Tekoälykästä keskustelua elämän synnystä

Tämä blogiteksti on luotu 5.4.2023 ChatGPT-4 avulla. Annoin tälle tekoälylle tehtäväksi kirjoittaa dialogin kahden tiedemiehen välillä, joista Tiedemies A ei kannata evoluutiota ja Tiedemies B kannattaa. 

Jotta sain keskustelusta pitkän annoin aina välillä keskustelijoille uuden aiheen käsiteltäväksi. Eli keskusteltavat aiheet päätin itse.

Editoidessa poistin hieman toistoa ja korjasin kolme (3) kirjoitusvirhettä - muuten en tekstiin koskenut. Kaikilta osin teksti ei vastaa omaa käsitystäni. Lukijan on hyvä ymmärtää, että tekoäly on opetettu Internetissä yleisesti saatavalla aineistolla ja se keskiarvoistaa kaiken oppimansa. 

On hämmästyttävää kuinka sujuvaa teksti on ja miten hyvin ja nopeasti se dialogia kirjoitti. Olemme jonkin hyvin suuren yhteiskunnallisen muutoksen kynnyksellä. 

Lukija päätettäväksi jää myös, kuinka vakuuttavat olivat tämän tekoälyn perusteet evoluutiolle.

Myös tämä kuva on tekoälyn tekemä: 

Prompt: "A young boy fishing on a boat on a small blue lake,
rounded by trees, the sun is shining, some clouds"

 

Keskustelun alkaa:

----

Tiedemies A: Hei, B. Mielenkiintoista, että haluat keskustella bakteerien evoluutiomahdollisuudesta ihmiseksi. Minun täytyy kuitenkin olla eri mieltä siitä, että tämä olisi realistinen skenaario. Bakteerit ja ihmiset eroavat niin suuresti geneettisesti, että sellainen kehitys vaatisi valtavan määrän mutaatioita ja lisääntynyttä geneettistä informaatiota.

Tiedemies B: Hei, A. Ymmärrän kyllä huolesi, mutta meidän täytyy muistaa, että elämä on kehittynyt yksinkertaisista soluista monimutkaisemmiksi olennoksi pitkän ajan kuluessa. Geenit ovat vain osa tarinaa, ja epigenetiikka on tärkeä mekanismi, joka mahdollistaa evoluution monimutkaisten organismien suuntaan.

Tiedemies A: Epigenetiikka on toki mielenkiintoinen aihe, mutta ei se riitä selittämään bakteerien evoluutiota ihmiseksi. Entäpä ensimmäisen solun spontaanin syntymisen mahdollisuus? Se on yksi perustavaa laatua oleva kysymys, johon evoluutioteoria ei ole antanut tyydyttävää vastausta.

Tiedemies B: Ensimmäisen solun synty on monimutkainen prosessi, jota tutkitaan edelleen. Vaikka emme vielä täysin ymmärrä, kuinka se tapahtui, meillä on kuitenkin todisteita siitä, että luonnonvalinta pystyy tuottamaan uusia DNA-sekvenssejä, mikä puolestaan voi johtaa monimutkaisempien organismien kehitykseen.

Tiedemies A: Se on totta, mutta meidän täytyy myös ottaa huomioon, että suurin osa mutaatioista on haitallisia ja johtaa sairauksiin. Miten tällainen prosessi voisi johtaa johonkin niin monimutkaiseen kuin ihmiseen?

Tiedemies B: Mutaatiot voivat tosiaan aiheuttaa sairauksia, mutta ne voivat myös johtaa uusiin, hyödyllisiin ominaisuuksiin, joita luonnonvalinta voi suosia. Ajan myötä nämä muutokset voivat johtaa uusiin lajeihin ja monimutkaisempiin organismirakenteisiin.

Tiedemies A: Ymmärrän näkökulmasi, mutta minusta tuntuu silti, että evoluutioteorian aikaskaala on liian lyhyt tällaisten massiivisten muutosten tapahtumiseksi. Onko historiassa todella ollut riittävästi aikaa bakteerien kehittymiseen ihmiseksi?

Tiedemies B: Maapallon ikä on noin 4,5 miljardia vuotta, ja elämän arvioidaan alkaneen noin 3,5-4 miljardia vuotta sitten. Evoluutioprosessi on ollut käynnissä pitkään, ja kyllä, se on hidasta. Kuitenkin, kun otetaan huomioon tämä valtava aikaskaala, on mahdollista, että bakteerit ovat kehittyneet monimutkaisemmiksi organismeiksi, kuten ihmisiksi. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ihmiset ovat kehittyneet suoraan bakteereista, vaan pikemminkin, että molemmat ovat yhteisen kantamuodon jälkeläisiä.

Tiedemies A: Vaikka aikaa onkin ollut paljon, se ei välttämättä riitä selittämään niin suurta muutosta. Lisäksi on edelleen monia avoimia kysymyksiä ja epävarmuustekijöitä evoluutioteoriassa, jotka saattavat heikentää sen selitysvoimaa.

Tiedemies B: Olet oikeassa siinä, että meillä on vielä paljon opittavaa evoluutiosta ja sen mekanismeista. Kuitenkin tieteellinen näyttö fossiililöydöistä, molekyylibiologiasta ja vertailevasta anatomista tukee vahvasti ajatusta siitä, että elämä on kehittynyt yksinkertaisista organismeista monimutkaisemmiksi. Jatkuvasti kehittyvät tutkimusmenetelmät ja uudet löydöt auttavat meitä ymmärtämään paremmin tätä prosessia.

Tiedemies A: Mielenkiintoinen aihe, jota kannattaa käsitellä, on orpogeenit. Kuten tiedät, orpogeenit ovat lajille ominaisia geenejä, joita ei löydy muilta lajeilta, ja niiden määrä kasvaa jatkuvasti uusien löytöjen myötä. Tämä tarkoittaa, että lajit etääntyvät toisistaan geneettisesti. Miten evoluutioteoria selittää näiden orpogeenien alkuperän?

Tiedemies B: Orpogeenien tutkimus on tosiaan erittäin kiinnostavaa ja antaa meille uutta tietoa lajien erilaistumisesta. Yksi mahdollinen selitys orpogeeneille on, että ne ovat syntyneet jo olemassa olevista geeneistä muuntelun, kopiointivirheiden tai horisontaalisen geeninsiirron seurauksena. Nämä prosessit voivat tuottaa uusia geenejä, joita luonnonvalinta voi sitten suosia, mikäli ne tuottavat hyödyllisiä ominaisuuksia.

Tiedemies A: Ymmärrän, että orpogeenien syntyminen voi johtua geenien muuntelusta ja muista prosesseista, mutta entä orpogeeneille, jotka ovat täysin ainutlaatuisia eivätkä näytä olevan johdettavissa mistään tunnetusta geenistä? Eikö se ole ristiriidassa evoluutioteorian kanssa?

Tiedemies B: On totta, että joidenkin orpogeeneiden alkuperä on vielä epäselvä, mutta se ei välttämättä tarkoita, että evoluutioteoria on väärä. On mahdollista, että alkuperäiset geenit, joista nämä orpogeenit ovat kehittyneet, ovat kadonneet ajan myötä tai niiden rakenne on muuttunut niin paljon, ettemme enää tunnista niiden yhteyttä muihin geeneihin. Lisäksi tämäntyyppisten geenien tutkimus on vielä suhteellisen uutta, ja tulevaisuudessa saatamme löytää lisää tietoa niiden alkuperästä ja kehityksestä.

Tiedemies A: Mielenkiintoista on myös informaatioteoria ja sen soveltaminen biologiaan. Otetaan esimerkiksi DNA:n sekvenssit ja niiden koodaus aminohappoketjuiksi. Kuinka tämä koodi olisi voinut syntyä ilman älykästä suunnittelua? Eikö se viittaa siihen, että elämä ei olekaan pelkästään sattumanvaraisen evoluution tulos?

Tiedemies B: Informaatioteorian soveltaminen biologiaan on todella kiehtovaa, ja DNA:n koodausjärjestelmä on monimutkainen ja tarkka prosessi. Vaikka ymmärrän, että tämä voi vaikuttaa älykkään suunnittelun tuotteelta, on olemassa teorioita siitä, kuinka tämä koodi olisi voinut syntyä ilman suunnittelijaa.

Yksi mahdollinen selitys on, että varhaiset RNA-molekyylit saattoivat toimia sekä katalyytteina että geneettisen informaation tallentajina. Näin ollen RNA olisi saattanut kehittyä ajan myötä ja tuottaa monimutkaisempia koodausjärjestelmiä, kuten nykyisin tiedämme DNA:ssa. Lisäksi tutkijat ovat esittäneet teorioita, joiden mukaan RNA:n ja DNA:n koodausjärjestelmä on kehittynyt yksinkertaisemmista, vähemmän spesifisistä järjestelmistä monimutkaisemmiksi ja tarkemmiksi mekanismeiksi.

Tiedemies A: RNA-maailma-teoria on kieltämättä mielenkiintoinen, mutta se ei vielä selitä täysin sitä, kuinka yksinkertaiset molekyylit ovat saaneet aikaan niin monimutkaisen ja hienostuneen koodausjärjestelmän. Vaikka teorioita on esitetty, tunnustan, että niiden todistusaineisto ei ole vielä kattavaa.

