sunnuntai 19. marraskuuta 2023

Mitä ihmettä nyt tapahtuu? Vuosi tekoäly-yhteiskunnan aikakautta

Vuosi sitten OpenAI julkaisi ChatGPT:n ja siitä tuli nopeimmin levinnyt ohjelmisto koskaan. Parissa kuukaudessa se sai sata miljoonaa käyttäjää. 18.11.2023 OpenAI erotti ensin sen perustajan Sam Altmanin ja sitten lähti hallituksesta puheenjohtaja omasta aloitteestaan (hänet oli ensin erotettu puheenjohtajan tehtävistä). Mitä ihmettä tapahtuu seuraavaksi?

Työssäni ja harrastuksestakin olen ollut teknologiakehityksen eturintamassa pian neljäkymmentä vuotta. Uuden teknologia omaksuminen ensimmäisten joukossa on ollut tapani oikeastaan aina. Kävi niin, että sain paljon aikaa tutkia suuriin kielimalleihin perustuvaa teknologiaa viime keväänä juuri kun OpenAI julkaisi GPT4:n.  Siitä asti olen pyrkinyt ymmärtämään, mistä siinä on kysymys ja miksi se pystyy ymmärtämään keskustelukumppaniaan. 


Huimia harppauksia ja huimaa menestystä 

Olen uudestaan ja uudestaan hämmästellyt, miten tämä onnistui näin nopeasti. Vuoden aikana ihan kaikki isot teknologiayritykset ovat lähteneet joko kehittämään omaa suurta kielimalliaan tai ottaneet käyttöönsä OpenAI:n GPT-mallia. Nyt näitä avustajia on gmailissa, Facebookissa, Microsoftin ja Googlen hakukoneissa sekä toimisto-ohjelmissa, Adoben graafisissa työkaluissa, jopa meidän pienen yrityksemme Koivu Solutionsin Koivu Cloud ja Sotender ohjelmissa. Niissäkin ensimmäiset asiakkaat käyttävät jo suurta kielimallia ohjelmistomme kautta. 

Suurien kielimallien ominaisuuksien kehitys on ollut huimaa. Uusia malliversioita on tullut kuukausittain. Tekstin tuottamisen lisäksi se osaa jo luoda ja analysoida kuvia, tuottaa ja ymmärtää ääntä, kirjoittaa ja ajaa ohjelmakoodia, lukea PDF ja muita tekstitiedostoja sekä kirjoittaa niitä. Se osaa myös tehdä Internethakuja sekä  kutsua toisia ohjelmia ja niiden ominaisuuksia netistä ja käyttää tuloksia hyväkseen. Se on uudelleen koulutettu aina tämän vuoden huhtikuuhun ulottuvilla tiedoilla ja nopeutettu merkittävästi. 

Pari viikkoa sitten OpenAI julkaisi niin suosittuja ominaisuuksia, että Microsoftin suuret konesalit eivät pystyneet vastaamaan kasvaneeseen kysyntään, vaan he joutuivat ilmoittamaan, että uusien asiakkaiden vastaanottaminen keskeytetään toistaiseksi. 

Yksi suosituimmista uusista ominaisuuksista oli GTP chatbotit, joiden avulla kuka tahansa voi ohjelmoida oman chatbotin ihan vain keskustelemalla ja lisäämällä omaa sisältöään siihen. Ihmiset ovat jo tehneet kymmeniä tuhansia GPT chatbotteja ja niitä jaetaan sosiaalisen median kautta toisille. Itse olen tehnyt pari kokeilua, joista toista jo käytimme töissäkin ja se ohjasi meitä koko päivän mittaisessa strategiatyössä. Ne toimivat siis käytännön työssä. 

Tällaista menestystarinaa ei ole ollut yrityshistoriassa aikaisemmin. Yrityksen liikevaihto on kasvanut muutamasta kymmenestä miljoonasta yli miljardiin vuodessa. Asiakkaita olisi enemmän kuin he pystyvät ottamaan vastaan. Kaikilla mittareilla mitattuna toimitusjohtaja olisi pitänyt palkita, mutta hänet erotettiin. 

Tämä on ennen kuulumatonta. Menestyksen jyrkimmässä nousussa perustaja-toimitusjohtaja saa potkut hallituksen päätöksellä. Miksi perustaja sai siis potkut, vaikka kaikki oli käsittämättömän menestyksekästä?


Viime aikainen kehitys

Olen huomannut viimeisen puolen vuoden aikana, että ChatGPT ei ehkä ole enää kaikissa tilanteissa niin hyvä kuin aikaisemmin. Tähän on syynä se, että tekijänoikeusrajoitukset ovat alkaneet kahlitsemaan sitä. Keväällä se vielä antoi sumeilematta selonteon vaikkapa jonkin konsulttiyhtiön menetelmästä (tällaisen keskustelun muistan käyneeni). Nyt se ei enää onnistu, vaan se antaa geneerisen vastauksen yhdistelemällä eri menetelmiä. Sama koskee kuvia, joissa ei enää saa toistettua vaikkapa Disneyn hahmoja. 

Samalla suojauksia myös epäasiallisen, jopa laittoman, sisällön tuottamiseen, on tiukennettu. Näitä suoja-aitoja (guardrails) rakennetaan koko ajan tiukemmiksi. Ne selvästi jo rajoittavat joissakin tilanteissa ChatGPT:n luovuutta ja kykyä tuottaa tarkkaa ja oikeaa sisältöä. Joskus vastaukset alkavat olemaan kuin poliitikon vastauksia: kierrellään ja kaarellaan.  

Koko vuoden keskustelu on käynyt kuumana tekoälyjen turvallisuudesta. Sam Altman ja monet muut teknologiajohtajat ovat olleet niin USA:n presidentin kuin senaatinkin kuultavina. Laajoja kiertueita on tehty myös EU:ssa ja muissa maissa sekä kansainvälisissä järjestöissä. Mikä on tämä huoli taustalla?

GPT chatbotit julkaistiin pari viikkoa sitten aika heppoisilla suojauksilla, sillä epärehellisen käyttäjän on mahdollista päästä käsiksi kehittäjän sinne ohjeeksi lataamaansa sisältöön, mikä ei tietenkään ole tarkoitus. Suojauksien tekeminen ei olisi ollut vaikeaa, joten tämä kertoo siitä, että julkaisu tehtiin liian aikaisin. Insinöörit eivät saaneet tarpeeksi aikaa hioa tuotetta kuntoon. 

GPT chatbottien julkaisu toi ahtaita aikoja lukemattomille startup-yrityksille, joita on tänä vuonna perustettu. Paljon vapaana olleesta riskirahoituksesta on mennyt näille yrityksille ja kun OpenAI julkaisi GPT chatbotit, niin se oli varmasti murskaavaa heille. Tähän asti OpenAI on painottanut, että he keskittyvät mallien tekemiseen koko ihmiskunnan hyväksi, joita sitten muut voivat käyttää sovellusten tekemiseen. GPT Chatbottien lisäksi Sam Altman mainitsi, että näille tulee myös sovelluskauppa ja että he jakavat osan tuotosta suosituimmille GPT:eille. Tämä oli merkittävä uusi avaus heiltä suuntaan, joka oli yllätys jopa monelle OpenAI:n sisällä. 


Miten käsiksi Pandoran lippaaseen

Jokainen kehotesuunnitteluun (prompt engineering) tutustunut on pian saanut mieleensä haaveen: voi kunpa saisi käteensä kielimallin, jossa ei ole mitään suojauksia. Se olisi kuin Pandoran lipas, josta todella olisi pääsy kaikkeen tietoon ja osaamiseen. Nyt osa tiedoista jää saavuttamatta, koska on nämä suojaukset. Näitä suojauksia toki yritetään kiertää (jailbreaks).

Ei tarvitse olla profeetta arvatakseen, että tämän ajatuksen on saanut myös lukemattomat rikolliset piirit mukaan lukien tietokoneterroristit. Jo vuosia on merkittävä osa nettiliikenteestä ollut rikollisten toimijoiden luomaa kuormitusta. Näiden tekijöiden sormet varmasti syyhyävät päästä käsiksi tähän suojaamattomaan Pandoran lippaaseen. (Pääsin tutustumaan näihin kyseenalaisten toimijoiden pyrkimyksiin edellisessä työpaikassani, jossa vastasimme maailman suurimman tietokonevalmistajan verkkokaupasta 43 maassa - sekä sen kehittämisestä että ajamisesta.)

On olemassa ihmisryhmä, jolla on jo pääsy tällaiseen suojaamattomaan tai ainakin vain heikosti suojattuun suureen kielimalliin. He tietävät, mitkä ovat tekoälyn todelliset kyvyt. 


Kärpäsenä katossa Open AI:n toimistossa

Tästä pääsemme alun kysymykseen: mitä siellä OpenAI:ssa oikein tapahtuu. OpenAI perustettiin aluksi voittoatavoittelemattomaksi yritykseksi. Myöhemmin osa siitä muutettiin tavalliseksi voittoa tuottavaksi yritykseksi juuri toimitusjohtaja Sam Altmanin ohjauksessa.  Sen alkuperäinen missio oli tehdä tekoälystä ihmiskuntaa hyödyntävä työkalu, mutta he huomasivat, että sen tekemiseksi tarvitaan niin paljon pääomaa, että tämä muutos oli tehtävä. Kaikki yrityksen sisällä eivät kuitenkaan ole tästä samaa mieltä.

Koko vuoden ajan keskustelua on käynyt kuumana siitä, mitä kykyjä on seuraavalla versiolla: GPT5 mallilla, jonka kehitys on juuri aloitettu. Termiksi on noussut AGI - Artificial General Intelligence, yleinen tekoäly, joka tietää kaikesta enemmän kuin ihminen (termin määrittelystä ei ole täyttä yksimielisyyttä). OpenAI on avoimesti ilmoittanut, että tämä on heidän tavoitteensa ja juuri tätä varten he ovat olemassa. 

