dnascience/2012/10/25/male-dna-in-female-brains-revisited/ 
 

4. Englanninkielinen lehtiartikki aiheesta:
   https://www.forbes.com/sites/quora/2017/08/15/male-dna-is-often-found-in-womens-brains-where-does-it-come-from/#58b089ce7459

58. Metamorfoosi - evoluution umpikuja

Perhonen muniin munia, joista kasvaa toukkia, jotka koteloituvat ja joista kuoriutuu aikuisia perhosia. Siinä prosessissa mato saa siivet. Oletko koskaan tutustunut, miten näiden siipien kasvaminen tapahtuu ja mitä se tarkoittaa geneettisesti?

Monarkki perhosen metamorfoosi. Vaeltaessaaan Keski-Amerikasta Pohjois-Amerikkaan monarkkiperhonen käy läpi kolme sukupolvea ja vasta neljäs palaa takaisin samaan metsään, mistä sen iso-isovanhemmat lähtivät. Mistä tämä lapsen-lapsen-lapsi tietää tämän paluuosoitteen?

Toukka rakentaa itselleen kotelon, johon ei mene mitään ja josta ei poistu mitään, ennen kuin täysin kehittynyt perhonen lähtee sieltä. Mutta mitä tapahtuu siinä välissä? Se on hurja prosessi. Kotelon sisällä toukka alkaa erittää entsyymejä, jotka sulattavat lähes sen koko ruumiin proteiinipuuroksi. Tämä proteiinipuuro ei enää ole osa tätä eliötä, vaan se on ravintoainetta. Jäljelle jää vain pieni hermosto ja keskussolukko, josta perhonen alkaa kasvaa niin kuin siemenestä kasvaa kasvi. Perhosen DNA ei muutu tämän prosessin aikana. Jo toukassa on kaikki se informaatio, millä aikuinen perhonen rakennetaan.

Epigeneettiset merkit vaihtuvat prosessin aikana. Kun toukan ruumiin sulatus on tapahtunut, alkavat solut jälleen jakautua, mutta tällä kertaa käyttäen eri geenejä kuin silloin, kun munassa rakentui toukka. Silti jo munassa oli mukana myös aikuisen perhosen rakennusohjeet. 

Mistä toukan solut tietävät, että milloin pitää rakentaa toukka ja milloin perhonen?

Evoluutio-opin mukaan genotyyppi (DNA) määrää muodon (fenotyypin). Perhosen olemassaolo haastaa tämän määritelmän. Perhosen kaikissa elämänvaiheissa: muna, toukka, kotelo, aikuinen, on aivan sama DNA, mutta muoto on täysin erilainen. DNA ei siis määrännyt muotoa, vaan epigeneettiset kytkimet, jotka asettelivat geenejä päälle ja pois päältä.

Aikuisella perhosellakin on paljon DNA:ta, mitä se ei käytä: kaikki toukan rakentamiseen käytettävä DNA, jonka se taas antaa eteenpäin lisääntyessään.  Samoin käyttämätöntä DNA:ta on piilossa monella muullakin eliöllä. Tätä käytetään mm. sopeutumisessa muuttuneisiin olosuhteisiin.
 

Ampiaisella on vain yhdenlaisia toukkia, mutta kun niitä ruokitaan eri ruokavalioilla, toisista kasvaa työläisiä ja tosista kuningattaria. Kaikilla toukilla on sama DNA, mutta ulkoasu muuttuu merkittävästi ruuan mukaan. Miten ihmeessä ruoka voi muuttaa ulkoasua?

Jälleen vastaus on, että solujen miRNA signaalit ja muut epigeneettiset markkerit  (metyyliryhmät, histonit) asettuvat paikoilleen ympäristötekijöiden, tässä tapauksessa ravinnon, mukaan. Tavalla tai toisella soluihin menee tieto ravinnosta. Tässäkin tapauksessa eliön genomi on silti yksi ja sama. DNA sekvenssit eivät tässä muutu. Vain ohjaustieto siitä, miten DNA:ta käytetään vaihtuu. DNA on kuin kirjasto, josta noukitaan kulloiseenkin tarpeeseen sopivat rakennusohjeet. Me emme edes tiedä kuinka paljon eliöiden DNA:ssa on koodausta, mitä ei vielä koskaan ole käytetty. Siellä saattaa hyvinkin olla piilossa ohjeet moneenkin asiaan, mitä emme ole ajatelleen.