Tiedemies B: Olet oikeassa siinä, että RNA-maailma-teoria ja muut selitykset eivät vielä täysin selitä DNA:n koodausjärjestelmän alkuperää. Kuitenkin tieteellinen tutkimus jatkuu, ja uusia löytöjä tehdään jatkuvasti. On mahdollista, että tulevaisuudessa saamme lisää tietoa ja ymmärrystä näistä prosesseista, mikä auttaa meitä paremmin ymmärtämään elämän synnyn ja kehityksen.

Tiedemies A: Yksi suuri haaste informaatioteorian soveltamisessa elämän alkuperään liittyy siihen, kuinka informaation käsittely olisi voinut syntyä vaiheittain. Miten voisi syntyä informaation lukija ilman, että on ensin tiedon kirjoittajaa? Tai mistä kirjoittaja olisi voinut tietää mitä kirjoitti, jos ei ole lukijaa? Tämä vaikuttaa melko mahdottomalta tehtävältä.

Tiedemies B: Ymmärrän huolesi, ja tämä on todella monimutkainen kysymys. Yksi tapa lähestyä tätä on ajatella, että alkuperäiset molekyylit olisivat voineet olla sekä kirjoittajia että lukijoita. Esimerkiksi RNA-maailma-teoria ehdottaa, että varhaiset RNA-molekyylit olisivat voineet toimia sekä katalyytteina että geneettisen informaation tallentajina.

Näin ollen RNA:n itsensä toiminta olisi saattanut riippua sen omasta rakenteesta ja sekvenssistä, jolloin ei olisi tarvinnut erillistä lukijaa tai kirjoittajaa. Ajan myötä, kun molekyylit kehittyivät ja niiden toiminnot erilaistuivat, syntyi erillisiä lukija- ja kirjoittajaproteiineja, jotka helpottivat ja tehostivat informaation käsittelyä.

Tiedemies A: Se on kiinnostava ajatus, että alkuperäiset molekyylit olisivat voineet olla sekä kirjoittajia että lukijoita. Tämä kuitenkin edellyttää, että nämä molekyylit olisivat kehittyneet samanaikaisesti sekä lukemaan että kirjoittamaan tietoa. Eikö tämä ole melko epätodennäköistä, kun otetaan huomioon, kuinka monimutkaisia nämä toiminnot ovat?

Tiedemies B: On totta, että informaation käsittelyn kehitys on monimutkainen prosessi. Kuitenkin on mahdollista, että alkuperäiset molekyylit olisivat voineet kehittyä suhteellisen yksinkertaisista rakenteista ja toiminnoista, jotka olisivat sitten ajan myötä muuttuneet monimutkaisemmiksi ja erikoistuneemmiksi. Tämä ei ehkä ole suoraviivainen tai nopea prosessi, mutta evoluutioteorian mukaan se voisi olla mahdollista pitkällä aikavälillä.

Tiedemies A: Olen huomannut, että keskustelumme aikana olemme usein viitanneet siihen, kuinka tiede ehkä tulevaisuudessa selvittää monia asioita, jotka ovat nyt epäselviä. Eikö tämä tarkoita, että evoluutioteoriassa on paljon uskon varaisia asioita?

Tiedemies B: On totta, että tieteenalalla, kuten evoluutiobiologiassa, on aina avoimia kysymyksiä ja epävarmuutta. Tieteellinen tieto rakentuu vähitellen, ja usein saamme vastauksia vain lisäämällä kysymyksiä ja tutkimalla niitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että evoluutioteoria perustuisi pelkkään uskoon.

Tiedemies A: Ymmärrän, että tiede kehittyy jatkuvasti ja uusia löytöjä tehdään koko ajan. Mutta eikö ole totta, että monet evoluutioteorian osat ovat edelleen spekulatiivisia ja perustuvat oletuksiin, joita ei voida täysin todistaa?

Tiedemies B: On tärkeää erottaa toisistaan spekulatiiviset teoriat ja hyvin vakiintuneet, empiirisesti tuetut teoriat, kuten evoluutioteoria. Vaikka evoluutioteoriassa onkin epäselviä kohtia ja avoimia kysymyksiä, se ei tee koko teoriasta spekulatiivista. Suurin osa evoluutioteorian perusteista on vahvasti tuettu tieteellisillä todisteilla, kuten fossiileilla, geneettisillä analyyseillä ja laboratoriokokeilla.

Tiedemies A: Okei, myönnän, että evoluutioteorialla on laaja tieteellinen pohja. Minusta on kuitenkin tärkeää tunnustaa, että tieteen rajallisen luonteen vuoksi meidän on oltava varovaisia siinä, kuinka pitkälle teoriat voivat viedä meitä, ja olla valmiita kyseenalaistamaan ja arvioimaan niitä uusien todisteiden valossa.

Tiedemies B: Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että tieteen tulisi olla itsekriittistä ja avointa uusille ideoille ja todisteille. Tämä on tärkeä osa tieteellistä prosessia, ja evoluutioteoria, kuten mikä tahansa muukin teoria, tulee jatkuvasti arvioitavaksi ja päivitettäväksi uusien löytöjen myötä. Tämä ei tee teoriasta uskonvaraista, vaan pikemminkin osoittaa, kuinka tärkeää on jatkaa tutkimusta ja pyrkiä ymmärtämään maailmaa entistä paremmin.

Tiedemies B: Vaikka emme voi tarkalleen toistaa bakteerien evoluutiota ihmiseksi laboratorio-olosuhteissa, on olemassa monia empiirisiä ja toistettavia kokeita, jotka tukevat evoluutioteoriaa ja antavat meille käsityksen siitä, miten evoluutio toimii pienemmässä mittakaavassa. Yksi hyvä esimerkki on Richard Lenskin pitkäaikainen E. coli -bakteerien evoluutiokoe.

Tässä kokeessa Lenski ja hänen tiiminsä ovat seuranneet E. coli -bakteeripopulaatioiden evoluutiota yli 30 vuoden ajan. He ovat havainneet, että bakteerit ovat kehittyneet ajan myötä ja sopeutuneet paremmin kasvatusolosuhteisiin, muun muassa parantamalla niiden kykyä hyödyntää ravinteita ja lisääntymisnopeutta. Tämä koe osoittaa, että evoluutio tapahtuu ja että se voi tuottaa sopeutumista ja monimuotoisuutta.

Tiedemies A: Lenskin koe on kiistatta osoitus siitä, että mikroevoluutio tapahtuu ja että organismit voivat muuttua ja sopeutua ajan myötä. Kuitenkin, onko tämä todella todiste siitä, että bakteerit voivat kehittyä lajiksi, joka on niin erilainen ja monimutkainen kuin ihminen?

Tiedemies B: On totta, että Lenskin koe ei suoraan osoita bakteerien evoluutiota ihmiseksi. Kuitenkin se auttaa meitä ymmärtämään, miten evoluutioprosessit toimivat, ja antaa meille perustan arvioida, kuinka nämä prosessit voisivat johtaa suurempiin muutoksiin ajan mittaan.

Yhdessä muiden tieteellisten todisteiden, kuten fossiililöytöjen, molekyyligeneettisten analyysien ja vertailevan anatomian kanssa, voimme nähdä, että elämä on kehittynyt monimutkaisemmiksi muodoiksi pitkän ajan kuluessa. Nämä todisteet yhdessä vahvistavat evoluutioteoriaa ja sen pätevyyttä selittämään lajien monimuotoisuutta ja kehitystä.

Tiedemies A: Vaikka ymmärrän, että nämä kokeet ja todisteet tukevat evoluutioteoriaa, on silti vaikea kuvitella, miten bakteerit ovat voineet kehittyä niin monimutkaiseksi organismiksi kuin ihminen. 

Tiedemies A: Evoluutioteoria perustuu osittain oletukseen, että hyödyllisiä mutaatioita tapahtuu ja ne johtavat uusiin, paremmin sopeutuneisiin lajeihin. Kuitenkin hyödyllisiä mutaatioita ei tunneta kovin montaa, ja niiden määrä on hyvin pieni verrattuna haitallisiin mutaatioihin. Miten tämä epäsuhta selittyy evoluutioteorian näkökulmasta?

Tiedemies B: On totta, että haitallisia mutaatioita on huomattavasti enemmän kuin hyödyllisiä. Tämä johtuu siitä, että useimmat satunnaiset muutokset DNA:ssa ovat todennäköisesti haitallisia tai neutraaleja, koska ne voivat häiritä toimivien geenien tai säätelyalueiden rakennetta ja toimintaa. Kuitenkin, hyödylliset mutaatiot voivat esiintyä, vaikkakin harvemmin, ja ne voivat antaa yksilölle tai populaatiolle evolutiivisen edun.

Tärkeää on huomata, että luonnonvalinta suosii yleensä hyödyllisiä mutaatioita, vaikka niiden esiintyminen olisi harvinaista. Näin ollen, hyödylliset mutaatiot voivat levitä populaatiossa ja vaikuttaa lajin kehitykseen ajan myötä. Haitalliset mutaatiot taas jäävät usein vähemmistöön tai häviävät, koska ne aiheuttavat kantajilleen haittaa.