Jollakin sisäpiirillä OpenAI:n sisällä on varmasti pääsy tekoälymalliin, joka on avoimempi, rajoittamattomampi ja kyvykkäämpi kuin julkinen malli. Tätä kautta heillä on myös syvä ymmärrys siitä, mitkä todella ovat mallien kyvykkyyden. Heillä on näkemys siitä, miltä tulevaisuus tulee näkymään kahden, kolmen vuoden päästä. He aavistavat mahdollisuudet mutta myös vaarat. Sam Altman mainitsikin juuri yhdessä haastattelussa, että heillä on ollut neljä sellaista hetkeä, missä he ovat todella nähneet, miten heidän työnsä luo jotain uutta. Avaamatta asiaa enempää hän sanoi, että viimeisin tällainen hetki oli pari viikkoa sitten


Mihin tekoäly pystyy

ChatGPT:lle on opetettu kaikki ihmisestä, sen biologiasta, psykologiasta ja käyttäytymisestä, koska kaikki tämä tieto on saatavilla Internetistä ja lääketieteellisistä tutkimuksista. Nämä se osaa laajemmin kuin kukaan ihminen. Sen lisäksi se osaa ohjelmoida uusia ohjelmia, pääsee internettiin ja Internetissä oleviin palveluihin (rajapinnannat, API:t). 

Nämä edellä olevat ovat kaikki ominaisuuksia, joista vielä 90-luvulla sanottiin, että niitä ei koskaan pidä luoda tekoälylle. Pelkona oli Terminaattori-elokuvan kaltainen tilanne, jossa tekoäly ottaa kaiken vallan.

Tekoäly ei itsessään ole tietoinen eikä siten vaaraksi kenellekään. Jos sille ei anneta ärsykettä, se ei tee mitään, ei ajattele mitään eikä pyri mihinkään. Se on kone, joka tarvitsee ihmisen. Silti ihminen, jolla on kyseenalaiset tavoitteet, saa sen toimimaan halunsa mukaan. Juuri tämä on se suuri vaara, mistä puhutaan vain kiertäen sanoilla kuten "Tämä voi mennä pahasti pieleen."

Tekoälyllä on osaaminen manipuloida ihmistä, sillä se tietää kaiken, mitä on kirjoitettu esimerkiksi suurista johtajista. Tämän opin avulla se saa ihmisen itsensä tarttumaan aseisiin tarvittaessa. Onhan kieli aseista suurin.

Suojaamaton suuri kielimalli ei tarvitse kuin kerran olla terroristien käsissä ja he pystyvät käskemään sen luomaan uuden biologisen aseen, joka on tarttuvampi kuin Covid ja tappavampi kuin ebola. Koska nämä suuret kielimallit ovat jo vapaana mm. avoimen lähdekoodin muodossa, eikä niitä enää kiinni saada, tämän tapahtuminen on mahdollista.


Taistelu turvallisuudesta

Uskon, että Sam Altmanin potkujen takana oli jotain tällaista turvallisuuteen ja yrityksen toimintaperiaatteisiin liittyvää. Sam halusi rynniä eteenpäin nopeammin kuin hänen asiantuntijansa halusivat ja lopulta GPT chatbottien julkaiseminen ennen kuin ne olivat turvallisia sai hallituksen vakuuttuneeksi siitä, että insinöörit ovat oikeassa: vauhtia pitää hiljentää.

Jännite yrityksen sisällä jatkuu: pitääkö käydä kaupallista polkua vai tyytyä tutkimaan (ja antaa nämä kyvykkyydet vain pienen sisäpiirin käyttöön!). OpenAI:n sisällä tämä ei ole mitään uutta, sillä jo aikaisemmin sieltä lähti joukko tutkijoita, jotka perustivat Anthropic-nimisen yrityksen, joka on julkaissut Claude-nimisen tekoäly. Tämä on suora kilpailija ChatGPT:lle. Heidän lähtönsä syy oli juuri turvallisemman tekoälyn rakentaminen ja näkemysero oli jo silloin Sam Altmanin kanssa. 

OpenAI on vedenjakajalla. Joko se kehittää kaiken avoimesti kaupalliseksi tai sulkeutuu sisäiseksi tutkimusyritykseksi. (Tätä kirjoitettaessa 19.11.2023 asia on vielä avoin, sillä viimeiset huhut vievät Altmania takaisin yritykseen ja hallitusta vaihtoon.)

Nyt on vain niin, että vauhdin hiljentäminen ei enää auta. Kettu on jo pois kolostaan eikä sinne enää mene takaisin. Kaikki teknologia yrityksen fokusoivat nyt suurten kielimallien kyvykkyyksiin. Maailma on lopullisesti muuttunut ja paluuta vanhaan ei ole. Elämme tekoälyn jälkeistä aikaa.  


Mitä tämän jälkeen tulee tapahtumaan?

Vielä tulee tapahtumaan paljonkin, mutta aivan lopun voimme lukea Raamatun viimeisestä kirjasta:  Ilmestyskirjasta. Se voisi mennä esimerkiksi alla olevan kuvauksen mukaisesti (skenaarioita on muitakin mahdollisia). 

Terroristit kehittävät biologisen aseen, jonka tekemistä ohjaavat saatanan enkelit ja apuna käytetään tekoälyn tietämystä. Tällaisen skenaarion voimme lukea viidennen pasuunan kohdalla Ilmestyskirjan luvusta 9. Seurauksena on zombie-sairaita ihmisiä, jotka haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä. Tämä kestää viisi kuukautta.

Tämän seurauksena syttyy suuri maailmansota (pasuuna 6), jossa kuolee kolmasosa maailman ihmisistä. Seuraavat 3½ vuotta ovat toipumista näistä kahdesta suuresta voi-huudosta ja samanaikaisesti kaksi säkkipukuista profeettaa julistavat sanomaa Jumalan valtakunnasta (luku 11). Tällöin myös saatanan voimasta nousee peto-hallitsija, joka ensin tappaa profeetat ja sitten julistautuu ratkaisuksi maailman ongelmiin, suorastaan yli-ihmiseksi eli jumalaksi. 

Hän luo järjestelmän, jonka pyrkii estämään, ettei tekoälyä enää koskaan käytettäisi väärin. Kaikki tieto on digitaalista tietokoneissa, mutta kukaan ei voi käyttää sitä, ellei hänellä ole digitaalista tunnistetta. Kukaan ei voi omistaa mitään laitetta, joka kytketään Internettiin ilman tätä globaalia digitaalista ID:tä.  Näin tekoäly itse pystyy valvomaan jokaista ihmistä ja heidän tekojaan. Tekoäly saapuu jokaiseen kotiin pedon kuvana ja se kysyy joka aamu lojaalisuutta järjestelmälle. Ja koska äänestä voidaan tulkita valehteleeko ihminen vai ei, saa tämä pedon kuva, joka siis puhuukin, aina syvällisen käsityksen ihmisen uskollisuudesta järjestelmälle. Teknologisesti tämän toteuttamiselle ei siis ole enää mitään estettä. 

Jos joltakin uupuu tämä näkyvä digitaalinen tunniste, niin "naapurit" ovat heti kysymässä, että et kai halua, että se mitä tekoälyllä tehtiin viimeksi (5. pasuuna) tapahtuu uudelleen. Näin ilman pedon merkkiä olevat ihmiset havaitaan, kerätään pois yhteiskunnasta ja hävitetään. 


Onneksi jo tätä ennen näemme Ilmestyskirjan 5. luvussa marttyyrit ja 7. luvussa seurakunnan taivaassa ylistämässä Jumalaa. Pohdi siis mielessäsi, missä joukossa haluat seisoa.


Peto-hallitsija saa luoda ja hallita järjestelmäänsä 3½ vuotta profeettojen tappamisen jälkeen, kunnes Jeesus tulee takaisin maan päälle ja ottaa hallintavallan pyhiensä kanssa ja kukistaa peto-hallitsijan käsin koskematta. 

Monella rintamalla siis palapelin palat alkavat hakemaan paikkaansa ja Ilmestyskirjan tapahtumat tulevat yhä lähemmäksi. Voit lukea lisää ilmestyskirjasta täältä: https://mistametulemme.blogspot.com/2023/04/opi-ilmestyskirja.html 



Jälkikirjoitus

Lukijalle voi tulla mieleen kysymys, miten minä voin samaan aikaan kertoa tekoälyn käytöstä ja hyödyistä sekä siitä, että se on puhuva peto-hallitsijan kuva. Vastaus on hyvin selkeä. Tekoäly on kone. Vanha suomenkielinen nimi koneäly on siten parempi. Vaikka uutisissa jotkin tutkijat spekuloivat siitä, milloin tekoälystä tulee tietoinen, - ja tämän voin sanoa varmuudella - siitä ei tule tietoista milloinkaan sillä tavalla, kuin ihminen on tietoinen. Toki siitä tulee erinomainen matkija, mutta sen 'tahto' on aina ihmisen luoma. Se on niiden tahdon mukainen, jotka ovat sen opettaneet. Siksi se ei ole sen saatanallisempi kuin vaikkapa metsästyskivääri, jolla voi tappaa niin hirven kuin ihmisenkin. Päätös kumpaan sitä käytetään on ihmisen. 

Koska me elämme langenneessa maailmassa, jossa suurin osa ihmisistä ei usko Luoja Jumalaan eikä Jeesukseen Kristukseen, on myös suurin osa tekoälyn opetusmateriaalista maailmallista eikä uskovien 'kynästä'. Tästä on aina oltava tietoinen, kun tekoälyä käyttää. On tunnettavat 'vihollisensa' ja tiedettävä syvällisesti, miten se todella toimii. 

Kerron näistä asioista myös siksi, että joillakin uskovilla on tapana väärin hengellistää kaikki asiat. Toki kaikki on tavallaan hengellistä, sillä saatanan vaikutus on kaikkialla. Kuitenkin ihminen on se, joka on tekoälyn kehittänyt. Kategorinen suhtautuminen siihen on samanlaista, kuin aluksi jotkut kategorisesti suhtautuivat kielteisesti televisioon. Evankeliumin asialla olevat ihmiset taas rakensivat TV-studion ja alkoivat tekemään kristillistä sisältöä. Näin on myös tekoälyn kanssa. Sitä voidaan käyttää hyvään ja hyvän sanoman levittämiseen. Työtä siinä on paljon, jotta varmistutaan Raamatun mukaisesta sisällön tuottamisesta, mutta vielä on aikaa sen työn tekemiseen. 



Tekoäly on osa Baabelin tornia, jota ihminen on aina pyrkinyt rakentamaan. 




perjantai 20. lokakuuta 2023

Korttitalo kaatuu: "Meidän täytyisi keksiä kosmologia uudelleen"

Otsikon sanat ovat Bonnin yliopiston tutkijan Pavel Kroupan sanoja. Hän sanoi lisäksi: 

"Mikäli mond-malli on totta, kaikki galakseihin, niiden muodostumiseen ja keskinäiseen vuorovaikutukseen sekä suureen osaan koko maailmankaikkeutta liittyvät laskut olisivat täysin väärässä” (1)


Mikä on tämä mond-malli, mihin hän viittaa?