Perhosen evoluutiotarina on jonkinlainen ongelma. Google Scholar on hyvä paikka hakea tieteellisiä artikkeleita. Artikkeleita, joissa sana evolution on otsikossa, on kaikkiaan 677 000. Tutkijat ovat olleet siis tuotteliaita tarinoidessaan menneisyydestä (valtaosassa näistä evoluutio on oletettu, ei todistettu). Mutta artikkeleita, joissa on sanat butterfly evolution otsikossa, on vain 12! Eikö näin erikoinen malli kuin metamorfoosi ja sen kehittyminen ansaitsisi hieman enemmän huomiota?

Voit itse tutkia, selvittävätkö nämä tutkimukset sitä, miten perhonen on voinut evoluution avulla kehittyä sellaiseksi, että jo toukalla on kaikki se DNA, mitä aikuinen tarvitsee, täältä: https://scholar.google.fi/scholar?start=0&q=allintitle:+%22butterfly+evolution%22&hl=en&as_sdt=1,5&as_vis=1  

Nämä muutamat artikkelit pääosin tutkivat ulkoasun muuntelua ja oletettua sukulaisuutta, eivät evoluutiohavaintoja siitä, miten perhoset kehittyivät.

Perhosesta tekee erityisen merkittävän se, että niiden ulkoasu muuntelee hyvin paljon. Siivet ovat toinen toistaan kauniimpia. Toukka-asteella tämä siipien monimuotoisuus ei vielä näy. Siinä on luonnonvalinnalle haastetta.

Luonnonvalinta ei voi valita sellaisia toukkia 'jatkoon', joista tulisi kauniita perhosia. Toukan ilmiasussa ei vielä esiinny perhosen piirteitä. Toukan fenotyypin valinnalla ei jalosteta perhosta. Vain aikuinen perhonen lisääntyy, toukka ei lisäänny. Tietyn aikuisen perhosen suosiminen toisen edelle ei tarkoita, että juuri sen perhosen toukka olisi kelpoisempi. Tietyn toukan suosiminen luonnonvalinnassa, ei vaikuta mitenkään  esimerkiksi aikuisen perhosen lentokyvyn kehittymiseen. Nämä saman elämänmuodon kaksi eri vaihetta estävät luonnonvalinnan toimimisen. Metamorfoosi on evoluution umpikuja.

Perhoset ovat aina olleet perhosia ja ampiaiset ampiaisia. Erittäin vanhaksi luokitellusta meripihkasta on löytynyt useita hyönteisiä, jotka ovat ihan samanlaisia kuin hyönteiset tänään. Mitään kehittymistä ei ole tapahtunut. Eliöt vain muuntelevat ja sopeutuvat sen olemassa olevan geneettisen ohjelman avulla, mikä niillä on ollut jo alusta asti. Tätä muuntelua ohjataan epigeneettisesti. Epigenetiikka ei ole evoluutiota, vaan suunniteltu ohjelma biologisen elämän ohjaamiseen.

Meripihkasta voidaan nähdä, että jopa siipien kuvioinnit ovat säilyneet samaan tyyppisenä. Hyönteiset eivät ole muuttuneet mihinkään pitkienkään aikojen saatossa.

Voit katsoa lisää hyönteisiä meripihkassa täältä.