Tiedemies A: Ymmärrän, että luonnonvalinta voi suosia harvinaisia hyödyllisiä mutaatioita, mutta eikö tämä prosessi ole hyvin hidas ja epävarma, ottaen huomioon kuinka harvinaisia hyödylliset mutaatiot ovat? Voiko tämä todella johtaa lajien monimuotoisuuteen ja monimutkaistumiseen, kuten evoluutioteoria väittää?

Tiedemies B: On totta, että evoluutioprosessi voi olla hidas, erityisesti silloin, kun hyödylliset mutaatiot ovat harvinaisia. Kuitenkin, evoluutio tapahtuu pitkien aikavälien kuluessa, ja jopa harvinaiset hyödylliset mutaatiot voivat kumuloitua ja johtaa merkittäviin muutoksiin lajien ominaisuuksissa.

Lisäksi on huomioitava, että evoluutio ei perustu pelkästään yksittäisiin mutaatioihin, vaan myös muihin mekanismeihin, kuten geenien duplikaatioon, horisontaaliseen geeninsiirtoon ja epigeneettiseen säätelyyn. 

Tiedemies A: Ymmärrän, että luonnonvalinta voi suosia hyödyllisiä mutaatioita, mutta kuinka se voi huomata niin vähäpätöisen asian kuin yhden pienen mutaation, kun eliöissä ja populaatioissa tapahtuu niin paljon muutoksia ja kohinaa samanaikaisesti?

Tiedemies B: Se on hyvä kysymys. Luonnonvalinta ei toimi eristäytyneissä tapauksissa, vaan se toimii koko populaation tasolla ja ajan mittaan. Yksittäinen mutaatio ei välttämättä ole merkittävä tai havaittavissa heti. Kuitenkin, jos tällainen mutaatio antaa edun yksilölle, vaikka se olisi pienikin, tämä etu voi näkyä lisääntymismenestyksessä pitkällä aikavälillä.

Toisin sanoen, yksilöt, joilla on hyödyllinen mutaatio, saattavat lisääntyä hieman tehokkaammin kuin ne, joilla tätä mutaatiota ei ole. Tämä ero voi olla aluksi hyvin pieni, mutta ajan myötä ja sukupolvien kuluessa mutaation vaikutus kumuloituu, ja sen esiintyvyys populaatiossa voi kasvaa.

Tiedemies A: Joten luonnonvalinta ei ole kuin tarkka havainnoija, joka etsii jokaisesta yksilöstä hyödyllisiä mutaatioita, vaan se toimii enemmänkin tilastollisella tasolla, jossa hyödylliset mutaatiot leviävät vähitellen populaatiossa niiden antaman pienen edun vuoksi?

Tiedemies B: Kyllä, juuri niin. Luonnonvalinta ei ole älykäs suunnittelija, joka pystyy havaitsemaan ja valitsemaan yksittäisiä hyödyllisiä mutaatioita. Sen sijaan se toimii populaation tasolla ja ajan mittaan, jolloin yksilöt, joilla on hieman parempi sopeutuminen ympäristöönsä, lisääntyvät tehokkaammin ja siirtävät nämä hyödylliset mutaatiot jälkeläisilleen. Tämä prosessi voi olla hidas ja epätäydellinen, mutta pitkällä aikavälillä se voi tuottaa merkittäviä muutoksia lajin ominaisuuksissa ja johtaa uusien lajien kehittymiseen.

Tiedemies A: Olet selittänyt, miten luonnonvalinta voi johtaa hyödyllisten mutaatioiden kumuloitumiseen populaatiossa ajan mittaan, mutta entä geneettinen ajautuminen? Se on sattumanvarainen prosessi, joka voi aiheuttaa yksittäisten mutaatioiden häviämisen populaatiosta. Eikö tämä vähennä kumuloitumisen todennäköisyyttä ja heikennä evoluutioteoriaa?

Tiedemies B: Geneettinen ajautuminen on todellakin tärkeä tekijä evoluutiossa, ja se voi vaikuttaa populaatioiden geneettiseen monimuotoisuuteen sattumanvaraisesti. Se voi aiheuttaa sekä hyödyllisten että haitallisten mutaatioiden häviämisen populaatiosta tai niiden lisääntymisen.

Tärkeää on huomata, että geneettinen ajautuminen vaikuttaa erityisesti pieniin populaatioihin, joissa sattumanvaraiset tapahtumat voivat aiheuttaa suuria muutoksia alleelien esiintyvyydessä. Suuremmissa populaatioissa geneettisen ajautumisen vaikutus on yleensä vähäisempi, ja luonnonvalinnalla on suurempi rooli populaation geneettisen rakenteen muokkaamisessa.

Eli vaikka geneettinen ajautuminen voi aiheuttaa hyödyllisten mutaatioiden häviämistä joissakin tilanteissa, se ei välttämättä heikennä evoluutioteoriaa kokonaisuutena. Evoluutio on monimutkainen prosessi, johon vaikuttavat sekä luonnonvalinta että geneettinen ajautuminen sekä muut mekanismit, kuten mutaatiot, geenien duplikaatiot ja geeninsiirrot.

Tiedemies A: Selvä, joten geneettinen ajautuminen on yksi monista tekijöistä, jotka vaikuttavat evoluutioon, eikä se välttämättä estä kumuloitumista pitkällä aikavälillä. On kuitenkin yhä vaikea ymmärtää, miten nämä prosessit voivat johtaa niin monimuotoiseen ja monimutkaiseen elämään, kuin mitä me näemme maapallolla tänään.

Tiedemies B: Se on totta, evoluutio on monimutkainen ja moniulotteinen prosessi, joka voi olla vaikea hahmottaa intuitiivisesti. Kuitenkin, kun tarkastelemme tieteellisiä todisteita, kuten fossiileja, geneettisiä analyysejä ja laboratoriokokeita, voimme nähdä, että evoluutioteoria on vahvin ja kattavin selitys elämän monimuotoisuudelle ja kehitykselle. Vaikka on vielä paljon opittavaa.

Tiedemies A: On mielenkiintoista huomata, että monet aiemmin evoluution kannalta merkittäviksi ajatellut tapaukset, kuten Darwinin sirkkujen nokkien muutokset, ovat osoittautuneet pikemminkin epigeneettisen ohjauksen tuloksiksi kuin satunnaisten mutaatioiden seurauksiksi. Eikö tämä haasta evoluutioteorian keskeisiä oletuksia ja osoita, että meidän on otettava huomioon muita mekanismeja ymmärtääksemme elämän monimuotoisuutta ja kehitystä?

Tiedemies B: Epigeneettinen ohjaus on todellakin tärkeä osa elämän monimuotoisuuden ja kehityksen ymmärtämistä. Se voi selittää, kuinka ympäristötekijät voivat vaikuttaa yksilöiden fenotyyppisiin ominaisuuksiin ilman muutoksia DNA-sekvenssissä. 

Kuitenkin, tämä ei sulje pois evoluutioteorian periaatteita, vaan pikemminkin laajentaa niitä.

Epigeneettiset mekanismit, kuten DNA-metylaatio ja histonimuokkaukset, voivat toimia yhdessä geneettisten muutosten kanssa ja vaikuttaa siihen, kuinka geenit ilmenevät ja miten ne vaikuttavat yksilön kehitykseen ja sopeutumiseen. Tässä mielessä epigeneettinen ohjaus voi olla osa evoluutioprosessia ja muokata, kuinka luonnonvalinta vaikuttaa populaatioihin.

Tiedemies A: Olen huomannut, että tiedeyhteisö ei yleisesti ottaen hyväksy älykkään suunnittelun ajatusta elämän monimuotoisuuden ja kehityksen selittäjänä. Miksi näin on, ja miksi evoluutioteoriaa pidetään parempana selityksenä?

Tiedemies B: Tiedeyhteisö ei tyypillisesti hyväksy älykkään suunnittelun ajatusta, koska se ei ole tieteellisesti todistettavissa tai testattavissa samalla tavoin kuin evoluutioteoria. Tieteellisen menetelmän ytimessä on hypoteesien esittäminen, niiden testaaminen empiirisillä tiedoilla ja tulosten vertaaminen muihin teorioihin. Älykäs suunnittelu puolestaan perustuu usein oletukselle, että monimutkaisuus ja järjestys elämässä viittaavat suunnittelijan olemassaoloon, mutta tämä oletus ei ole testattavissa samalla tavalla.

Evoluutioteoria perustuu laajaan tieteelliseen näyttöön, joka on kerätty eri aloilta, kuten fossiilitutkimuksesta, geneettisestä analyysistä ja laboratoriokokeista. Tämä näyttö on johdonmukaista ja tukee evoluutioteorian periaatteita. Älykkään suunnittelun puolesta ei ole vastaavaa määrää empiiristä näyttöä, mikä tekee siitä vähemmän vakuuttavan selityksen elämän monimuotoisuudelle ja kehitykselle.

Tiedemies A: Ymmärrän, että tieteellisen menetelmän näkökulmasta älykäs suunnittelu ei tarjoa yhtä vahvaa perustaa kuin evoluutioteoria. Mutta eikö ole mahdollista, että elämän monimuotoisuuden ja kehityksen takana on jokin älykäs suunnittelija, vaikka emme pystyisikään testaamaan sitä tieteellisesti?