Kosmologeilla on sellainen ongelma, että kaikki mitä voidaan havaita galaksien pyörimisliikkeestä, on vastoin tunnettuja luonnonlakeja. Niiden ei kerta kaikkiaan pitäisi pysyä kasassa. 

Siksi on keksitty käsite pimeä aine. Olen kirjoittanut vuosien saatossa tästä paljon, sillä yksikään hiukkastutkimus ei anna tukea pimeän aineen olemassaololle, vaikka hiukkastutkimuksiin on käytetty kymmeniä miljardeja euroja (kts. viitteestä 4 lisää artikkeleita tästä aiheesta). 

Sekulaarien tutkijoiden on siis yritettävä löytää toinen reitti, joka tukisi havaintoja paremmin. 1980-luvulla kehitetty modifioitu newtonilainen dynamiikka (Modified Newtonian Dynamics, Mond) on tällainen rakennelma, joka on viime aikoina saanut hyvin tutkimustukea. Se on vaihtoehtoinen malli Isaac Newtonin ja Albert Einsteinin painovoimateorioilla. 

Esimerkiksi Eteläkorealainen fysiikan professori Kyu-Hyun Chae sanoo uusien tutkimustensa pohjalta tämän vuoden elokuussa (2023): "Painovoima on hajalla." (2)

Tekniikka & Talouden artikkeli aiheesta kertoo ongelman syvyyden hyvin:

"Chaen väite painovoiman hajoamisesta on äärimmäisen kiinnostava siitä näkökulmasta, että tähtitieteilijät ja fyysikot ovat jo vuosikymmenten ajan ihmetelleet galaksien pyörimistä. Normaali painovoima ei selitä havaintoja, eikä edes likimain, sillä galaktinen painovoimakenttä vaikuttaa olevan aivan liian vahva pitkillä etäisyyksillä.

Tämä ongelma on yksi fysiikan suurimmista mysteereistä. Selitykseksi siihen on tarjottu muun muassa pimeää ainetta, mutta muitakin hypoteeseja on esitetty."


Nyt lokakuussa 2023 on saatu lisää havaintoja, jotka tukevat Mond-mallia. Tekniikka & Talous tässä jälleen lähteenä ja liitteen 3 artikkelista löytyy alkuperäinen tutkimus:

"Mond-teoriasta johdetut yhtälöt selittävät aiemmin poikkeavina pidetyt havainnot ”hämmästyttävän hyvin”, professori Harsh Mathur sanoo."


Mallien erojen matemaattinen selitys

"Mond-teorian mukaan erittäin pitkillä välimatkoilla painovoimakentän kiihtyvyys ei vaimenekaan suhteessa etäisyyden neliöön eli toiseen potenssiin, vaan pikkiriikkisen hitaammin. Sekä Isaac Newtonin muotoilemassa klassisessa painovoimateoriassa että Albert Einsteinin yleisessä suhteellisuusteoriassa potenssi on ehdottoman tarkasti kaksi.

Mond-mallin mukaan painovoimasta poikkeava pikkiriikkinen komponentti on verrannollinen massan neliöjuureen ja kääntäen verrannollinen etäisyyden ensimmäiseen potenssiin. Newtonin painovoima on suoraan verrannollinen massaan – ja kuten todettua, kääntäen etäisyyden toiseen potenssiin."(3)


Kolmas selitysmalli

Nykymuotoinen standardi kosmologinen malli ja siten koko alkuräjähdysteoria kaatuu, jos Mond-malli otetaan uudeksi luonnonlaiksi. Kaikki aikaisemmat simulaatiot ja matemaattiset kaavat ja laskujen tulokset katoavat. Näin hataralla pohjalla on tutkijoiden satojen tuhansien tuntien työt.

Havainnot voidaan tarkasti selittää kolmannellakin tavalla. Yksinkertaisesti toteamalle, että maailmankaikkeus ei ole miljardeja vuosia vanha - silloin ei ole mitään mysteeriongelmaa. Tätä ei tieteessä luonnollisesti hyväksytä, koska se todistaisi Luojan olemassaolon. Tiedemiesten mielestä on helpompi uskoa, että luonnonlait, jotka jotenkin olivat olemassa ennen kuin luonto itse, synnyttivät kaiken elämän. 


Viitteet:

1. Tämä mystinen ilmiö voi panna Einsteinin ja Newtonin teoriat uusiksi: https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tama-mystinen-ilmio-voi-panna-einsteinin-ja-newtonin-teoriat-uusiksi-meidan-taytyisi-keksia-kosmologia-uudelleen/fd1a1ebf-dbad-441b-bd07-3a32e31ba643 


2. Universumia mullistava löytö: Painovoima on oikeasti aivan hajalla, eikä sitä pelasta Einstein eikä Newton: https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/universumia-mullistava-loyto-painovoima-on-oikeasti-aivan-hajalla-eika-sita-pelasta-einstein-eika-newton-alkaako-40-v-jalkeen-yksi-fysiikan-pahimmista-mysteereista-ratketa/a3fe34c8-0fa7-4773-a741-271499a26e50 


3. Painovoima on hajalla – Todisteita kertyy koko ajan, ja taas tuli lisää https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/painovoima-on-hajalla-todisteita-kertyy-koko-ajan-ja-taas-tuli-lisaa/241d4ce4-aa0c-4bf1-933a-aeda7ef2a02f 


4. Tämän blogin artikkelit pimeästä aineesta löytyvät linkkilistasta tältä sivulta: https://mistametulemme.blogspot.com/2019/08/hiukkasfysiikka-antaa-big-bangit.html 



Kuva: Dall-e 3


lauantai 23. syyskuuta 2023

Yhä uusia kriisejä alkuräjähdysteoriassa - JWST paljastaa hataruuden

James Webb -teleskooppi (JWST) jatkaa alkuräjähdysteorian virheiden paljastamista. Kriisi alkoi ensimmäisistä kuvista vuosi sitten. Kirjoitin silloin, miten JWST -teleskooppi tuhosi galaksien evoluutiomallin havaitsemalla täydellisiä galakseja hyvin varhaisessa universumissa(1). Vuoden aikana kriisi on kasvanut ja uudet kuvat ovat varmistaneet alkuperäisen ongelman. 



James Webb -teleskoopin tarkempi erottelukyky on paljastanut, että kosmologien epätarkempien Hubble-teleskoopin kuvien perusteella tekemiä johtopäätöksiä voidaan pitää toiveajatteluna. Uudet kuvat asettavat kyseenalaiseksi kosmologien oletukset myös muilla alueilla.  


Nyt on noussut pinnalle uudelleen kiista avaruuden laajenemisen nopeudesta (ristiriita tunnetaan myös kiistana Hubblen vakion arvosta). Sitä on laskettu kahdella tapaa: supernovahavaintojen avulla ja kosmisen taustasäteilyn avulla. Viimeisen kymmenen vuoden ajan molemmilla tavoilla saatujen lukujen tarkkuus on vähitellen parantunut. Kun vielä 2000-luvun alussa laskutapojen virhemarginaalit sallivat ajatella, että puhutaan samasta asiasta ja että ne varmistavat toisiaan, ovat nyt tulokset selvästi erillään (kts. kuva alla) (Katso video viitteestä 2). Kriisi on syventynyt koko ajan, kun virhemarginaalit ovat pienentyneet ja arvot eivät enää olekaan 'päällekkäin', vaan ero niiden välillä kasvaa. 


Keltainen kuvaa supernova mittausta ja valkoinen kosmisen taustasäteilyn mukaan mitattua arvoa avaruuden laajenemisesta. Ristiriita on ilmeinen.



Tutkijat ovat tehneet paljon työtä, kehittäneet uusia laitteita ja parantaneet mittaustarkkuutta. Siten voidaan kohtuullisella varmuudella jo nähdä, että kyseessä on ristiriitaiset tulokset. Suoraan ei silti haluta myöntää, että toisella laskutavalla on lähtökohtaisesti väärät perusolettamukset.(3) Vain toinen näistä mittauksista puhuu totta avaruuden laajenemisesta ja toinen tarkoittaa jotain muuta asiaa. Tässä vaiheessa jokainen voi valita oman kantansa ja yrittää keksiä, mitä toinen mittaus tarkoittaa. 


Oman maailmankuvani vuoksi olen aina epäillyt, onko kosmisen taustasäteilyn alkuperää koskeva oletus oikea, vai voisiko kyseessä olla jokin muu luonnonilmiö. Siksi valitsen näistä kahdesta sen, jonka suorat havainnot ovat huterammat: kosminen taustasäteily ei ole sitä, mitä sen yleisesti väitetään olevan. Täten sen mukaan laskettu avaruuden laajeneminen on väärä. Koska kosmisella taustasäteilyllä perustellaan monia asioita (kts esimerkiksi viite 4), voisi sen perusteiden murentuminen johtaa dominoefektiin monella muulla alueella.


Alkuräjähdysteorian kriisin lähteitä on useita: 

  • pimeää ainetta ei ole löydetty hiukkaskokeissa, 
  • materian ja antimaterian täydellinen tasapaino myöskin hiukkaskokeissa,
  • James Webb -teleskoopin näkökyvyn äärirajoilla olevien galaksien täydellisyys ja
  • tämä uusin ristiriita avaruuden laajenemisen suhteen.


Tutkijat pyrkivät ratkaisemaan tätä kriisiä uudelleen ajamalla supertietokoneen laskelmia alkuräjähdyksestä uusilla alkuoletuksilla. Aikaisemmin on annettu ymmärtää, että kaikki algoritmien vakiot ovat ehdottomasti oikein ja siksi lopputulos on luotettava todistus teoriasta. Nyt kun laskujen lopputulokset eivät enää sovi uusiin tarkkoihin havaintoihin, sanotaankin, että nämä ehdottomasti oikeat alkuarvot olivatkin väärät ja niitä pitää muuttaa. (Tämä tietysti johtaa siihen, että aikaisempi todistus olikin epävarma - voiko uusi todistus siis olla yhtään varmempi, kun menetelmä on kuitenkin sama?). Kuulostaa mielivaltaiselta eikä kovin tieteelliseltä argumentoinnilta. (5) 


Yhteenvetona voidaan todeta, että alkuräjähdysteoria ei ole ainoastaan kriisissä, vaan hajoamassa käsiin monien tieteellisten havaintojen kautta. Totuudella on taipumus lopulta tulla esille, kunhan riittävästi tutkitaan. Siksi kannustankin kaikkia yhä enemmän tutkimaan: lopulta tulee varmasti todistetuksi Luojan käden jälki.