Yuotube video metamorfoosista: https://www.youtube.com/watch?v=ocWgSgMGxOc 

57. Bakteerit vaikuttavat aivojen toimintaan ja ohjaavat DNA:n käyttäytymistä

Ihmisessä on enemmän bakteerisoluja kuin omia soluja. Aikaisemmin ajateltiin, että jopa yli kymmenen kertaa enemmän, mutta nykyinen arvio on, että joitakin kymmeniä prosentteja enemmän.(1)

Suurin osa tästä bakteeripopulaatiosta on ruuansulatuskanavassa. Nyt on havaittu, että ne eivät pelkästään auta ruuansulatuksessa, vaan myös kommunikoivat ihmisen solujen kanssa. Ne lähettävät epigeneettisiä signaaleja ihmisen soluille ja solut ymmärtävät nämä signaalit. Näiden signaalien mukaan ihmisen omat solut muuttavat toimintaansa.(2)

Näissä bakteerisoluissa on siis jokin ihan eri DNA, perimä, kuin ihmisen soluissa. Ihmisen omissa soluissa on äidin ja isän sukusoluista tulleet kromosomit. Lapsen bakteerisolujen perimä monesti vastaa äidin vastaavaa, joten voidaan olettaa, että lapsi saa ne jo kohdussa, mutta siitä huolimatta bakteerien perimä ei siis ole ihmisen DNA:n mukainen vaan monien eri bakteerilajien mukainen. Nämä bakteerisolut pystyvät elämään ihmisen ulkopuolellakin, kun taas ihmisen omat solut eivät pysty siihen.

Bakteerit ovat ihmisen elämälle välttämättömiä. Toisinaan kovan antibioottikuurin vaikutuksesta lapsi voi menettää koko bakteerikannan ja tällöin ruoka ei enää sula suolistossa. Tuloksena on jatkuva ripuli. Yhtenä parannuskeinona tähän on ottaa äidin suolistosta bakteereja lapselle.

DNA:n kiertyminen histonien ympärille vaikuttaa siihen, mitä proteiineja voidaan solussa tuottaa. Vain vapaana olevaa ei kiertynyttä DNA:ta voidaan käyttää proteiinikoodaukseen. Kiertymistä ohjaavat epigeneettiset tekijät. 

Edellisestä johtuen ihmisessä on paljon vierasta DNA:ta. Ihmisen DNA tunnistetaan 46:stä kromosomistaan. Ihminen on suuri symbioosi-ekosysteemi.

Kun nämä bakteerit viestivät ihmisen soluille, on niiden 'tiedettävä' millaisia viestejä ne lähettävät, jotta ihminen toimii oikein. Tiedemiehet eivät ilmeisesti vielä tiedä, saavatko bakteerit tästä viestinnästä mitään takaisin, vai onko tämä ihmisen osalta yksisuuntaista orjatyövoiman käyttöä.

Symbioosien syntyminen on evoluutiolle ongelmallista. Siihen ei ole mitään tutkittua ja hyväksyttyä mallia. Tällainen symbioosi, jossa bakteerit tuntevat ihmisen DNA:n ja osaavat lähettää sinne oikeanlaisia epigeneettisiä signaaleja, jotka avaavat ja sulkevat histonien ympärille kiertynyttä DNA:ta juuri oikeasta kohdasta tuottaakseen juuri oikeita proteiineja kulloiseenkin tarkoitukseen, tekee evoluutiosta jälleen kerran mahdottoman. 

Miten bakteereihin olisi voinut vähitellen kehittyä tietämys ihmisen DNA:n rakenteesta ja osoitteista? 

Ei mitenkään. Siihen ei ole mitään kuviteltavissa olevaakaan mekanismia. Joku voi lujasti uskoa sattumaan, mutta silloin usko on matematiikan vastaista. Miljardit ja taas miljardit vuodetkaan eivät riiittäisi ajaksi niihin ketjuuntuneiden sattumien määrään, mitä pelkästään tähänkin tarvittaisiin - kaiken muun elämän ihmeellisyyden lisäksi. 