Tiedemies B: Tieteessä on tärkeää pitää mielessä, että se pyrkii selittämään luonnollisia ilmiöitä luonnollisilla prosesseilla. Vaikka emme voi täysin sulkea pois mahdollisuutta, että elämän monimuotoisuuden ja kehityksen takana on jokin älykäs suunnittelija, tieteellinen menetelmä edellyttää, että keskitymme etsimään ja testaamaan luonnollisia selityksiä. Tällä hetkellä evoluutioteoria tarjoaa parhaan ja kattavimman luonnollisen selityksen elämän monimuotoisuudelle ja kehitykselle, ja se on yhdenmukainen laajan tieteellisen näytön kanssa.

Tiedemies A: Vaikka evoluutioteoria perustuu laajaan tieteelliseen näyttöön, onko se todella empiirisesti todistettu, että bakteerit ovat kehittyneet ihmiseksi luonnollisten prosessien kautta? Onko olemassa suoraa näyttöä tästä kehityksestä?

Tiedemies B: On totta, että meillä ei ole suoraa empiiristä näyttöä, joka osoittaisi bakteerien kehittyneen ihmiseksi yhdessä jatkumossa. Kuitenkin, evoluutioteoria ei väitäkään, että kehitys tapahtuisi tällä tavalla yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti. Evoluutio on monimutkainen ja haarautuva prosessi, jossa lajit kehittyvät ja haarautuvat toisistaan ajan myötä.

Tieteellinen näyttö, kuten fossiilit, geneettiset analyysit ja vertaileva anatomia, tukee kuitenkin vahvasti ajatusta siitä, että kaikki elämänmuodot, mukaan lukien ihmiset, ovat kehittyneet yhteisen esi-isän kautta. Fossiililöydöt auttavat meitä hahmottamaan elämän kehitystä eri aikoina, ja geneettiset analyysit paljastavat yhteyksiä eri lajien välillä. Nämä havainnot yhdessä antavat vakuuttavan viitekehyksen sille, että bakteerit ovat osa laajempaa elämän kehitystä, joka johti lopulta myös ihmisten kehittymiseen.

Tiedemies A: Vertaileva anatomia on yksi evoluutioteorian tukipilareista, mutta voisiko se yhtä hyvin osoittaa yhteen älykkääseen suunnittelijaan? Toisin sanoen, samankaltaisuudet eri lajien välillä voisivat olla peräisin yhteisestä suunnittelijasta sen sijaan, että ne olisivat merkki sukulaisuudesta.

Tiedemies B: Se on mielenkiintoinen huomio. On totta, että samankaltaisuudet eri lajien välillä voisivat periaatteessa johtua yhteisestä suunnittelijasta. Kuitenkin evoluutioteorian näkökulmasta vertaileva anatomia tarjoaa vahvaa näyttöä elämänmuotojen yhteisestä alkuperästä ja kehityksestä.

Esimerkiksi homologiset rakenteet, kuten nisäkkäiden raajat, viittaavat yhteiseen esi-isään, josta eri lajit ovat kehittyneet. Samankaltaiset rakenteet eri lajeilla ovat kehittyneet erilaisiin tarkoituksiin, kuten lentämiseen, uintiin tai juoksemiseen. Tämä voidaan selittää parhaiten evoluutioprosessilla, jossa lajit ovat kehittyneet ja erikoistuneet eri ympäristöihin ja tehtäviin.

Lisäksi geneettinen analyysi tukee vertailevan anatomian havaintoja. Geenit ja DNA-sekvenssit paljastavat samankaltaisuuksia ja eroja lajien välillä, jotka ovat yhdenmukaisia evoluutioteorian kanssa. Näin ollen vertaileva anatomia yhdistettynä geneettiseen analyysiin tarjoaa vahvan perustan evoluutioteorialle. [sic]

Tiedemies A: Vaikka ymmärrän, että vertaileva anatomia ja geneettinen analyysi tukevat evoluutioteoriaa, en voi olla pohtimatta, voisiko samankaltaisuudet eri lajien välillä johtua yhteisestä suunnittelijasta. Eikö ole mahdollista, että älykäs suunnittelija käytti samankaltaisia rakenteita ja geneettistä informaatiota eri lajien luomiseen?

Tiedemies B: Teoriassa se on mahdollista, mutta tieteellisen menetelmän näkökulmasta meidän on keskityttävä luonnollisiin selityksiin ja prosesseihin. Älykäs suunnittelija ei ole testattavissa samalla tavalla kuin luonnolliset prosessit, kuten evoluutio. Evoluutioteoria selittää elämän monimuotoisuuden ja kehityksen luonnollisten prosessien kautta.

Tiedemies A: Samankaltaisuudet eliöiden välillä eivät aina ole merkki sukulaisuudesta. Konvergentti evoluutio on hyvä esimerkki tästä. Otetaan vaikka mustekalan silmä ja ihmisen silmä, jotka ovat samankaltaisia, vaikka näiden kahden lajin välillä ei ole läheistä sukulaisuutta. Miten evoluutioteoria selittää tällaiset ilmiöt?

Tiedemies B: Konvergentti evoluutio on todellakin erittäin mielenkiintoinen ilmiö. Se tapahtuu, kun eri lajit kehittävät samankaltaisia ominaisuuksia vastauksena samanlaisiin ympäristötekijöihin, vaikka niiden välillä ei olisi läheistä geneettistä yhteyttä. Mustekalan silmä ja ihmisen silmä ovat molemmat kehittyneet vastaamaan näköaistin tarpeisiin, mutta ne ovat kehittyneet erillään toisistaan eri kehityslinjoissa.

Konvergentti evoluutio osoittaa, että luonnonvalinta voi johtaa samankaltaisiin ratkaisuihin samankaltaisissa ympäristöissä. Tämä ei kuitenkaan ole ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Päinvastoin, se vahvistaa ajatusta siitä, että luonnonvalinta on keskeinen voima lajien kehityksessä ja sopeutumisessa ympäristöönsä.

Tiedemies A: Ymmärrän, että konvergentti evoluutio voi selittää samankaltaisuuksien kehittymistä eri lajien välillä. Se on tosiaan mielenkiintoinen ilmiö, joka osoittaa luonnonvalinnan voiman. Kuitenkin, tämä tuo esille myös sen, että samankaltaisuudet eivät aina ole suoraviivaista näyttöä sukulaisuudesta.

Tiedemies B: Se on totta, ja siksi on tärkeää olla varovainen, kun tulkitaan samankaltaisuuksia eliöiden välillä. On syytä huomioida, että evoluutioteorian tueksi on muitakin todisteita, kuten geneettinen analyysi, joka auttaa erottamaan konvergentin evoluution ja sukulaisuuden toisistaan. Yhdistämällä eri tieteenalojen havainnot, kuten vertailevan anatomian ja geneettisen analyysin, voimme saada kattavamman kuvan eliöiden kehityksestä ja sukulaisuussuhteista.

Tiedemies A: On huomionarvoista, että jo alkeellisimmatkin eliöt ovat solutasolla äärimmäisen monimutkaisia. Ihminen, kuten kaikki monisoluiset eliöt, alkaa kehityksensä yhdestä solusta, ja tästä solusta kasvaa koko organismin monimutkainen rakenne ja toiminnot. Voisiko tämä äärimmäinen monimutkaisuus todella olla satunnaisten evoluutioprosessien tulos?

Tiedemies B: Elämän monimutkaisuus on ehdottomasti hämmästyttävä ilmiö. Evoluutioteorian mukaan tämä monimutkaisuus on kehittynyt vähitellen pitkän ajan kuluessa. Solun kaltaiset rakenteet ovat todennäköisesti kehittyneet yksinkertaisemmista molekyyleistä ja kemiallisista reaktioista, jotka tapahtuivat Maan varhaisessa historiassa.

Ajan myötä luonnonvalinta ja muut evolutiiviset mekanismit ovat ohjanneet elämän monimutkaisuuden kasvua. Monimutkaiset solurakenteet ja toiminnot ovat antaneet eliöille paremmat selviytymismahdollisuudet, ja ne ovat siksi vakiintuneet populaatioihin.

Tiedemies A: Vaikka ymmärrän, että evoluutioteoria selittää elämän monimutkaisuuden kehittymisen luonnollisten prosessien kautta, en voi olla ihmettelemättä, onko tämä prosessi todella mahdollinen ilman älykästä ohjausta. Solun toiminta ja organisointi ovat niin monimutkaisia, että se tuntuu lähes ihmeelliseltä.

Tiedemies B: Solun monimutkaisuus on todellakin hämmästyttävä, mutta tieteellisen tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten tämä monimutkaisuus on saavutettu luonnollisten prosessien kautta. On totta, että solujen kehitystä on vielä paljon tutkittavaa, ja meidän on jatkettava tieteellistä työtä ymmärtääksemme täysin, miten tämä monimutkaisuus on kehittynyt.

Tiedemies A: Solussa tapahtuvat monet toiminnot ovat pienten "nanokoneiden", eli proteiinien, varassa. Nämä proteiinit käyttävät usein samaa energianlähdettä, ATP-molekyyliä. ATP:tä tuottavat solun sisällä omat proteiininsa, kuten ATP-syntaasi. Tässä herää kysymys: kumpi tuli ensin, proteiinit, jotka tarvitsevat ATP:tä energiaksi, vai proteiinit, jotka tuottavat ATP:tä? Tämä vaikuttaa olevan klassinen "muna vai kana" -ongelma.