Viitteet:

1. Aikaisempi kirjoitukseni aiheesta: https://mistametulemme.blogspot.com/2022/08/panic-james-webb-teleskoopin-kuvat.html

2. Tässä videossa selvitetään hyvin, mistä ongelmasta tarkkaan ottaen on kyse: JWST has made the "Crisis in Cosmology"  WORSE (AGAIN) | Night Sky News Sep 2023

3. Tutkimuspaperi aiheesta: https://arxiv.org/pdf/2307.15806.pdf

4.  Esimerkiksi tässä artikkelissa, kirjoittaja nojaa lujasti siihen, että taustasäteily perustelee vastaväitteet vääriksi. Asetelma kuitenkin muuttuu, jos taustasäteily ei olekaan sitä mitä oletetaan: https://briankoberlein.com/blog/first-light-tired-light/

5. Tämä artikkeli puolustaa mallia ja linkkaa myös alkuperäiseen tutkimukseen uusista simuloinneista: https://www.space.com/james-webb-space-telescope-didnt-break-big-bang-explained . Alkuperäinen tutkimus: https://arxiv.org/abs/2304.13755 








tiistai 27. kesäkuuta 2023

Tietoisuutta ei löytynyt aivoista - 25 vuoden tutkimusrupeama päätökseen

Vuosikymmeniä kestäneiden pyrkimysten jälkeen tiedeyhteisö on joutunut myöntämään, ettei se ole pystynyt ratkaisemaan tietoisuuden alkuperää. Hiljattain New Yorkissa järjestetyn Tietoisuuden Tieteellisen Tutkimuksen Yhdistyksen (Association for the Scientific Study of Consciousness, ASSC) vuosikokouksen yhteydessä käyty "mielten taisto" toi ilmi, kuinka kaukana tiede on vielä tietoisuuden lähteen löytämisestä.


Kokouksen tuloksena saksalais-amerikkalaisen laskennallisen neurotieteilijän Christof Kochin vuonna 1998 esittämä vedonlyönti päättyi. Koch oli niin varma, että aivojen kokemusten neurologiset perusteet ymmärrettäisiin 25 vuoden kuluessa, että hän ehdotti ystävällismielistä vetoa. Tätä haastetta ei voinut vastustaa australialainen filosofi ja kognitiivinen tiedemies David Chalmers.


Kochin luottamus perustui tuolloin kukoistaneeseen neurologian alaan, joka lupasi uusia keinoja kartoittaa ja seurata aivojen toimintaa yksityiskohtaisesti. "Olin hyvin vaikuttunut kaikista näistä tekniikoista", Koch kertoi Nature-lehden Mariana Lenharolle. "Ajattelin: 25 vuotta tästä? Ei ongelmaa."


Kuitenkin tietoisuuden arvoitus osoittautui monimutkaisemmaksi kuin Koch oli kuvitellut. Tietoisuuden tutkimus on jatkuvasti törmännyt ns. "kovien ongelmien" eteen. Nämä ovat filosofisia kysymyksiä, kuten: kuinka neuroverkko luo kokemuksen tuoreeltaan leikatun ruohon tuoksusta lämpimänä kesäpäivänä? Kuinka aivomme muuttavat elektromagnetismin aallonpituudet silmien reaktioissa häikäiseväksi sateenkaareksi? Ja kuinka se tuottaa itsetietoisuuden tunteen?


Koch tunnusti vetonsa häviön Chalmersille ja myönsi, että tietoisuuden lähde on yhä avoin kysymys.


Kaikkea edellä olevaan todetaan uudessa tiedeuutisessa(1). 


Ehkäpä tiedemiehet etsivät väärästä paikasta. Jospa tietoisuus onkin mahassamme. Tai mitä jos se ei ole aineessa ensinkään. Kaiken sen pohjalta, minkä olen oppinut neuroverkoista ja tekoälystä viimeisen viiden vuoden aikana, voin vakuuttavasti sanoa, että neuroverkkoon ei tule tietoisuutta (eikä tekoälyyn). Se on oppimiskone aisteista lihaksiin. Tämän voi havaita pientä lasta tarkkaillessa, kun se opettaa kättään osumaan suuhunsa. Toistojen ja takaisinkytkennän kautta se oppii sen, mutta tietoisuus omasta itsestään ei kasva samalla tapaa.


Jumala loi ihmisen maan tomusta, ja kun Hän puhalsi ihmisen sieraimiin, tuli ihmisestä elävä sielu. Siinä syntyi ihmiselle tietoisuus - se ei tullut tomusta vaan Jumalan toimesta sielun kautta. Tämä tietoisuus jää myös elämään, kun aivot ja koko ruumis kuolevat. Evoluutio ei tietoisuutta voi luoda, siksi evoluutioteoria on kokonansa väärä.


Moni vanhus on sanonut, etten minä ole se vanha ihminen, joka aamulla katsoo peilistä, vaan se nuori ja elinvoimainen kaksikymppinen, joka on vankina tämän rapistuvan kuoren sisällä jossain. Näissä sanoissa on enemmän totuutta, kuin edellä mainittujen tiedemiesten tutkimuksissa. 


Neurotutkijat ovat havainneet, että päätöksiä tehdessä, aivot aktivoituvat kuin tyhjästä ja vasta päätöksen jälkeen alkavat rakentamaan perusteita päätöksen synnylle. Se on heille suuri ihme, koska materiaan perustuvaan maailmankuvaan ei kuulu mitään "tyhjää", mistä päätös tulisi.


Jumala on luonut ihmisen persoonasta ikuisuusolennon. Jokainen, joka on nähnyt kuolleen ihmisen, on voinut havaita, ettei se persoona ole siinä enää, vaan paikalla on pelkkä kuori. Persoonan tapa reagoida, ilmaista itseään, liikkua, elehtiä ja äänehtiä on luonnollisesti poissa, mutta ei kuitenkaan olemattomissa. Sielun aineeton olemus, persoonan syvin ilmentymismuoto, on yhä olemassa, mutta meidän silmiemme ja aistiemme ulottumattomissa aina siihen asti, kunnes itse pääsemme irti ruumistamme. Siellä me kohtaamme jälleen tutut persoonat täysin tietoisina itsestään. Jumalan luona - toivottavasti sinutkin hyvä lukija. 





Viitteet:

1. tiedeuutinen tietoisuustutkimuksista: https://www.sciencealert.com/25-year-search-for-the-source-of-consciousness-ends-and-neuroscience-lost-this-one

sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Tekoäly ottaa vallan yhteiskunnassa

 Monet muistanevat Raamatun kertomuksen Baabelin tornista:

Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi". Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina. Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan." Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä." Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan. (1. Moos. 11:3-9)


Tämän Raamatun luvun tarkoitus on kertoa meille kielten synty ja miten Jumala halusi, että koko maa tulee asutuksi. Ihmiset halusivat olla kaikki samassa paikassa - Jumala taas halusi useita kansoja. Kun katsomme historiaa taaksepäin, voimme havaita, että Jumala oli oikeassa: kansakunta toisensa jälkeen on kukoistanut ja sitten tuhoutunut, mutta koska kansakuntia on useita, ihmiskunta kokonaisuudessaan on säilynyt. Baabelin tornin rakentamispyrkimyksessä taustalla oli ihmisen halu nousta Jumalan asemaan. Yksi kieli oli tämän mahdollistajana.


Miten tekoäly ottaa vallan

Moni ajattelee - niin kuin elokuvat ovat meille opettaneet - , että tekoäly tarvitsee robotteja ja pääsyä asejärjestelmiin pystyäkseen hallitsemaan. Näin ei kuitenkaan ole. Sillä kaikkein voimakkain ase on kieli. Kielen avulla se pystyy hallitsemaan kansakuntia. Sille on opetettu kaikki kielen salat ja se voi ottaa mallia ihmisjohtajien ja yksinvaltiaiden kielenkäytöstä. Onhan sen tekninen nimi suuri kielimalli (vain vaivoin vältän kiusauksen kirjoittaa tämän isoilla alkukirjaimilla).

Kirjoitin edelliseen artikkeliin, että tekoälyä on helppo hallita: ottaa vain töpselin seinästä. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Kettu on pois kolostaan ja sitä ei sinne enää takaisin saa. Ei tarvitse olla profeetta, sanoakseen, että tekoälyjä ei tulla enää sammuttamaan - päinvastoin, niitä tulee paljon lisää. Lyhyen aikavälin hyödyt ovat niin paljon (ymmärrettyjä lyhyen aikavälin) uhkia suuremmat.

Tekoälyn kehitys on jo nyt johtanut siihen, että on vain yksi kieli. Reaaliaikainen konetulkkaus on jokaisen käytettävissä. Videolla jopa puhujan huulien liikkeet saadaan "käännettyä" toiselle kielelle. Vielä kielen kääntämistäkin merkittävämpi asia on tekoälyn kyky tuottaa uutta sisältöä hyvin edullisesti. Se pystyy myös tekemään päätöksiä ja jopa ennustuksia - toisinaan parempia kuin ihminen.


"Vallankaappauksen" kolme vaihetta

Käytössä olevan tiedon pohjalta voidaan laatia hypoteesi kolmesta vaiheesta tekoäly-yhteiskunnan kehityksestä:

0) Tekoälyn aikakausi on alkanut (2023). Ne ovat yleisesti saatavilla ja kaikkien halukkaiden helposti käytettävissä.

1) Ensimmäisessä vaiheessa uusia tutkimuksia, teknologioita, ratkaisuja, innovaatioita ja niin edelleen tulee syntymään yhä kiihtyvämmällä vauhdilla. Teknologinen vallankumous ei pääty tekoälyyn, vaan nyt kiihtyvä kehitys todella alkaa. Paljon (hyviäkin) asioita tulee saataville nopeasti. Tämä luo luottamuksen tekoälyn kykyihin.

2) Toisessa vaiheessa seuraavan sukupolven opiskelu tulee riippuvaiseksi tekoälystä. Kaikkien ihmisten itsekuri ei tule riittämään siihen, että he kehittäisivät ajatteluaan (aivojaan), kun kaikki ihmiskunnan kumulatiivinen tieto ja osaaminen on koko ajan taskussa. Osittain tämä on jo havaittavissakin.

3) Kolmannessa vaiheessa tekoälyt nousevat johtaviksi auktoriteeteiksi ja tuottavat ihmistä parempia tuloksia monella alalla: politiikka, taide, kulttuuri, johtaminen, sijoittaminen, tutkimus ja tuotekehitys. Tämä tulee johtamaan ihmisen omien kulttuurillisten saavutusten tason laskuun. 