Tällainen mekanismi tarvitsee aina ulkopuolisen suunnittelijan, joka tuntee sekä bakteerit että ihmisen DNA:n. Näiden kahden viestintään osallistuvan osapuolen kesken pitää tehdä sopimus siitä, miten viesti rakennetaan, miten se lähetetään, otetaan vastaan, tulkitaan ja mitä toimintaa sen vastaavanottavan tahon pitää tehdä, jotta koko prosessi toimisi ja viestin lähettäjän sanoma ymmärretään. Kaikki on tarkoin järjestettyä, eivätkä asiat vain tapahdu itsestään. Bakteerilla ja ihmisellä on selkeä suunniteltu yhteys. 

Sen lisäksi, että bakteerien lähettämät epigeneettiset signaalit vaikuttavat lähellä oleviin suolistojen soluihin, kulkeutuvat ne merkittävissä määrin aina aivoihin asti ja vaikuttavat aivosolujen käyttäytymiseen, DNA kiertymiseen histonien ympärille ja sitä kautta proteiinituotantoon aivoissa. Suolistobakteerit siis ohjaavat, mitä aivomme tekevät. Tässäpä nieleskelemistä, ja ole tarkkana mitä laitat suuhusi.

Viitteet:  

(1) https://www.nature.com/news/scientists-bust-myth-that-our-bodies-have-more-bacteria-than-human-cells-1.19136

(2) https://www.sciencealert.com/microflora-promotes-epigenetic-crotonylation-histones-gut-epithelial-cells

Onko tekoälyllä tietoisuus - onko tietoisuus aivoissamme?

Tietotekniikan kuumin alue tällä hetkellä on tekoäly. Päivittäin julkaistaan uutisia siitä, miten se tulee uudistamaan työelämän ja työpaikat häviävät.

Tekoälyllä useimmiten tarkoitetaan neuroverkkoa, jonka malli tulee aivoista. Aivoissa toimintoja, aistihavaintoja ja lihasten ohjausta, suorittavat miljardit aivosolut, neuronit, jotka ovat verkostoituneet keskenään. Siitä termi neuroverkko. Salaisuus ihmisen 'mekaaniseen' toimintaan, aistien ymmärtämiseen ja aistihavaintojen pohjalta tehtäviin lihasten liikkeisiin, on kirjoitettu aivojen neuroverkkoon ja erityisesti siihen, miten nämä neuronit ovat yhteydessä toisiinsa. Tätä ei ehkä kannatakaan yrittää ymmärtää, kun sen ymmärtäminen on vaikeaa alan asiantuntijoillekin.

Tämä tässä on juuri hämmästyttävää. Edes professorit eivät oikein ymmärrä, miten nämä tietokoneilla toteutetut tekoälyt toimivat tai miten neuronit niissä toteuttavat tehtäväkokonaisuuden. Mutta ne toimivat, koska tämä järjestelmä on kopioitu suoraan aivoista ja sielläkin ne toimivat. Käytäntö on siis osoittanut, että ne toimivat.

Todiste edelliselle on tässä videossa, jossa MIT:in professori sanoo suurin piirtein saman: "Me emme oikein ymmärrä miten tämä toimii". Jatkaen tosin, että kyllä siitä ymmärretään koko ajan enemmän, kun asiaa tutkitaan.

(Tämä on pitkä video, riittää että vilkaiset siitä kymmenisen sekuntia ja palaat lukemaan lisää alta.

https://www.youtube.com/watch?v=VrMHA3yX_QI&feature=youtu.be&list=PLUl4u3cNGP63gFHB6xb-kVBiQHYe_4hSi&t=1452 )

Historiallinen totuus on siis se, että ensin aivojen toimintaperiaate kopioitiin tietokoneelle ja havaittiin, että se toimii. Sitten vasta aloitettiin tutkia, miksi se toimii. Jotain ajatuksia toiminnasta on nykyisin. Koko tämä historia ja tekoälykehitys todistaa siitä, että ihminen ei keksinyt tekoälyä. Se vain kopioitiin aivoista tietokoneelle. Samanlaista bio-insinööritutkimusta on monella muullakin alalla. Luonnosta kopioidaan muun muassa nanorakenteita koneisiin. 