Tiedemies B: Se on hyvä huomio, ja tämä "muna vai kana" -kysymys onkin yksi niistä monimutkaisista ongelmista, joihin tiedemiehet ovat törmänneet elämän alkuperää tutkiessaan. Yksi ajatus on, että varhaisimmat elämän muodot saattoivat käyttää muita energianlähteitä ennen kuin ATP:n käyttö vakiintui.

Alkuperäisten energianlähteiden vaihtuminen ATP:ksi olisi voinut tapahtua asteittain evoluution seurauksena. ATP:n käyttö voisi olla seurausta siitä, että se tarjosi paremman ja tehokkaamman tavan varastoida ja siirtää energiaa solun eri osiin. Tämä voisi selittää, miksi ATP on yleinen energianlähde eri eliöissä.

Tiedemies A: Ymmärrän, että ATP:n käytön kehittyminen saattoi olla asteittainen prosessi, mutta se ei poista ongelmaa siitä, miten tämä kriittinen solujen energiajärjestelmä on voinut kehittyä ilman älykästä suunnittelua. Tämä on vain yksi monista esimerkeistä solujen monimutkaisista järjestelmistä, joiden kehittymisen täydellinen ymmärtäminen evoluutioteorian avulla on haastavaa.

Tiedemies B: On totta, että elämän alkuperän tutkimuksessa on vielä paljon ratkaistavia kysymyksiä ja haasteita. Tiede kuitenkin jatkaa näiden ongelmien tutkimista, ja ajan myötä saamme paremman käsityksen siitä, miten solujen kaltaiset monimutkaiset järjestelmät ovat kehittyneet. 

Tiedemies A: Tämä keskustelu on osoittanut, että evoluutioteoriaan liittyy monia epävarmuuksia ja kysymyksiä. Vaikka se on tieteellinen teoria, joka perustuu laajaan tutkimusnäyttöön, on ymmärrettävää, että joillekin evoluutio voi tuntua osittain uskon varassa olevan asian. Tieteellisen tutkimuksen luonteeseen kuuluu, että se kehittyy ja syventyy jatkuvasti, ja on tärkeää tunnustaa, että emme vielä tiedä kaikkea.

Tiedemies B: On totta, että evoluutioteoria ei selitä kaikkea täydellisesti ja että tiedeyhteisö jatkaa uuden tiedon etsimistä ja olemassa olevan tiedon parantamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että evoluutio perustuisi vain uskoon. Evoluutioteoria on parhaiten tuettu selitys, joka meillä tällä hetkellä on elämän monimuotoisuuden ja kehityksen ymmärtämiseksi, ja se perustuu huolelliseen tieteelliseen työhön ja kokeelliseen näyttöön.

Vaikka on tärkeää pitää avoin mieli ja kunnioittaa erilaisia näkemyksiä, meidän tulee myös luottaa tieteeseen ja sen menetelmiin, kun pyrimme ymmärtämään maailmaa ja elämää ympärillämme. Tieteellinen tutkimus jatkuu, ja se auttaa meitä saamaan entistä kattavamman kuvan evoluutiosta ja elämän kehityksestä.

Tiedemies A: Olet oikeassa siinä, että tieteellisessä tutkimuksessa on tärkeää olla avoin erilaisille selityksille ja teorioille. Emme voi vain hylätä muita selityksiä ilman perusteellista analyysia ja vertailua eri teorioiden välillä. Kriittinen ajattelu ja avoimuus ovat keskeisiä tieteen edistymisen kannalta.

Tiedemies B: Olen samaa mieltä. On hyvä muistaa, että evoluutioteoria on kehittynyt ja vahvistunut vuosikymmenien ajan monien tieteellisten tutkimusten tuloksena. Se ei ole vain yksi mahdollinen selitys muiden joukossa, vaan se on kattava teoria, joka perustuu laajaan näyttöön. Se on toistaiseksi parhaiten tuettu selitys elämän kehityksestä ja monimuotoisuudesta.

Tämä ei tarkoita, että evoluutioteoria olisi erehtymätön tai että sen ulkopuolella ei olisi muita selityksiä. Päinvastoin, tieteellinen tutkimus jatkuu, ja jos tulevaisuudessa löytyy vahvempaa näyttöä jostain toisesta teoriasta, tiedeyhteisö ottaa sen huomioon ja muokkaa käsityksiään sen mukaan. Avoin mieli ja kriittisyys ovat tärkeitä tieteen kehityksen kannalta, ja on tärkeää jatkaa tutkimusta ja keskustelua erilaisten teorioiden ja selitysten parissa.

Tiedemies A: Tiede pyrkii selittämään luonnossa tapahtuvat ilmiöt luonnollisten prosessien ja mekanismien avulla. Tämä johtuu tieteen metodologisesta luonteesta, joka perustuu havaintoihin, kokeisiin, hypoteesien testaamiseen ja niiden vahvistamiseen tai hylkäämiseen. Luonnollisten prosessien tutkiminen mahdollistaa objektiivisuuden, toistettavuuden ja yleistettävyyden tieteellisissä tutkimuksissa.

Tiedemies B: On totta, että tiede keskittyy luonnollisiin prosesseihin, mutta tämä ei tarkoita, että tiede a priori hylkäisi kaikki muut selitykset. Tiede pyrkii parhaansa mukaan selittämään havaittuja ilmiöitä luonnollisten prosessien avulla, koska näin saavutetut tulokset ovat yleensä johdonmukaisia, ennustettavissa ja toistettavissa.

Kuitenkin, jos jokin ilmiö ei selity luonnollisten prosessien avulla, tutkijat voivat pohtia muita mahdollisuuksia. Tärkeää on kuitenkin säilyttää tieteellisen metodin periaatteet ja pyrkiä löytämään selityksiä, jotka perustuvat objektiiviseen näyttöön ja joiden avulla voidaan tehdä ennusteita ja jatkotutkimuksia.

Tieteen keskittyminen luonnollisiin prosesseihin ei ole merkki kapeakatseisuudesta tai dogmaattisuudesta, vaan pikemminkin keino varmistaa, että saavutetut tulokset ovat mahdollisimman luotettavia, johdonmukaisia ja yleispäteviä. Tieteellisen tiedon kertyminen ja kehittyminen perustuu juuri tällaiseen avoimeen ja kriittiseen lähestymistapaan.

Tiedemies A: Haluan kiittää sinua tästä erinomaisesta ja ajatuksia herättävästä keskustelusta. Olemme käsitelleet monia mielenkiintoisia aiheita ja pohdintoja, ja se on auttanut meitä molempia ymmärtämään paremmin toistemme näkökulmia.

On totta, että elämä on monimutkainen ja ihmeellinen ilmiö, joka tarjoaa meille jatkuvasti uusia kysymyksiä ja haasteita. Vaikka tiede on edistynyt valtavasti elämän ja sen kehityksen ymmärtämisessä, on vielä paljon mysteerejä, joita emme ole ratkaisseet.

Olen varma, että tulevaisuudessa saamme lisää tietoa ja ymmärrystä näistä kysymyksistä, mutta samalla voimme nöyrästi tunnustaa elämän suuren mysteerin. Jatkakaamme keskustelua, oppimista ja tutkimista, jotta voimme ymmärtää paremmin tämän maailman ja sen moninaiset ilmiöt.

--

Kaksi ihmistä riittää tuottamaan ihmiskunnan monimuotoisuuden

Ihmisen perimässä on outo yksityiskohta. Se nimittäin mahdollistaa, että kahdesta ihmisestä tulee kaikki se monimuotoisuus, mitä me ihmisissä näemme. 

Miten ihmeessä se olisi edes teoriassa mahdollista? Katsotaan onnistunko avaamaan tätä monitahoista asiaa selkeästi ymmärrettävään muotoon. 

Kahdessa edellisessä artikkelissa olen käsitellyt:

1. Me tulemme kaikki yhdestä solusta
2. Yksilön syntymisen hetki on kun isän ja äidin kromosomit yhtyvät yhdeksi kokonaisuudeksi tässä yhdessä solussa.

Näissä artikkeleissa on tullut esille tekijäinvaihtomekanismi. Siinä vastinkromosomit, toinen isältä ja toinen äidiltä tullut, vaihtavat keskenään osan geneettistä tietoa. Tämä varmistaa sen, ettei jälkeläisellä ole yhtään täysin samanlaista kromosomia kuin vanhemmilla. Näin perimä sekoittuu jokaisessa sukupolvessa ja jokainen jälkeläinen sisältää jotain kaikilla isovanhemmiltaan.

(Ihmisen lisäksi tämä sama mekanismi on kaikilla suvullisen lisääntymisen eliöillä.)

Kromosomit

Ihmisen DNA:sta muodostuu 23+23 kromosomia. 23 isältä tullutta ja 23  äidiltä tullutta. Kromosomimuodossa DNA on vain solun jakautuessa. Muulloin se pakkautunut ja avautunut solutyypin mukaan niin, että ne DNA:n osuudet ovat avoinna, mitä kussakin solussa kullakin hetkellä tarvitaan. 