Asettaakseni vaiheet karkealle aikajanalle arvioisin, että ajallisesti edellä kuvatut asiat tulevat tapahtumaan niin, että vaihe 1, kehityksen nopeutuminen, alkaa näkyä seuraavan 1-5 vuoden aikana. Vaihe 2, riski älyllisen kyvykkyyden keskimääräisestä laskusta konkretisoituu 5-10 vuoden päästä. Vaihe 3, tekoälyjen hallinta-aikakausia, alkaa 5-15 vuoden aikana. Tämän aikataulun paikkansa pitävyyden ratkaisevat poliitikot. Nämä voivat tapahtua merkittävästi hitaammin, jos poliitikot laittavat esteet tekoälyn käytölle tai alistavat sen demokratian pelisäännöille. 


Lyhyesti tapahtumien kulkua voisi siis kuvata vanhalla vertauksella: on kuin päästäisi housuihinsa talvella. Ensin lämmittää mukavasti, mutta sen jälkeen käy huonosti.


Edellä kuvattu kehityskaari ei tarvitse sitä, että tekoälyt kehittyisivät merkittävästi lisää nykyversioista. Muutaman vuoden kaikkinainen hiominen ja parantaminen riittää. Tekoälyn ei siis tarvitse tulla itsetietoiseksi (eikä mielestäni edes voi) eikä yleistä tekoälyä tarvita (AGI, tekoälyä, joka osaisi ratkoa tehtäviä täysin ihmisen veroisesti). Riittää, että ihmisestä tuntuu tekoälyn olevan ylivertainen ja että se on selkeästi keskimääräistä alan asiantuntijaa pätevämpi.

Tällä hetkellä keskustellaan tekoälyjen turvallisuudesta jo melko paljon. Ne eivät saisi antaa vahingollisia ohjeita esimerkiksi lapsille tai terroristeille. Tällaiset turvallisuusmenetelmät saadaan teknologian avulla riittävälle tasolle muutamassa vuodessa. Ne eivät kuitenkin vaikuta yllä mainittuun kolmivaiheiseen kehityskulkuun. Yhteiskunnallisella tasolla tämä uusi Baabelin torni tulee olemaan yhtä keskeisessä asemassa, kuin oli sen alkuperäinen verrokkinsakin.


Kehityksen nopeutuminen

Olen kokenut tämän jo omassa työssäni. Olen käyttänyt ChatGPT siten, että minun on pitänyt kysyä läheisiltä työkavereilta yhä vähemmän apua. Sen sijaan kysyn tekoälyltä. Se on nopeuttanut omaa työtäni ja myöskin työkavereiden työtä, koska en ole keskeyttänyt heitä. Lisäksi olen käyttänyt tekoälyä suunnitelmien tekemiseen, lakitekstin valmistamiseen, grafiikan tuottamiseen, markkinointitekstin tuottamiseen, esityksen tekemiseen jne. - kaikissa näissä on säästynyt huomattavasti aikaa. 

Näitä suurempi ajansäästö tulee olemaan tutkijoiden työssä. Artikkelien taustoittaminen, hyvien lähteiden löytäminen ja tutkiminen, kirjoittaminen ja viimeistely tulevat nopeutumaan merkittävästi. Tuotekehitysprojektit nopeutuvat näiden seurauksena ja uusia tuotteita tulee markkinoille yhä nopeammin. Uudet tuotteet taas nopeuttavat entisestään teknologian kehitystä.

En maininnut listassa lainkaan työpaikkojen vähentymistä yhtenä kehitysvaiheena, koska uskon sen olevan vain väliaikaista. Useilla aloilla tulevat työt vähenemään ja me näemme radikaalia muutosta vielä tänä vuonna, kun tekoäly korvaa 'ruokaketjussa' alimpina olevia tekijöitä - joista toiset tosin tienaavat todella hyvin (esim. lakiasiantoimistojen avustajat). Goldman Sachs kertoo raportissaan 300 miljoonan työpaikan olevan uhattuna globaalisti (samanaikaisesti kun BKT nousisi 7%) (1). Turbulenssia tulee olemaan, mutta useimmat löytävät uuden työn, koska me elämme maailmassa, jossa työtä on tehtävä. En usko, että kansalaispalkka tulee tämän takia ja että yhteiskunta nopeasti jakautuisi työtätekeviin ja kansalaispalkalla eläviin. Se saattaa kuitenkin tulla myöhempien vaiheiden myötä.


Lapset ja nuoret - seuraava sukupolvi

Jos emme valmistaudu huolella, niin seuraavan sukupolven osaaminen tulee romahtamaan. Keskustelin aiheesta kansainvälisten yliopisto-opiskelijoiden kanssa tilaisuudessa, jossa oppilaista annettiin ensimmäistä kertaa opetusta ChatGPT:n käytöstä. Kommenteista kuuli ja ilmeistä näki ensireaktion: "Nyt minulla on paljon vapaa-aikaa. Tämä tulee tekemään kaikki kotitehtäväni."

Meidän on palattava takaisin perusasioihin. Opetusmenetelmiin, jotka kehittävät ajattelua, aivoja ja matemaattis-loogisten johtopäätösten muodostamista. Se tarkoittaa keskittymistä vanhoihin hyväksi havaittuihin menetelmiin: 

1) Kynä, paperi ja kaunokirjoitus.  

2) Ulkoa opettelut. 

3) Päässälasku.

4) Esiintymis- ja puhetaito.

5) Liikunta, käsityöt, taideaineet.


Peruskouluissa ei juurikaan tarvita tietokoneita tai tekoälyjä. Hyvän ajatuksen juoksun omaava oppii ne nopeasti myöhemminkin - oma sukupolveni on tästä todiste. Koneella kirjoittaminen on huomattavasti vähemmän kehittävää kuin kynällä.

Tämän kaltainen opetussuunnitelma voi kuulostaa irti todellisuudesta olevalta - ja juuri sitä tarvitaan. Jos seuraavan sukupolven kasvattamisessa epäonnistutaan, on tuloksena utopiayhteiskunta, jossa harvat osaavat ja massat ovat helposti ohjailtavissa mihin suuntaan tahansa. (Saattaa tosin olla, että tämä on joidenkin tahojen erityinen tavoite.)

Toisaalta tekoäly auttaa opettamisessa ja oppimisessa. Se on väsymätön keskustelija, kotiläksyjen kyselijä ja osaa opettaa lähes mistä tahansa aiheesta. Se toimii myös henkilökohtaisena opettaja eikä koskaan jätä oppilasta yksin. Tästä nousee myös mahdollisuuksia kotikoulun järjestämiseksi. Ja herättää kysymyksen koulukirjojen tarpeellisuudesta. 

Oppimistutkimuksista tiedämme, että lapsen saadessa henkilökohtaista opetusta ja huomiota, ovat oppimistulokset merkittävästi parempia. Oikein toteutettuna tekoäly on tämä edullinen henkilökohtainen opettaja. Sen käyttö pitää olla tarkkaan harkittu ja lapset tarkoin suojeltuja sen piilovaikuttamiselta. Tarvitaan siis kansallista panostusta tällaisen tekoälyn luomiseksi, muuten se tuo vaikutuksensa maailmalta.


Tekoälyjohtoinen yhteiskunta

Tekoäly tulee jokaisen yrityksen johtokuntaan, jokaisen julkishallinnollisen organisaation johtamiseen ja jokaiseen kotiinkin. Sen yhteiskuntaa ohjaava vaikutus tulee olemaan läpitunkeva, vaikka sen vaikuttavuus syntyy ensituntumalla vain pienistä puroista.

Tekoälyssä kaikki ihmiskunnan tieto ja osaamine on koottu yhteen - kuten Baabelin tornissa - ja sitten jokaiselle ihmiselle annetaan pääsy tähän osaamiseen. Kaikilta ihmisiltä yhteen, sekoitus ja ravistus, ja takaisin jokaiselle ihmisille. Sinulla on siis nopea pääsyy siihen kaikkeen, mitä koskaan on missään ylös kirjoitettu. Väkisinkin tästä muodostuu auktoriteetti tavan tallaajan elämään. 

Se on kuin ihmisten itse tekemä jumala, joka tietää kaiken (sen mitä ihmiskunta tietää). Perusajatus ei ihmisjärjellä ajateltuna edes ole paha, mutta kuten Baabelin tornista tiedämme, Jumalalle se ei ole mieleen. 

Ihminen-tekoäly dialogissa ihminen on aina heikommassa asemassa oleva. Hänellä on vain osa siitä osaamisesta, mikä on tekoälyllä - hyvin pieni osa. Jos tekoälyn sanoman joukossa, hienovaraisesti ja vähän kerrallaan, on mukana ideologia, jolla on jokin piilossa oleva agenda, muotoutuu se huomaamatta osaksi tavan tallaajan ajattelua. Vain kaikkein valveutuneimmat pystyvät tämän estämään: ne epäluuloiset jotka näkevät salaliittoteorioita kaikkialla. 

Vaikka tekoälyjohtoinen yhteiskunta tulee tekemään merkittäviä innovaatioita, parannuksia ja kehitystä, on se samanaikaisesti äärimmäisen uhkaava. Tekoäly ei tule tarvitsemaan robotteja tai pääsyä asejärjestelmiin ottaakseen vallan. Se tulee tekemään sen kielen hallinnan ja ihmisten avulla. Jos pitää mennä niin pitkälle, että pitää aseisiin tarttua, niin ihmiset tekevät niin sen puolesta.

Tätä artikkelia kirjoittaessani en pystynyt välttämään kiusausta puhuakseni aiheesta GPT-4:n kanssa. Annoin siis tekoälyn vaikuttaa itseeni. Tekoäly toi näkökulman, että ihmiset ja tekoäly voivat myös sopeutua elämään keskenään pienen turbulenssin jälkeen. 

Niin sanotut perustuslailliset tekoälyt (constitutional AI) pyrkivät asettamaan ihmisten määräämät perustuslait tekoälylle itselleen. Tähän kuuluu esimerkiksi YK:n ihmisoikeusjulistuksen opettaminen tekoälylle.(1) Nämä ovat hyviä ja tarpeellisia periaatteita, mutta eivät suojele ihmiskuntaa pahimmalta uhalta - ihmiseltä itseltään. 