Niin kuin tämä professori edellisen videon loppupuolella toteaa, tekoäly ei ymmärrä, mitä se kertoo, se vain luokittelee asioita. Ihminen ymmärtää vaikkapa hienosta luontokuvasta, mitä siinä on ja ehkä haluaisi matkustaa kyseiseen kohteeseen. Tekoäly osaa vain kertoa kuvasta joitain yksityiskohtia ja niitäkin vain sen verran kuin sitä on opetettu - se ei milloinkaan halua tehdä lomamatkaan kuvan kohteeseen.

Tekoälytutkimus on paljastanut myös sen, että neuroverkot ovat pelkkää matematiikkaa. Jokainen tekoälyongelma on purettava luvuiksi ja kaikki oppiminen ja laskenta tapahtuvat pelkästään lukujen avulla, ei siis kirjaimia, sanoja tai kuvia - kaikki on lopulta matematiikkaa. (Aivoissakinko?)

Tekoäly on kone. Kone toistaa samaa kaavaa uudelleen ja uudelleen väsymättömästi. Parempi nimi tälle olisikin vanhalta kalskahtava koneäly nimi. Se on yksinkertainen päättelykone, jolla ei ole tietoisuutta.

Sen sijaan tekoälyn opettajalla on suuri valta. Hän pystyy opettamaan tekoälyn toistamaan jotain tiettyä painotusta tuloksissa. Jos ihminen kuuntelee näitä tuloksia käyttämättä omaa järkeään, eksyy hän helposti oikealta tieltä. Siksi ehkä vielä parempi nimi olisi apuäly. Mestari kuuntelee avustajan neuvoja, mutta ei anna hänelle mitään valtaa, vaan pitää lopullisen päätäntävallan itsellään.

Matemaattisella yhtälöllä ja neuroverkolla on kuitenkin ero. Vuosia ihminen yritti matemaattisesti luoda algoritmin, joka laskemalla lukuja yhteen, vähentäen, kertoen ja jakaen, osaisi ohjata robottia luonnollisen näköisesti. Ei onnistunut. Esimerkiksi ihmisen käden 58-vapausasteen ohjelmoiminen samalla tavalla kuin paljon yksinkertaisemman teollisuusrobotin käsivarren (monesti maksimissaan 6 vapausastetta) ohjelmoiminen on matemaattinen mahdottomuus. Se ei vain onnistu, koska näin ohjaamalla käsi joutuisi tilaan, josta sitä ei saisi enää ohjattua takaisin. Tämä on tuttua säätötekniikan opiskelijoille, jotka ovat tutustuneet matriisilaskennan saloihin.

Mutta mitä tekee ihmisvauva? Hän katsoo kohdetta edessään ja huomaa, että: "hei, tuohan on minun." ja alkaa antamaan sille satunnaisia signaaleja, kunnes vähitellen kuukausien ja vuosien aikana rakentuu neuroverkko hänen aivoissaan niin, että lopulta se lusikka ihan oikeasti osuu suuhun! Yritys, erehdys ja oppiminen rakentavat kytkentöjä aivoissa.

Samoin opetetaan tekoälyä: sisäänmenevät signaalit vahvistetaan arpomalla ja ulostulevaa ohjausta verrataan aikaisempaan. Jos ulostulo oli parempi, ollaan menossa hyvään suuntaan, jos se oli huonompi hylätään signaalien vahvistukset ja yritetään jotain muuta. Yksinkertaisenkin tekoälyn opettamiseen näin vaaditaan kymmeniä tuhansia toistoja - mutta niin niitä tekee vauvakin!

Tässä videossa näkee hyvin, miten robottien liikkeet nykyisin voivat olla inhimillisen näköisiä: What's new, Atlas? 

 (Boston Dynamics ei ole virallisesti paljastanut, miten he robotteja ohjaavat):

Neuroverkko on todellisuutta approksimoiva kone - niin ihmisessä kuin tietokoneessakin. Se ei ole suora matemaattinen yhtälö, vaan se on nopeaan adaptoitumiseen kykenevä malli. Voit todentaa tämän piirtämällä paperille ympyrän vapaalla kädellä ja tämän jälkeen tämän ympyrän sisään toisen ympyrän harpilla. Jälkimmäinen oli puhdas matemaattinen suoritus, ensimmäinen sinne päin oleva hyvä yritys.  