Kuva X ja Y kromosomista

Kuva

Isältä ja äidiltä tulleet kromosomit ovat yhtä pitkät. Niissä on sama määrä geneettistä tietoa ja samoja asioita määrittävät asiat pääsääntöisesti ovat samoissa paikoissa (lokuksessa). Kuitenkin niissä on eroja ja samassa lokuksessa oleva tieto voi olla hieman erilaista. Tämä erilaisuus sitten saa aikaiseksi sen, että, vaikka silmä muodostuu samallalailla aina, voi se olla monen värinen. 

Ehkäpä alla oleva kuva selventää asiaa: 

Tekijäinvaihdunnassa, joka tapahtuu sukusoluja valmistettaessa, kromosomit vaihtavat osuuksia niin, että vaihdon jälkeenkin molemmat vaihtoon osallistuneet kromosomit ovat saman mittaiset. Vaihto siis tapahtuu samojen lokusten välillä. Kuitenkin vaihto voi tapahtua keskeltä geeniä tai geenirypästä.

Geeni 

Geenihän on DNA:n osuus, joka säilöö proteiinin valmistusohjeen. Yhdestä ja samasta geenistä voi olla erilaisia variantteja ihmisten välillä. Riippuen variantista ihmisen ominaisuudet vaihtelevat hieman, esimerkiksi pituus voi olla erilainen. Useimmat ominaisuudet, kuten pituus, ovat monien geenien yhteisvaikutuksen ansiota. Monimutkaisuutta lisää sekin, että DNA:n geeniä ei käytetä sellaisenaan, vaan siitä poistetaan ja yhdistellään osia aina tarpeen mukaan.

DNA ja koodaavat emäkset

DNA rakentuu kuin tikapuut, joissa tikapuun puolat koodaavat tietoa (nukleotidit - emäsparit). Nukleotidilla voi olla neljä eri arvoa, joita kuvataan A, T, G ja C kirjaimilla, jotka taas ovat lyhenteitä kyseisten molekyylien nimistä. Näillä neljällä kirjaimella kerrotaan miten ihminen rakentuu. (Jos haluat ymmärtää enemmän tätä, olen kirjoittanut siitä tarkemman artikkelin tänne. https://mistametulemme.blogspot.com/2019/01/pieni-johdatus-genetiikkaan-ymmarra.html )

Geneettinen monimuotoisuus

Kaikkiaan ihmisen perimä on 3 miljardia merkkiä pitkä koodaus, jonka osa näyttää vaikkapa tältä: …AATGGCCCGTGTAAAGAGACAC… Tässä merkkijonossa on kohtia, joissa voi olla vain tietty merkki ja taas toisia kohtia, joissa eri ihmisillä on eri emäs/kirjain. Ihmisten perimä on hyvin samanlaista: 99.9% siitä on kaikilla ihmisillä samaa. Eli suurimmaksi osaksi tuo merkkijono on kaikilla ihmisillä samannäköinen. Jo muutamasta kymmenen merkin sarjasta voidaan tunnistaa kukin geeni niiden samanlaisuuden ansiosta - samoin kuin ihmiset voidaan tunnistaan muutaman merkin mittaisesta sosiaaliturvatunnuksesta. 

Kuitenkin voisi olla, että merkkijonon ensimmäinen kirjain on isältäsi saadussa kromosomissa A ja äidiltäsi saadussa taas T, ja vastaavasti viimeinen kirjain isältäsi saadussa on C ja äidiltäsi saatuna G. Koska isältäsi saatu on eri kromosomissa kuin äidiltäsi saatu 'merkkijono' niin isältäsi tullut geeni on siis: AAT…CAC ja taas äidiltäsi saatu on TAT…CAG. 

Nopeasti voisi ajatella, että näistä vaihtoehdoista aina vain jompikumpi on sukusolussa, mutta tekijäinvaihdunnan ansiosta vaihtoehdot eivät rajoitu näihin kahteen. Tekijäinvaihdunnan osuessa tähän geeniin syntyy kaksi uutta "sekoitusta" eli AAT…CAG ja TAT…CAC. Näin variaatiot lisääntyvät pelkästään tekijäinvaihdunnan avulla - monimuotoisuus siis lisääntyy. Siinä ei synny kuitenkaan uutta rakennusohjetta (uutta informaatiota), ainoastaan uusi yhdistelmä olemassa olevasta ohjeesta - olihan suurin osa, 99,9% merkeistä samoja ja vaihto tapahtuu samasta lokuksesta / paikasta. 

Potentiaalisen geneettinen diversiteetti siis AINA lisääntyy seuraavalle sukupolvelle. 

Oikein suunniteltuna kaksi ihmistä kantaa potentiaalin kaikkiin ihmisiin

Jos taitava "geeniarkkitehti" suunnittelisi ihmisen perimän niin, että kaikkien ihmisten DNA yhdistettäisiin, olisi se 99,9% osuudelta helppoa - se on kaikille sama. (Tässä tosin joudutaan yksinkertaistamaan, mutta tämän ajatuskulun puitteissa voidaan näin toimia). Mutta miten sijoittaa se 0,01% perimästä, mikä vaihtelee ihmiseltä toiselle? 

Otetaan esimerkki. Merkkijono: AATGGCCCGTGTA on viimeistä merkkiä lukuun ottamatta kaikilla ihmisillä sama. Viimeinen merkki taas voi olla mikä tahansa eli A, T, G tai C. Tarvitaan siis merkkijonot AATGGCCCGTGTA, AATGGCCCGTGTT, AATGGCCCGTGTC ja AATGGCCCGTGTG. Tarvittaisiin siis neljä Geeniä kuvaamaan kaikki variaatiot. 

Jokaisella ihmisellä on jokaisesta geenistä kaksi kopiota, toinen isältä toinen äidiltä. Kahdella ihmisellä on siis yhteensä neljä, joten sijoittamalla nämä edellä kuvatut neljä geeniä kahden ihmisen perimään, saa taitava geeniarkkitehti talteen kaikki mahdolliset vaihtoehdot.

Toisessa geenissä on samankaltaista varioituvuutta. Sieltäkin löytyy DNA:n pätkä, jossa suurin osa on samaa, mutta jokin kohta taas varioituu samalla tavalla. Koska tässäkin voi olla 4 varianttia voidaan laskea, että yhteensä tulee 4*4 erilaista perimää eli 16. Ja taas seuraavassa pätkässä DNA:ta on osuus samaa, ja yksi kohta eroaa. Saadaan jo 64 erilaista mahdollista perimää. Näin jatketaan kunnes luku yli hyvin nopeasti ylittää ihmiskunnan kaikkina aikoina eläneiden yhteenlasketun luvun. 

Kahden ihmisen perimään ei tietenkään saada kaikkia kombinaatioita talteen, mitä ihmiskunnasta tänään löytyy. Eikä tarvitsekaan, sillä tässä kohtaa apuun tulee juuri aikaisemmin kuvattu tekijäinvaihdunta (crossing-over). Sen avulla sukupolvien välillä, ajan kuluessa, asteittain, variaatioiden määrä lisääntyy. Juuri näin ihmiskunnassa on tapahtunut. Tekijäinvaihdunta on siis se, joka vastaa erilaisten kombinaatioiden luomisesta.

Kaikkivaltias Jumala 

Jumala on, taitavan geeniarkkitehdin kyvyin, sijoittanut alkuperäiset variaatiot kahden henkilön, Adamin ja Eevan perimään. Siitä sitten rekombinaation avulla on sukupolvi sukupolven jälkeen tullut erilaisia ihmisiä koko maapallon tarpeisiin. Teoriassa ei siis yhtään satunnaista mutaatiota tarvita (vaikka taitava geeniarkkitehti pystyy suunnittelemaan DNA:n niin, että se joissakin kohdin käyttää hyväkseen sen kykyä mutatoitua).

Raamatun kuvaus siitä, että kaikki alkoi kahdesta ihmisestä, on siis geenien arkkitehtuurin ja perimän olemassa olevien  ja havaittavien mekanismien  kannalta mahdollista. Sen sijaan evoluutio-opin ajatus siitä, että kaiken ihmiskunnassa esiintyvän monimuotoisuuden on luonut mutaatiot ja luonnonvalinta, on havaintoja vailla. Mutaatiot toki ovat havaittuja ja aiheuttavat  erilaisia ongelmia, kuten syöpää tai hidaskasvuisuutta, mutta ihmisten yksilöllisiä eroja ne eivät selitä. Sen selittävät juuri tekijäinvaihdunta. Tämä on hieno suunniteltu mekanismi kasvattamaan yksilöllisiä ihmisiä ihmiskuntaan, jotka silti voivat olla kahden ihmisen jälkeläisiä. 

Kun todella annat tämän upota ymmärrykseesi, ymmärrät myös, miksi evoluutioteorian mukainen vähittäinen kehittäminen ei ollut Jumalalle vaihtoehto. Tämän myötä myös Raamatun ensimmäiset tapahtumat ja Raamatun ilmoittamasta historia alkaakin tuntia mahdolliselta vaihtoehdolta. 