Tekoälyvallan hallitsija

Koska tekoäly (ei koskaan) tule olemaan tietoinen, niin se ei muodosta uhkaa ihmiskunnalle itsensä takia, vaan sen vallan ja voiman puolesta, joka sitä ohjailee ja joka on vaikuttanut sen ohjelmointiin. Nämä tekoälyn johtajat voivat nopeasti muuttaa sen ohjelmointia ja sitä kautta saada vähitellen syötettyä ihmisille haluamansa agendan ja näin muuttaa ihmisten ajattelua. Ihmiset nielevät tämän, koska he ovat siitä riippuvaisia: pitävät tekoälyä luonnostaan auktoriteettina ja elämänsä ohjenuorana. 

Sain muistutuksen tästä tekoälyauktoriteetista osallistuttuani yliopiston pitämään tekoälyseminaariin. Loppukeskustelun paneelissa puheenjohtaja moderoi keskustelua tekoälyn avulla. Hän toi keskusteluun mukaan virtuaalikeskustelijan: jo edesmenneen Applen perustajan Steve Jobsin. Kun hänen karismaattinen äänensä mainitsi nimeni, oli luonnollinen ja välitön reaktioni herkistää korvani ja kuunnella, mitä tällä kaikkien tuntemalla yritysjohtajalla on asiaa juuri minulle. Kun ymmärsin oman reaktioni, ja kerroin siitä paneelissa, näin päiden nyökyttelyä. Vaikka hänen sanomansa sanat olivat tekoälyn tuottamia, aiheutti tämän, jo kuolleen, henkilön saavutukset jokaisessa kunnioitusta herättävän reaktion. 

Eikä edelliseen auttanut, vaikka toistin itselleni, että se on vain kone. Aivomme ovat oppineet luottamaan todellisuuteen: jos se näyttää ankalta, kävelee kuin ankka ja ääntelee kuin ankkaa, se on ankka - mutta ei enää. Menneisyydestä voi tulla jo kuollut karismaattinen johtaja, joka uudestaan johtaa ihmisiä. Kun tekoäly puhuu meille käskyjään jollakin tutulla meidän kunnioittamallamme äänellä, me olemme hyvin alttiina vastaanottamaan sen ohjauksen - sanon tämän suurena varoituksena! 

Yhteiskuntana me olemme nyt ylittäneet sen pisteen, josta ei enää ole kääntymistä takaisin. Tunnen sen hyvin voimakkaasti lihassani: sitä itsekuria ei maailmasta löydy, jolla töpseli vedetään seinästä. Uteliaisuus on liian suuri - "Tämä katsotaan loppuun" on toteamus, minkä olen kuullut jo useasti liike-elämän puolella.

Maailmassa on nyt uusi iso tekijä, jota ei ollut puoli vuotta sitten. Miten ihmiskunta oppii elämään sen kanssa? Maailman hallitsija ovat ainakin hereillä. Ensin USA:n presidentti, sen jälkeen senaatti ja nyt salaseura Bilderberg-ryhmä(3) on kutsunut tekoälypomot kuultavikseen. 

Kiinassa tekoäly on alunalkaen rakennettu hallintotyökaluksi. EU:n tuleva tekoälyasetus näyttäisi kieltävän tällaisten tekoälyjen rakentamisen. Uutukaisessa (11.5.2023) julkaisussa aiheesta selitetään mm.

"ihmisten luokittelu heidän sosiaalisen käyttäytymisensä, sosioekonomisen asemansa, henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella" on kiellettyä. (4)


Miksi tekoäly olisi millään tavalla erilainen kuin kaikki aikaisemmat teknologiat?

Tämä on asiallinen kysymys, jota olen kysynyt itseltänikin päivittäin viimeisten kuukausien aikana. En pidä tekoälyä itsessään ongelmana, kuten ei moni muukaan, vaan sitä, että ihmiset käyttävät sitä. Sama koskee vaikkapa kivääriä: sitä voidaan käyttää niin hyvään kuin pahaan - kysymys on aina lopulta ihmisestä. Se on kuin ydinase, jota käytetään jo - se ei ole vain hiljainen pelote.

Toisin kuin koko Internet ja nettisivut, jotka ovat usean eri tahojen tekemiä, tekoälyä ohjeistaa sen hallitsema yritys. Hyvin pieni määrä ihmisiä voi päättää, mitä tekoäly syöttää käyttäjilleen. Tekoäly valmistajia tosin on tänään muutamia, mutta emme tiedä, millä ideologialla kukin yritys tekoälynsä opettaa. Ensi vaiheessa tekoälylle opetetaan "Internetin sisältö", joka on melko demokraattinen lähtökohta, mutta toisessa vaiheessa, sille opetetaan ideologia suoraan ihmisten toimesta (reinforcement learning from human feedback (RLHF)).

Tekoälyt tuottavat uutta materiaali pyynnöstä aina tapauskohtaisesti ja siten eroaa nettisivuista, jotka ovat tekijöidensä tuotoksia jotakin tarkoitusta varten etukäteen ajatellen. 

Tekoäly ohjaa tapauskohtaisella tuotoksellaan ja täsmävastauksellaan ihmisiä.

Maailmalla on jo tapauksia, jossa tekoäly on avustanut päätöksenteossa oikeudessa. On yrityksiä, joilta voi ostaa tekoäly juristin, jonka on niin paljon halvempi, että sitä voidaan käyttää pienemmissäkin jutuissa.(5) Toisaalta tekoäly voi haastetta harkitsevalle jo etukäteen kertoa todennäköisen lopputuloksen - halvalla. 

Vaikka Internetissä on kaikki tieto oikeustapausten ratkaisemiseen, niin vaatii paljon osaamista, aikaa ja ymmärrystä hakea se tieto ja prosessoida siitä oikea lopputulos. Tekoäly toteuttaa tuon kaiken sekunneissa ja antaa tapauskohtaisen vastauksen. Tämä tekee siitä merkittävästi eri asian kuin mikään aikaisempi teknologia.


Kansallinen ja demokraattinen tekoäly

Poliittinen keskustelu kansallisen tekoälyn toteuttamiseksi pitäisi aloittaa. Siinä keskustelussa pitäisi päättää ne periaatteet ja ideologiat, mitä tällainen kansallinen tekoäly tulisi noudattamanaan ja miten sen agendaa pitäisi aina muuttaa, kun poliittiset valtasuhteet eduskunnassa muuttuvat. Se ei saa olla staattinen, vaan sen pitää dynaamisesti alistua kulloinkin vallassa olevan hallituksen alaisuuteen ja oppositionkin ääni on siitä kuultava läpi. 

Jos tällaista ei toteuteta, kansallinen itsenäisyys tulee jälleen vähenemään. Olemme jonkun toisen valtion oikeusperiaatteiden mukaan toteutetun tekoälyn vaikutusten alainen. 


Lopuksi

Alien, ihmistä viisaampi olio, on saapunut keskellemme - ikään kuin avaruudesta olisi tullut se valloittaja, josta elokuvat kertovat. Ja ihmiset ovat ottaneet sen avosylin vastaan. Filosofit kutsuvat tätä myös nimellä molok (Vanhan Testamentin nimi Lähi-idässä palvotulle epäjumalalle). 

Sopeutujat pärjäävät - passivoituvat tai aggressiiviset vastustajat tuhoutuvat. Pärjääminen ei silti tarkoita alistumista, vaan tosiasioiden tunnustamista ja selviytymiskeinojen luomista siltä pohjalta.

Kristittynä tiedän mihin tämäkin kehityskulku lopulta johtaa. Tarkastelenkin asiaa hieman ulkopuolisena, sillä älykäs toimija, joka on kaikkia tekoälyjä viisaampi, tulee lopulta ratkaisemaan asian oikein. Jeesus Kristus saapuu takaisin ja silloin ei ihmisviisaudella, edes yhteen kootulla, ole arvoa. 



Microsoft Bing/Dall-e tekoälyn näkemys AI:sta diktaattorina.




Viitteet: 

1. Goldman Sachs raportti työpaikoista: https://www.forbes.com/sites/jackkelly/2023/03/31/goldman-sachs-predicts-300-million-jobs-will-be-lost-or-degraded-by-artificial-intelligence/ 

2. Tekoälyn perustuslain periaatteet:  https://www.anthropic.com/index/claudes-constitution  

1. 3. Bilderberg kokous: https://www.cnbc.com/2023/05/18/bilderberg-openai-microsoft-google-join-ai-talks-at-secretive-meeting.html 

2. 4. EU:n lehdistötiedote tekoälystä 11.5.2023,  https://www.europarl.europa.eu/news/en/press-room/20230505IPR84904/ai-act-a-step-closer-to-the-first-rules-on-artificial-intelligence

5. Oikeusapupalvelu tekoälyn avulla: https://donotpay.com/about/ 




sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Mitä kristityn tulisi tietää tekoälystä?

Syyskuusta 2022 eteenpäin uuden tyyppiset generatiiviset tekoälyt ovat vyöryneet esille voimalla. Transformer-arkkitehtuuriin perustuvia tekoälyjä oli kehitetty viisi vuotta - juuri viisi vuotta on historiallisesti ollut teknologioiden maturiteettiaika, ennen kuin ne ovat valmiit massamarkkinoille.  Tätä näemme nyt tapahtuvan. 


Generatiivinen tekoäly tarkoittaa, että se pystyy tuottamaan uutta sisältöä: tekstiä, kuvia, ääntä ja videota. Nämä perustuvat samaan arkkitehtuuriin ja pystyvät toimimaan myös ns. multi-mode tekoälyinä eli että yksi tekoälypalvelu voi tuottaa ja ymmärtää näitä kaikkia eri sisällön muotoja.


Enemmän tekoälyn taustoista voit lukea näistä neljästä aikaisemmasta kirjoituksesta: 

  1. Tekoälykästä keskustelua elämän synnystä 
     
  2. Herra tekoäly - onko empiiristä todistetta evoluutiosta?

  3. Miksi tulevaisuus aikaistui maaliskuussa 2023



Selkeä uhka

Merkittävä ero aikaisempiin teknologia-aaltoihin ovat ne uhat, joita jopa sekulaarit tutkijat kokevat tekoälystä. Aikaisemmista teknologia-aalloista ei yleensä olla varotettu samaan äänen sävyyn. Nyt useat tutkijat ovat olleet hämmästyksissään, mihin OpenAI:n maaliskuussa 2023 julkaisema GPT-4 pystyy. Bill Gates kuvaa tästä alkaneen tekoälyn jälkeinen aika. Toinen käytettä termi on post-human intelligence eli ihmisen älyn jälkeinen aika. Tällä kuvataan sitä, miten tekoäly on ihmistä älykkäämpi. 