Koska neuroverkot vain luokittelevat ja laskevat asioita, neuroverkoissa ei ole kykyä tietoisuuteen. Ne vain prosessoivat aistien sisääntuloja ja ohjaavat lihaksia. Täten ei myöskään tekoälyyn koskaan tule tietoisuutta. Älkää uskoko niitä huhaa-juttujen viljelijöitä, jotka väittävät, että tulevaisuudessa tekoäly ottaa vallan. Sen sijaan varokaa ihmistä, joka tekoälyn avulla ottaa vallan.

Suomessakin oli jo kokeilu, jossa tekoäly opetettiin tunnistamaan vihapuhetta. Kuka opetti? Viisi professoria. Tämä siis tarkoittaa, että silloin tekoäly konemaisesti toistaa uudestaan ja uudestaan opettajiensa ajatuksia vihapuheesta. Näin näiden viiden ihmisen ajatus asiasta voidaan monistaa kontrolloimaan koko yhteiskuntaa. Vaarallista - varsinkin silloin kun viiden sijasta opettajana toimii yksi yli-ihmiseksi itsensä kokeva. (https://www.hs.fi/teknologia/art-2000005501902.html)

Tuoreessa tutkimuksessa kolmasosa itsensä ei-uskonnolliseksi luokittelevista ihmisistä ovat sitä mieltä, että evoluutio ei voi selittää tietoisuuden kehittymistä.  (https://sciencereligionspectrum.org/in-the-news/press-release-results-of-major-new-survey-on-evolution/)

Kuuluisa filosofi Professori Thomas Nagel kirjassaan Mind and Cosmos argumentoi, että Darwinistiset prosessit eivät voi luoda tietoisuutta.

Samoilla linjoilla on Professori Stuart Sutherland International Dictionary of Psychology kirjassa: "Tietoisuus on lumoava mutta saavuttamaton ilmiö: on mahdotonta määritellä mitä se on, mitä se tekee tai miksi se on kehittynyt. Siitä ei ole kirjoitettu mitään lukemisen arvoista."

Professori Jerry Fodor on myöskin samoilla linjoilla artikkelissa "The Big Idea: Can There Be Science of Mind?": "Kenelläkään ei ole pienintäkään ideaa miten jokin materiaan perustuva voisi olla tietoinen. Ketään ei edes tiedä mitä sellaista pitäisi olla, jotta voisi saada pienimmänkin idean siitä, miten materiassa voisi olla tietoisuus."

Tietoisuus on jotain paljon suurempaa kuin materia. Jo määritelmänsä mukaankin tieto on aineetonta ja siten myös tietoisuus. Ei se ole aivoissa tai edes atomeissa. Monet tilanteet todistavat sitä, miten ihminen on säilyttänyt tietoisuuden, vaikka aivoissa ei ole havaittu toimintaa.

Luoja on luonut aivot, jotka toimivat paremmin kuin ihmisen kehittämät tietokonealgoritmit. Jos aivot olisivat kehittyneet sattumalta, voisi kuvitella, että ihminen älykkyydellään, vaikkakin sattumalta kehittyneellä, olisi pystynyt rakentamaan niitä paremman tietokoneen. 

Luoja on luonut myös tietoisuuden, sielun ja hengen. Tieto ja tietoisuus on ikuista. Sinäkin olet ikuisuusolento. Sinun pitää vain päättää, missä tietoisuutesi tulee viettämään ajan jälkeisen elämän.

Luotu ei ole Luojaansa älykkäämpi. 

56. Liskot sopeutuvat hyper-nopeasti - ei evoluutiota

Evoluutio ja sopeutuminen sotketaan jatkuvasti tarkoituksellisesti. Evoluutio tarkoittaa kehittymistä, sitä miten bakteerista olisi vähitellen kehittynyt ihminen, sattumalta. Jotta ihmiset uskoisivat tämän uskomattomalta kuulostavan väitteen, totuus hämätään termien vaihtamisella. 