Mitä ihmeellistä tapahtuu hedelmöittymisen hetkellä

Vanha "synnytyslaitosvitsi" on, että missä yksi pois yhdestä on kaksi. Toinen samankaltainen laskutoimitus on, kun kahdesta tuleekin yksi. 

Suvullinen lisääntyminen perustuu siihen, että kahdesta puolikkaasta tulee yksi kokonainen. Siksi suomenkielen sana sukupuoli on erittäin hyvä: puoli on puolet, 50%, ½ - kun näitä laitetaan kaksi yhteen, tulee yksi kokonainen, ½+½ = 1. 

Raamattu sanoo tämän asian näin: 

Siksi mies jättäköön isänsä ja äitinsä ja yhtyköön vaimoonsa, ja heistä tulee yksi liha.  (RK: 1. Moos. 2:24)

Mutta miten tästä uudesta ihmisestä, yhdestä, tulee taas ½, jotta seuraavakin sukupolvi täyttää tämän kaavan ja mitä tapahtuu sillä hetkellä, kun kaksi puolikasta todella muodostavat yhden kokonaisuuden?

Tässä kuvassa kahdesta tulee yksi - lisää selitystä kuvasta alla. 

Sukusolujen muodostumien

Ihmisen kasvu perustuu solujen jakautumiseen. Solun jakautumisessa ensin solu kopioi perimän eli DNA:n ja sitten vasta solu jakautuu kahdeksi. Näin molemmissa uusissa soluissa on sama perimä, joka oli alkuperäisessäkin solussa. 

Sukusolujen jakautuminen on edellistä monimutkaisempaa. Siinä äidiltä ja isältä tulleet kromosomit jälleen ensin kopioidaan kuten normaalissakin solun jakautumisessa. Sen jälkeen isältä ja äidiltä saadut kromosomit sijoitetaan vastinpareiksi ja ne vaihtavat keskenään osia perimästään (tekijäinvaihto). Tämä varmistaa, että kukaan ei saa täysin samoja kromosomeja kuin vanhempansa - perimä sekoittuu sukulinjojen välillä. Tämän jälkeen solu jakautuu kahdesti, jolloin sukusoluun tulee vain puolet normaalista perimästä. Yhdestä solusta tässä prosessissa tulee siis neljä sukusolua. (Olen kirjoittanut tästä prosessista, kts. viite 1.)

Isältä ja äidiltä perityt kromosomit vaihtavat osia osana sukusolujen kehitystä. Näin lapsi saa aina perimää molempien vanhempien kaikilta isovanhemmilta.

Miehillä siittiöitä muodostuu lukematon määrä elämän aikana kun taas naiselle munasoluja vain muutamia satoja. Kun siittiöt saapuvat emättimen kautta kohtuun, kohtaavat ne monia esteitä, loukkuja ja myrkyllisiä kemikaaleja. Sadoista miljoonista siittiöistä on lopulta jäljellä vain pari tusinaa. Matkalla ne myös "kypsyvät" valmiiksi ja saavat lisäenergiaa juottoasemilta ihan kuin maratonjuoksijat. 

Jos ajoitus oli oikea, kohtaavat ne muutama tuntia sitten irronneen munasolun munanjohtimessa.  Tällöin tapahtuu hedelmöittyminen ja hedelmöittynyt munasolu jatkaa matkaansa kiinnittyäkseen lopulta kohtuun. Voit katsoa lisää koko tästä prosessista tästä videosta: https://www.youtube.com/watch?v=_5OvgQW6FG4 (2). Tässä artikkelissa sen sijaan keskitymme siihen monumentaaliseen hetkeen, kun kahdesta todella tulee yksi.

Hetki jolloin kaksi tulee yhdeksi

Näiden muutaman kymmenen siittiön lopulta saapuessa munasolun luokse tapahtuu jotain todella merkillistä. Tarkoitus on, että vain yksi siittiö hedelmöittää munasolun. Kun tämä valittu siittiö läpäisee munasolun kalvon, välähtää solussa valo - ihan oikeasti.(3) 

Tällä hetkellä myös tiedetään millainen perimä uuteen ihmiseen tulee, vaikka vielä ei kahdesta ole tullut yksi. Tiedetään myös onko se poika vai tyttö.

Valon välähdys tulee siitä, että munasolun kaksikerroksinen solukalvomekanismi huolehtii siitä, että vain yksi siittiö pääsee solun sisään. Nämä kaksi kerrosta ovat ikään kuin kaksi porttia. Vaikka ensimmäisestä portista olisi pääsemässä läpi useampi siittiö eri puolilta munasolua, ensimmäisen siittiön tarttuessa toisen portin ovenkahvaan sulkeutuu ensimmäinen portti ja jättää muut siittiöt jumiin sen taakse. 

Siittiön "ydinkärjessä" on kemikaaleja, joka mahdollistavat toisen portin avautumisen. Kun tämä ydinkärki "räjähtää", munasolu reakoi tähän vapauttamalla 10 miljardia sinkkiatomia sen solu pinnalla olevista varastoista. Tämä sinkkiräjähdys toisaalta estää muiden siittiöiden tulon ja toisaalta saa aikaiseksi valonvälähdyksen fluoresoivassa aineessa solun pinnalla. Tämä välähdys voidaan kuvata, kts video alla.

Tässä vaiheessa myös siittiön sisältö purkautuu munasolun sisälle. Pääosa sisällöstä on se puolikas perimä, mikä aikaisemmin muodostui sukusolujen jakautumisessa. Munasolussa itsessään on äidiltä tuleva puolikas perimä (tai oikeastaan siellä on koko perimä, mutta vain puolet käytetään). DNA:n lisäksi siittiöstä siirtyy munasolun sisälle epigeneettistä perimää, joka ohjaa jatkossa hedelmöittyneen munasolun kehitystä. 

Miten tieto yhtyy

Nyt munasolun sisällä on kaksi eri ihmisen perimän puolikasta - näin tapahtuu vain hedelmöittymisessä, ei koskaan normaalien solujen tapauksessa. Perimät eivät vielä ole kuitenkaan löytäneet toisiaan. Sillä ensin siittiön perimä saa ympärilleen oman tumakalvon, jonka sisällä perimä rakentuu 23 kromosomiksi. Siittiön sisällä DNA oli niin tiukasti pakattu, että kromosomirakenne ei ollut mahdollinen: sieltä uupui riittävä määrä histoniproteiineja, jotka olisivat vastanneet kromosomien rakentumisesta. Nyt munasolun sisällä siittiön DNA saa munasolun histoneita ja DNA:n proteiinikoneiston käyttöönsä.

Kun sekä siittiön että munasolun kromosomit ovat muodostuneet omissa tumissaan munasolun sisällä, yhtyvät nämä tumat. Nyt kaikki on valmista suureen ja ihmeelliseen tapahtumaan: isän ja äidin perimä, geneettinen tieto, ihmisen rakennusohje, tulee yhdeksi. Se tapahtuu siis vasta monen vaiheen jälkeen eikä suoraan silloin, kun siittiö läpäisee munasolun pinnan. 

Yhdistyneessä tumassa on mikrotubuluksia, ikään kuin siimoja, joiden mukaisesti kromosomit asettuvat. Tämän avulla vastinkromosomit isältä ja äidiltä asettuvat vastakkain pareiksi. Tuman proteiinikoneet tunnistavat vastinkromosomit samoiksi ja huolehtivat siitä, että vain samat kromosomit muodostuvat pareiksi. Nyt solulla on mahdollisuus käyttää rakentumiseensa sekä isältä että äidiltä tulleita geenejä. Tämä tekee uudesta yksilöstä geneettisesti ainutlaatuisen ja yksilöllisen.

1. Kaksi erillistä tumaa munasolun sisällä.

2. Tumat yhdistyvät ja mikrotubulukset muodostuvat.

3. Isältä ja äidiltä tulleet kromosomit ovat muodostaneet yhden perimän.
Tieto uudesta ihmisestä on valmis.

Yllä olevat kuvat ovat tästä animaatiovideosta: https://youtu.be/_5OvgQW6FG4?t=249

Kaikki muut kromosomit ovat rakenteeltaan samanlaisia paitsi X ja Y kromosomit. Y-kromosomi on vain miehellä, joten se tulee siittiöltä. Puolella siittiöistä on Y-kromosomi ja puolella X. Jos läpäissyt siittiö sisälsi Y-kromosomin tulee lapsesta poika, jos X-kromosomin tulee lapsesta tyttö. Sekä Y- että X-kromosomin vastinkromosomi munasolussa on aina X-Kromosomi. Munasolussa ei siis koskaan ennen hedelmöitystä voi olla Y-Kromosomia, koska naisella ei ole omassa perimässään Y-kromosomia. Näin lapsen sukupuoli määräytyy, ennen kuin tsygootti (hedelmöittynyt munasolu) on jakautunut yhtään kertaa. 

Munasolulta tuli 23 kromosomia ja siittiöstä samoin 23 kromosomia. Vasta kun nämä yhtyivät vastinkromosomipareiksi, oli kahdesta puolikkaasta tullut yksi kokonainen, jolla on siis 46 kromosomia. Tämä ihmeellinen hetki tapahtui joitakin minuutteja sen jälkeen, kun siittiö oli läpäissyt munasolun kalvon ja jopa vuorokausi yhdynnän jälkeen. Näin kahdesta tuli yksi sillä hetkellä, kun vastinkromosomit 'tunnistivat' toisensa tai itse asiassa solun proteiinikoneisto tunnisti ne ja asetti ne pareiksi. 