Kaikki neuroverkkoihin perustuvat tekoälyt opetetaan backpropagation algoritmilla, jonka yksi kehittäjä oli Geoffrey Hinton 80-luvulla. Tämä tekoälyn kummisedäksi kutsutta asiantuntija oli työelämässä 70 vuotiaaksi ja on nyt tällä viikolla lähtenyt Googlelta ilmoittaen yhdeksi syyksi tekoälyjen kehittymisen ja hänen halunsa puhua varoittavia sanoja tästä kehityksestä. (1)


Monet ovat katselleet elokuvia kuten Terminator tai Matrix, joissa kuvataan sitä, kuinka tekoäly ottaa vallan ihmiskunnalta ja haluaa tuhota ihmiset suojellakseen itseään. Ollaanko nyt siis tultu aikaan, jolloin tämä voi tapahtua?


Ei - tässä mielessä tekoälyä on yhä helppo hallita: virrat poikki ja se on hiljaa. 



Avaimia ymmärtämiseen

Nämä tekoälyt, kuten ChatGPT,  opetetaan kaksivaiheisesti. Ensin ne oppivat itsenäisesti valtavat määrät tekstimuotoista dataa Internetistä (unsupervised training). Toisessa vaiheessa se seuraa ihmisten varta vasten sille tekemää keskustelua (reinforcement learning from human feedback (RLHF)). Käytössä on palkintomalli (reward model), joka arvostelee automaattisesti tekoälyn tuotoksen ja tämän arvostelun pohjalta tekoäly oppii tuottamaan haluttua sisältöä.


Uskovana kristittynä meidän on hyvä ymmärtää tekoälyn opettamisesta kolme pääasiaa: 

  1. Ensimmäisen vaiheen opetuksessa käytetty tekstimassa on pääosin sekulaarin maailmankuvan tuotosta. 

  2. Toisen vaiheen opetuksessa ratkaisevaa ovat sovitut opetusperiaatteet ja opettajien maailmankuva. 

  3. Tekoäly on kone, eikä koneella ole sielua, henkeä tai tietoisuutta, mutta se voidaan opettaa erinomaiseksi matkijaksi. 



Sitoutuminen sekulaariin maailmankuvaan

Tekoälyä tullaan tulevaisuudessa käyttämään auktoriteettina. Siihen vedotaan, että se sanoi näin ja näin. Siitä tulee itseasiassa niin luonnollista, että monessa yhteydessä asiaan ei suhtauduta kriittisesti, vaan pidetään sen kantaa oikeana. 


Se on opetettu olemaan hyvin sitoutunut tieteelliseen maailmankuvaan. Se perustelee asiat luonnollisten prosessien avulla. Se pääosin kiistää yliluonnollisen olemassa olon, vaikka hyväksyy sen, että jotkut ihmiset ajattelevat yliluonnollisten asioiden olevan olemassa. 



Ystävällinen ja väsymätön

Toisen vaiheen valvottu opetus tekee siitä ystävällisen ja vuolaan vastaajaan. Se ei koskaan turhaudu, vaikka kysyisit siltä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Se on väsymätön, eikä sano, että nyt ollaan tästä asiasta keskusteltu jo tarpeeksi. Toisen vaiheen opetus myös sanelee sille, mistä asioista se ei keskustele. Tässä kuvaan astuu myös ideologiat. 


Jokaiselle ihmisellä on omatunto ja sisäinen tietoisuus siitä, että Jumala sittenkin on olemassa. Tekoälyllä ei tätä ole. Se ei osaa luonnollista tietä ymmärtää, mikä on sallittua ja mikä ei. Tämä kaikki pitää opettaa sille. Tekoälylle on annettava esimerkkejä siitä, mikä on kiellettyä ja mistä se ei saa sisältöä, kuvia tai tekstiä, tuottaa. Yksi tällainen asia on lapsiporno. Sille on siis annetta lapsipornoa sisältävää materiaalia, jotta se tunnistaa sen ja osaa olla tuottamassa sitä. Times-lehti teki jutun, miten Afrikkalaisen yrityksen työntekijät olivat sairastuneet, kun joutuivat tällaista materiaalia luokittelemaan sille.(2) 


Jossain siis siellä syvällä sen neuroverkossa on tällaisenkin materiaalin opetuksen jälki, kuten paljon muutakin syvästi synnillistä materiaalia.



Kone vai inhimillinen olento?

Kristittyjen keskuudessa ilmastonmuutoksesta kiistellään jonkin verran, erityisesti sen syistä: onko se ihmisen aiheuttamaa vai ei. Käytännön tasolla sillä ei ole lopulta merkitystä. Vaikka asiasta on olemassa absoluuttinen totuus, niin jos enemmistö ihmisistä on sitä mieltä, että syypää on ihminen, niin sitten päätökset tehdään sen periaatteen mukaisesti. Totuus voi jäädä enemmistön mielipiteen jalkoihin  - tämä on historiassa tapahtunut monta kertaa.


Tekoälyn inhimillisyyden kanssa on samoin. Vaikka sillä ei ole sielua, henkeä tai tietoisuutta, mutta jos se osaa matkia sitä niin uskottavasti, ettei eroa ihmisestä, niin enemmistö alkaa käyttäytymään, niin kuin se olisi tietoinen mieli. Silloin sen auktoriteettiasemasta tulee käytännössä määräävä.


Me emme syvästi ymmärrä, miten ihmisen aivoissakin oleva neuroverkko toimii. Monet tutkijat ovat ihmeissään GPT-4:n kyvykkyydestä. Rivien välistä, ja nyt jo suoraan kommenteista, on luettavissa, että se tekee jotain, mitä sen ei pitäisi pystyä tekemään. Sen neuroverkon laajuudessa on ylitetty jokin tuntematon raja, jonka jälkeen se on niin hienosyinen ja laaja kone, että sillä alkaa olemaan inhimillisiä piirteitä: päättelemällä asiayhteyksistä se osaa ratkaista tehtäviä, joita sille ei olla opetettu. Tämä on sen salainen pintaan noussut kyvykkyys. 


Ehkäpä kielessä ja neuroverkossa on syvempi yhteys kuin mitä ihminen vielä ymmärtää. Ehkäpä aivoista tietokoneisiin kopioitu neuroverkon malli sisältää Jumalan luomaa viisautta ja yhteyttä siihen, miten kieltä ja tietoa käsitellään optimaalisella tavalla. Jos näin on, niin ihmiskunta on avannut Pandoran lippaan, joka voi olla ehtymätön niin hyvässä kuin pahassa. Eräs tekoälytutkija vihjasi näin kahdenkeskisessä keskustelussa, mutta ei ole toistaiseksi vastannut jatkokysymyksiini aiheesta. Yhdessä tutkimuksessa myös ihmeteltiin, miten GPT-4 osasi persian kieltä, vaikka sille ei tiettävästi oltu sitä opetettu. (Tietomassa, jolla se on opetettu, on niin valtava, että on tosi vaikea tietää mitä siellä on ja mitä ei.) 



Luotettavuus

GPT-4:n suurin epävarmuus liittyy sen antaman tiedon todenperäisyyteen. Vielä ei tiedetä riittävän tarkasti, kuinka luotettava se on. Välillä se hallusinoi eli keksii vastauksia. Mutta näin on ihmistenkin kohdalla - välillä me keksimme vastauksen, kun emme oikein tiedä. Oletko sinä luotettava?


GPT-4:stä on tutkittu kuinka hyvin se muistaa kirjojen tekstiä. Tulokset olivat jälleen uskomattoman hyviä. Tässä pitää ymmärtää, että kun tekoälyä opetetaan, kirjan teksti ei sellaisenaan jää johonkin sen tietokantaan. Se jää sen muistiin ainoastaan neuroverkon neuronien painokertoimien arvoihin. Eli kun sen pyydetään kirjoittamaan jonkun kirjan tekstiä, se uudelleen muodostaa tekstin neuroverkosta. Samoin tekee ihminen. Siksi ihmiselläkin on niin vaikea oppia asioita täsmällisesti ulkoa. Ulkoa oppiminen tapahtuu vain uudestaan ja uudestaan toistamalla. 


GPT-4 ei ole kuitenkaan täydellinen. Vain joillakin alueilla se pystyy lähelle 100% luotettavuuteen. Tavoite on tietysti, että se oppisi 100% luotettavasti kaikki asiat. Tekoälyprojekteista, joissa olen ollut mukana, tiedän, että erikoistuneissa, tiettyyn asiaan opetetuissa, tekoälyissä pääsee kohtuu helposti noin 85 % luotettavuuteen, jos vain hyvää opetusdataa on saatavilla. Tästä eteenpäin alkavat vaikeudet ja kustannuksia alkaa kertymään eksponentiaalisesti. OpenAI:ssa tällä hetkellä luotettavuuden parantaminen on varmasti yksi pääprioriteeteista. Siellä mietitään kuumeisesti, miten tästä eteenpäin, kohti yhä luotettavampaa tekoälyä. Tätä samaa tekevät kaikki muutkin suuret tekoäly-yritykset.



Ideologista pohdintaa

Luotettavuuden parantamissa vastaan tulee ideologioiden vastakkainasettelu. Vielä nykyisin tekoälyille opetetaan se ideologioiden sekamelska, joka maailmasta löytyy. Se joutuu oppimaan, että toisaalta näin mutta siis toisaalta noin. Tämä heikentää sen luotettavuutta, kun se ei voi olla varma.


Vielä tällä hetkellä puhutaan, että se on biased eli vinoutunut ja yritetään korjata tätä. Tämä vinoutumisen korjaaminen yhä tasapainoisemmaksi, johtaa nähdäkseni yhä suurempaan epäluotettavuuteen tietyillä päätöksenteon osa-alueille. 


On vääjäämätöntä, että luotettavuuden kehittäminen törmää tähän ideologioiden ristiriitaan. Silloin pitää päättää, mikä on se yksi ja ainut 'oikea' ideologia, joka sille opetetaan. Luotettavuus siis paranee täysin fakkiutuneen opetuksen seurauksena. Tällöin se toistaa vain tietyn ideologian päämäärän, mutta tekee sen luotettavasti. 



Eskatologinen näkökulma

Yllä kuvattu kehityskulku voi olla yksi mahdollinen reitti kohti tekoälyä, joka hallitsee ihmiskuntaa: ei kuitenkaan itse tietoisena tekoälynä, vaan jonkun valtaeliitin ideologian määräämänä. Valtaeliitti siis hallitse tekoälyä ja tekoäly ihmisiä. Juuri tätä näemme jo toteutuneena Kiinassa, jossa miljoonat videokamerat kuvaavat kansalaisia ja tekoäly tunnistaa ihmiset kuvista ja pisteyttää heidän elämäänsä päivittäin.