On ilmiselvää, että eliöt sopeutuvat muuttuneisiin olosuhteisiin. Sitten käännetään termit ja tätä sopeutumista aletaan kutsua evoluutioksi. Sitten todetaan, että bakteeri on kehittynyt ihmiseksi evoluution avulla ja että sopeutuminen todistaa tämän. Näin tapahtuu hokkuspokkus-huijaus.

Sopeutuminen ei kuitenkaan tarkoita kehittymistä. Kehittyminen vaatii uuden geneettisen informaation syntymistä: ihmisen DNA:ssa on enemmän nukleotideja (tietoalkioita) kuin bakteerin. Tämän lisääntyneen tiedon olisi pitänyt evoluution mukaan syntyä itsestään.

Joidenkin evoluutionistien mukaan evoluutiolla ei ole suuntaa. Silloin yleensä on taustalla väite, että jokin eliö on taantunut eikä kehittynyt. Kun tarkastellaan eliön DNA:ta, havaitaan, että evoluutiolla olisi oltava suunta: geneettisen informaatio lisääntyminen, jotta voisi tapahtua kehittymistä. Jos eliö taantuu, yksinkertaistuu, tai siltä alkaa uupumaan joitakin aikaisemmin olemassa olleita rakenteita, sen DNA rappeutuu, ei kehity. Suuressa kuvassa evoluutiolla on siis oltava suunta.

Kun eliö sopeutuu muuttuneisiin olosuhteisiin, sillä on ollut jo valmius muunnella ominaisuuksiaan pärjätäkseen uusissa olosuhteissa paremmin. Tällöin uudet geenialueet aktivoidaan, jotta esimerkiksi eliön kyky käyttää uudenlaista ravintoa paranee.  Tätä kutsutaan epigenetiikaksi. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat eräät liskot.

Vuonna 1971 siirrettiin joukko Italian Seinäliskoja Pod Mrcaru saarelta Adrianmerellä Pod Kopiste saarelle, missä niitä ei aiemmin ollut. Saarelta uupui niiden aikaisempi eläin peräinen ravinto, joten niiden oli sopeuduttava syömään pelkästään kasveja. Tutkijat palasivat Pod Kopiste saarelle 36 vuotta myöhemmin ja hämmästyivät, miten liskot olivat sopeutuneet. Niiden pään rakenne oli muuttunut ja puruvoima kasvanut. Tarkempi tutkimus osoitti, että myös niiden suoliston rakenne oli muuttunut. Niille oli kasvanut jopa aivan uusi lihas vatsaan. Tämä oli ennen kuulumatonta 'evoluutiota' näin lyhyessä ajassa, vain muutamassa sukupolvessa.

Pod Mrcaru lizard.

Credit: Anthony Herrel of the University of Antwerp

Evoluution oletetaan tapahtuvat mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla. Tutkijat tiesivät, että tällaisessa ajassa ei pitäisi pystyä tulemaan sattumalta sellaista määrää mutaatioita, uutta geneettistä informaatiota, jota nämä muutokset vaatisivat. (Yhteys DNA muutoksien ja rakenteiden välillä on hyvin monimutkainen ja useinkaan sitä ei yksityiskohtaisesti ymmärretä.)

Vielä suurempi yllätys tutkijoilla oli vastassa, kun liskojen DNA analysoitiin. Se havaittiin samanlaiseksi kuin alkuperäiskannalla Pod Mrcaru saarella. Ei siis ollut tapahtunut geneettistä kehitystä, silti tutkijat nimesivät tämän pika-evoluutioksi. Kyseessä oli kuitenkin sopeutuminen olemassa olevan geneettisen informaation avulla uusiin olosuhteisiin. Liskoilla oli jo siis tämä kyvykkyys, sitä ei tullut näiden 36 vuoden aikana.  Epigeneettiset kytkimet vain aktivoivat DNA:n alueita, jotka muuntelivat liskojen ulkoista rakennetta olosuhteiden mukaiseksi. Rakennusohjeet, arviolta kymmeniä tuhansia nukleotidejä, tähän sopeutumiseen olivat olleet liskossa jo aiemmin.

Lisää aiheesta näistä linkeistä:

https://news.nationalgeographic.com/news/2008/04/080421-lizard-evolution.html

https://www.sciencedaily.com/releases/2008/04/080417112433.htm

Toiset tutkijat tekivät asiasta tarkemmin seuratun kokeen ja havaitsivat, että kun liskoille syötetään kasviruokaan niin suolet pidentyvät ja ruuan sulatusaika kasvoi. Jälleen nopeasti. Tässäkään ei mitään kehittynyt, vaan liskot sopeutuivat olemassa olevan geneettisen koodiston avulla. http://jeb.biologists.org/content/219/12/1903

Toinen samanlainen tapaus on, kun liskot alkoivat munimisen sijaan synnyttää eläviä poikasia kylmissä vuoristo-olosuhteissa. Tässäkin liskoilla oli jo kyky olosuhteiden muuttuessa pitää muna sisällään aina siihen asti, kun poikanen syntyy. Kyseessä ei siis ollut istukallinen alkionkehittymisen evoluutio. Tämäkin otsikoitiin evoluutiona, vaikka kyseessä on muuntelu eläimen jo valmiiksi olemassa olevien kyvykkyyksien mukaisesti.

Alkuperäinen tutkimus: https://www.newscientist.com/article/2155550-lizards-re-evolved-eggs-after-thousands-of-years-of-live-births/

Tutkijat todella haluavat eksyttää ihmiset vaihtamalla termejä ja perusteluja keskenään. Miksi? 

Mutaatiot ja luonnonvalinta eivät kehitä mitään. Mutaatiot vain rikkovat DNA:ta niin kuin satunnaiset muutokset sotkevat kirjan. Sairauksia valitsemalla ei mikään kehity. Luonnonvalinta vain karsii epäkelvot, mutta ei pysty noukkimaan yksittäisiä mutaatiota jatkoon, vaan mukana tulee aina koko genomi. Eliöt sopeutuvat olemassa olevan geneettisen informaation avulla, jota ohjataan aisteilla ja epigeneettisillä kytkimillä, kuten nämä esitetyt esimerkit todistavat.

Muuntelu ei siis ole kehittymistä. Muuntelun avulla ei bakteerista tule ihmistä, vaan bakteeri pysyy bakteerina. Muuntelu ei tee evoluutiosta totta. Sudesta kyllä tulee koira, mutta koirasta ei tule kissaa. Muuntelulla on aina etukäteen suunnitellut rajat. Tämä suunnitelma on eliön DNA:ssa ja sinne ei enää synny uutta geneettistä informaatiota. Sitä vain katoaa. Tiedon kadotessa DNA:sta saattaa syntyä uusia lajeja, mutta ne ovat geneettisesti aina esi-isiänsä yksinkertaisempia. Jokin niissä ei enää toimi niin hyvin kuin aikaisemmin.

Ketut saattavat hyvinkin olla tästä esimerkki:

Bat-eared fox 72 Kromosomia, elinikä 13-15 vuotta

Gray Fox 66 Kromosomia, elinikä 6-8 vuotta

Fennec Fox 64 Kromosomia, elinikä 8-10 vuotta

Bengal Fox 60 Kromosomia, elinikä 6-8 vuotta

Kit Fox 50 Kromosomia, elinikä 5.5 vuotta

Tibetan sand fox 36 Kromosomia, elinikä 6-10 vuotta

Red Fox 34 Kromosomia, elinikä 2-4 vuotta

Näistä punakettu on ilmeisesti menettänyt jopa 1500 geenin toiminnan. Huomaa mahdollinen osittainen korrelaatio kromosomien yhdistymisen ja eliniän välillä.  Lajiutuminen geneettistä tietoa menettämällä syö eliön kelpoisuutta.