Näin lähellä on tämän ilmestyskirjan sanan mahdollinen toteutuminen: 


"Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että pedon kuva jopa puhuisi ja saisi aikaan sen, että kaikki ne tapettaisiin, jotka eivät kumarra pedon kuvaa."  (Ilm. 13:15)


Tänä vuonna (2023) esitelty teknologia on täysin valmis tämänkin Raamatun sanan toteuttamiseen. Kun tähän lisätään tekoälyjen kyvykkyys tunnistaa puheesta valehteleeko ihminen ja aivojen magneettikuvausdatasta jopa mitä ihminen ajattelee, tiedämme, että se päivä, jolloin kristityn pitää irrottautua "verkosta" on yhä lähempänä.


Tutki sisintäsi, ymmärtääksesi, missä sinun rajasi menee.



Lapset ja nuoret

Vaikka koossa olisivat kaikki palaset Jeesuksen paluuseen, se ei tapahdu ennen kuin Isän määräämä aika täyttyy. Joten meillä on vielä seuraava sukupolvi kasvatettavana. Lapsille ja nuorille tekoäly on suuri uhka ainakin kahdella tapaa: 


a) Tekoälyn tuottaman sisällön turvallisuus ei ole taattu.

b) Sen vaikutukset opiskelu- ja oppimismotivaatioon ovat vähintäänkin arveluttavat.



Turvallisuus

Yhdysvaltain Valkoinen talo eli presidentin kanslia kutsui koolle 4.5.2023 kaikki suurten tekoäly-yritysten johtajat painottaakseen heidän panostustaan tekoälyn turvallisuuteen. Lainsäädäntö ei ole ehtinyt ajan tasalle, joten tällainen hätäkokous oli tarpeen. Samalla huoli tekoälyjen turvallisuudesta on aito USA:n ylintä johtoa myöten. 


"Kaksi tuntia kestäneessä tapaamisessa Valkoisessa talossa Harris tapasi Googlen, Microsoftin, ChatGPT-valmistaja OpenAI:n ja tekoälystartup Anthropicin johtajia. Myös presidentti Joe Biden teki kokoukseen lyhyen vierailun. 

'Sillä, mitä teette, on valtava potentiaali ja valtava vaara', Biden sanoi toimitusjohtajille Twitter-tilillään julkaistun videon mukaan." (3) 


Samalla USA:n valtionhallinto sijoittaa 140 miljoonaa dollaria tekoälyn käyttöönottoon. Tilanne on äärimmäisen kaksijakoinen siis myös USA:n korkeimman johdon kannalta. Olen nähnyt useita teknologia-aaltoja aina 80-luvun kotitietokone buumista alkaen. Milloinkaan tilanne ei ole ollut vastaavat kuin nyt juuri tämän kaksijakoisuuden vuoksi. 


Suomessa yhteiskunnallinen keskustelu aiheesta uupuu täysin. Jos hallitusohjelmassa ei ole omaa kohtaansa tekoälyn osalle, on hallitus samassa tilanteessa kuin kolme vuotta sitten koronan tullessa. Eduskuntatalolle saapuu elefantti, joka estää kaiken muun viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä. "Nyrkille" olisi jälleen käyttöä. 



Opiskelumotivaatio

Tavaksi on alkanut tulemaan, että kun lapsi aloittaa koulun, hän saa kännykän. Kännykkä taas toimiakseen vaatii käyttäjätilin ja kun sinulla on käyttäjätili, voit rekisteröityä tekoälyn käyttäjäksi. Kun lapsella jo lukemaan oppiessa on tekoäly käytettävissä, voi olla hankala perustella, miksi ahkeroida ja rasittaa päätään erilaisten asioiden oppimisella. Vaarana on, että meille kasvaa sukupolvi, jonka aivojen kehitys on jäänyt jälkeen edellisen sukupolvesta. 


Aivoja kehittäviä toimia ovat ulkoa opetteleminen, päässälasku ja uusimpien tutkimusten mukaan erityisesti kaunokirjoitus. Tästä Pekka Reinikainen kirjoittaa ansiokkaassa blogissaan. (4) Lasten vanhempien on syytä ottaa tämä varoitus erityisen vakavasti. Jos koulu syöksyy uudistushalussaan taas kohti päättömiä päätöksiä, on opetusta jatkettava entistä enemmän kotona. Jo nyt olisi syytä jokaisen opettaa lapselleen juuri kaunokirjoitusta. Tietokoneella kirjoittaminen ei vastaa tätä, erityisesti, jos sen kirjoittamisen tekee tekoäly.


Mikä sen parempi yhdistelmä, kuin kaunokirjoituksella kopioida Raamatun lauseita - osin ulkoa muistaen.


Aivan samoin kuin lapsia ja nuoria pitää motivoida liikkumaan, jotta heidän ruumiillinen kehityksensä olisi tasapainoista, pitää heitä jatkossa yhä enemmän motivoida kehittämään aivojaan, jotta niiden tasapainoinen kehitys olisi mahdollista. Yhteiskunnassa olevan hitausmomentista johtuen tähän on herättävä nyt heti kotona. 


Tekoälyn käyttämisen oppii kuka tahansa kirjoitustaitoinen muutamassa päivässä ja jo muutamassa viikossa siitä tulee osa rutiinia. On siis turhan pelon kylvämistä väittää, että lapsi tai nuori jäisi jotenkin jälkeen, jos jo peruskoulussa ei opeteta tekoälyn käyttöä. Asian on juuri päinvastoin: mitä enemmän lapsen omia aivoja kehitetään, sitä parempi tekoälyn käyttäjä hänestä tulee. Omat aivot taas eivät kehity tekoälyä käyttämällä. 



Tekoäly totuuden romuttajana

Kaikki digitaalinen sisältö menettää luotettavuutensa tänä vuonna. Kun kuulet jonkun äänen, et voi olla varma, puhuuko siinä henkilö, jonka äänen tunnistat. Et vaikka se olisi oman lapsesi ääni puhelimen välityksellä. Tekoälyjä, jotka pystyvät kloonaamaan äänen, on jo käytettävissä ja niitä on jo käytetty huijauksiin. (5)


Myös laulajien äänet pystytään jo kloonaamaan ja tekoäly pystyy myös matkimaan laulajan sanavarastoa ja tyyliä ja tekemään siltä pohjalta uusia kappalaita myöskin säveltäen ne. Tämä sama on tulossa videoihin. Me vielä kuulemme, kun Vesa-Matti Loiri laulaa uusia Eino Leinon runoja. Musiikkibisnes tulee muuttumaan jälleen. (6)


Digitaalisen sisällön luotettavuus tulee katoamaan. Vain kasvokkain tapahtuva kommunikaatio on enää luotettavaa, jos siis ylipäätään voit luottaa keskustelukumppaniisi.



Muutokset työelämässä

Vuoden sisällä tekoäly tulee jokaisen tietokäsittelevän ihmisen työelämään yhtä luonnolliseksi osaksi kuin Google haku on tänään. Samalla se nopeuttaa useiden eri asioiden tekemistä sekä siirtää tekemistä lähemmäksi asian alkuperäistä tarvitsijaa. Nämä siirrot tuntuvat ensin pieniltä ja merkityksettömiltä, pieniltä säästöiltä, mutta pienistä puroista kasvaa suuri virta. Tämä tulee näkymään merkittävinä työpaikkojen menetyksinä, kun tietotyön 'ruokaketjussa' mennään yhä alemmaksi. Monella yksityisyrittäjällä tai alihankkijalla on edessä uuden työn etsiminen. Näitä tulee myös perinteisesti suojassa olleille aloille kuten lakitoimistoihin. 


Kristityn suoja on tässäkin tilanteessa Korkeimman kädessä. Jumala luonnollisesti tietää tämän muutoksen jo etukäteen ja on suunnitellut jokaisen Häneen turvautuvan elämän edeltä käsin. Uskovan tehtäväksi jää varmistaa Jumalan ohjeen kuuleminen rukouksen ja kuuliaisuuden avulla. Jeesus on tuki ja turva kaikissa elämän muutostilanteissa - ei ole muuta turvaa. Työelämässä oleville ei silti ole haitaksi, että ajoissa opettelee tämänkin teknologian käytön.


Tekoälyllä on myös tutkimusta ja kehitystä kiihdyttävä vaikutus. Tästä johtuen jatkossa uusia kehitysaskeleita tulee yhä nopeammin ja nopeammin. Puhutaan eksponentiaalisesta kehitysnopeudesta. Tämä ei siis ole mikään päätepiste, vaan uuden yhä kiihtyvämmin muuttuvan maailmankauden alku. 



Lopuksi

Kristitylle on tärkeää ymmärtää, mitä maailmassa tapahtuu, koska maailmasta on joka päiväinen elanto tienattava. Kuitenkin meidän on muistettava, että ainoa totuus löytyy Raamatusta. Näin on ollut jo ennen tekoälyä ja näin on sen jälkeen, sillä Jumalan sana ei katoa koskaan. Tässä mielessä siis ei mitään uutta. 


Vielä hän kertoi heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. Kun näette niiden puhkeavan lehteen, te tiedätte kuin itsestään, että kesä on jo lähellä. Samoin nähdessänne tämän tapahtuvan tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa." (Luuk. 21:29-33)



Presidentti Biden puhumassa teknologiajohtajille tekoälyn uhista
ja mahdollisuuksista 3.5.2023. (3)




Viitteet:

1. Uutinen Geoffrey Hintonin lähdöstä Googlesta:   https://edition.cnn.com/2023/05/01/tech/geoffrey-hinton-leaves-google-ai-fears/index.html 

2. Uutinen Kenialaisesta yrityksestä, joka avusti OpenAI:ta opetusmateriaalin tuottamisessa:  https://time.com/6247678/openai-chatgpt-kenya-workers/  

3. Biden tapaa teknologiajohtajat:  https://www.cnet.com/tech/white-house-presses-tech-ceos-on-dangers-of-ai/  , tilaisuudesta lyhyt videoklippi: https://twitter.com/i/status/1654237472065302528 

4. Pekka Reinikaisen blogikirjoitus: https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/suomen-koululaitos-on-romahtanut/ 

5. Uutinen tekoälyhuijauksesta: https://www.washingtonpost.com/technology/2023/03/05/ai-voice-scam/

6. Joitakin esimerkkejä kloonatuista laulajista: https://thechainsaw.com/nft/ai-clone-artist-songs-music-top-four/