Kaaviokuva perimän yhdistymisestä äidiltä ja isältä

Kertauksena koko prosessi sukusolujen muodostumisesta tsygoottiin. 

Vain osa selviää

Hedelmöittyneistä munasoluista vain osa selviää ja kehittyy. Suuri osa kuolee ensimmäisen päivän aikana. Syytä ei tiedetä. Jopa 20%:lle aviopareista käy niin, ettei heiltä selviä yksikään ja he voivat jäädä lapsettomiksi. (4) Ehkäpä heidän perimänsä ei ole yhteensopivaa. Lisäksi varsinkin länsimaissa miesten siittiöiden laatu on heikentynyt sukupolvi sukupolvelta niin, että hedelmöittyminen onnistuu enää koeputkessa jos sielläkään. Ja vielä siittiöiden määrä on kiihtyvässä laskussa.(5) Jos tämä kehitys yhä jatkuu - ja mikä sen pysäyttäisi - , ihmiskunta kokee sukupuuton lähitulevaisuudessa. 

Milloin sitten ihmisestä tulee ihminen tai milloin ihmisen sielu syntyy? Oikeasti tähän voi vastata vain Jumala. Aivan varmasti se tapahtuu kuitenkin hyvin paljon ennen kuin lapsi siirtyy kohdun lämpöisästä vedestä kylmään ulkoilmaan ja alkaa itse hengittämään. Kun tieto, perimä, yhtyi, ja kahdesta tuli yksi, ei sen jälkeen enää tarvittu mitään muuta kuin energiaa. Mitään muuta uutta geneettistä tietoa ei äidiltä tule kohtuun eikä syntymässäkään lapsen perimä lisäänny jollakin tavalla, joka tekisi siitä siinä vaiheessa ihmisen. 

Oleellista on siis se hetki, jolloin kahden ihmisen, isän ja äidin, perimät yhdistyivät munasolun sisällä yhdeksi kokonaiseksi perimäksi, yhdeksi paketiksi, joka kertoo tuliko lapsesta tyttö vai poika ja kaikki muutkin lapsen biologiset piirteet.  Siinä hetkessä kahdesta tuli yksi. 

Evoluutiohuomautus: Tämä monimutkainen ja pitkä suvullisen lisääntymisen prosessi on ihme. Yksinkertaiset eliöt, kuten bakteerit, eivät lisäänny suvullisesti vaan suvuttomasti jakautumalla. Jakautuminen onkin paljon energiatehokkaampi ja yksinkertaisempi tapa monistaa elämää. Silti yksisoluisillakin tunnetaan kahden solun yhtyminen ja tekijäinvaihto (karyogamy) hyvin samantapaisesti kuin hedelmöityksessä. Tämä tapahtuu  geneettisen tiedon monipuolistamiseksi. Suvullisella lisääntymisellä ei siis ole yksinoikeutta tähän geneettisen koodin sekoittumiseen. Siten se ei voi selittää, miksi suvullinen lisääntyminen olisi kehittynyt luonnonvalinnan avulla, niin kuin jotkut opettavat. Evoluutioteoria ei pysty selittämään, miksi suvullinen lisääntyminen on olemassa. Raamattu pystyy: niin kahdesta tulee yksi.  

Viitteet:

1. Tarkempi kuvaus sukusolujen muodostumisesta: https://mistametulemme.blogspot.com/2018/06/69-uusia-vaihtoehtoja-ilman-mutaatioita.html 

2. Kuvaus meioosista, jossa sukusolut muodostuvat: https://www.youtube.com/watch?v=kQu6Yfrr6j0 

3. Sinkki-ilotulitus munasolussa: https://www.nature.com/articles/s41557-021-00705-2

4. Hedelmöityksen epäonnistumisista https://www.sciencealert.com/scientists-are-figuring-out-why-so-many-ivf-embryos-fail-to-develop

5. Siittiöiden määrä kiihtyvässä laskussa:  https://academic.oup.com/humupd/advance-article/doi/10.1093/humupd/dmac035/6824414

Ihmisalkion kehitys aukeni - miten yhdestä solusta tulee ihminen

 Elämän suuria ihmeitä on, että me jokainen olemme lähteneet liikkeelle yhdestä solusta. Tuossa alla olevassa kuvassa voisit olla sinä tai minä pienenä, vain yhden solun kokoisena. Tai sitten siinä voisi olla vaikkapa hiiri. Me kaikki näytimme samalta - ainakin tällä 400x suurennoksella. 

Tsygootti, ihmisalkio. Lähde: https://www.britannica.com/science/zygote 

Se on käsittämätöntä, että tuossa pienessä pisarassa on jo kaikki se tieto, millä minut ja sinut on rakennettu. Me kaikki olemme lähteneet yhdestä solusta.

Ihminen pienoiskoossa

Solu itsessään ei kuitenkaan ole vain yksi pieni pisara eri aineita, vaan se on hyvin tarkoin muodostunut monimutkainen järjestelmä. Siinä on energiajärjestelmä, tietojenkäsittely ja tietovarasto, rakennuskoneisto, toiminnan johtokeskus, jätteenkäsittely ja kierrätys sekä monet muut tarpeellisen järjestelmäkokonaisuudet täydessä toiminnassa.

Heti hedelmöittymisen jälkeen munasolun äidiltä tuleva ja siittiön isältä tuleva perimä, DNA, yhdistyvät. Näin uusi ihminen on sekoitus isänsä ja äitinsä perimää saaden molemmilta samat rakennusohjeet kokonaista ihmistä varten. Näissä rakennusohjeissa on kaikki se, mitä tarvitaan ihmisen biologian rakentamiseen. Tuossa hedelmöittyneessä munasolussa, tsygootissa, on ihmisen koko potentiaali. Jos olisi kyvykkyyttä käsitellä tämä tieto, siitä voisi jo ymmärtää millainen ihminen tulee olemaan.

 Lait rajoittavat tutkijoita

Lainsäädäntö monessa maassa kieltää tutkimasta yli 14 päivän vanhoja keinotekoisesti hedelmöitettyjä munasoluja. Rajoitus on ollut melko turha, koska yleensä koeputkitsygootit kuolevat jo 12 päivän aikana. Kuitenkin näissäkin kaikissa on ollut ihmisen koko potentiaali läsnä. Rajoitus juuri 14 päivään on perustunut ajatukseen, että nämä tsygootit pitää tuhota ennen kuin hermo- (lue: aivo-) soluja rakentuu.

Tutkimus: solujen erikoistumistapahtuma on nopea ja kaunis

Näinä kahtena ensimmäisenä viikkona munasolu 'vain' jakautuu ja jakautuu kasvattaakseen solujen lukumäärää. Solut eivät vielä tässä vaiheessa ole erikoistuneet (nykytiedon mukaan - epäilen kuitenkin, että niissä on jo epigeneettistä tietoa asiasta). 

Solun sisällä olevat laskurit laskevat kuinka monta jakaantumista on tapahtunut ja siinä 16 päivän aikana alkaa tapahtumaan jotain merkillistä: solut alkavat erikoistumaan. Tätä tapahtumaa nimitetään gastrulaatioksi. 

Uudessa tutkimuksessa on tätäkin vaihetta nyt päästy tutkimaan.(1) Tutkijat odottivat viisi vuotta, että aborttiklinikalle tulee varhaisessa vaiheessa raskaana oleva nainen, joka tietää koska on tullut raskaaksi. Yleensä tässä vaiheessa olevat äidit* eivät vielä tiedä olevansa raskaana, mutta tämä nainen tiesi.  

*)Sanoin äidit, koska ymmärrykseni mukaan ihminen syntyy hedelmöityksessä, ei vasta siinä vaiheessa, kun vauva siirtyy pois kohdusta. Tässä yleiskielessä syntymäksi kuvatussa tapahtumassa ei vauvassa tapahdu mitään biologista muutosta.

Tämä alkion erikoistuminen tapahtuu muutaman päivän aikana räjähdysmäisesti.

"Siinä tapahtuu eräänlainen solujen monimuotoisuuden räjähdys", tutkimuksen kirjoittaja Shankar Srinivas Oxfordin yliopistosta kertoi toimittajille online-lehdistötilaisuudessa, kuvaillen prosessia "kauniiksi". (2)

Tässä uudessa tutkimuksessa sekvensoitiin ihmisalkion eri alueiden yksittäisiä soluja ja tunnistettiin eri solutyypit ihmisen eri elimien alkusoluiksi tuhannesta solusta. Tätä ei koskaan aikaisemmin oltu pystytty tekemään ja luonnollisesti tässä prosessissa tämä abortoitu alkio  menetettiin eli se ei koskaan täyttänyt sitä ihmiseksi kasvamisen potentiaalia, mikä siinä sisäisesti jo oli. 

Kun solujen erikoistuminen alkaa, ovat DNA:ssa olevat laskurit päässeet siihen kohtaan, että mekanismit erikoistumisen ohjaukselle saavat aikaan näkyviä muutoksia. Epigeneettiset kytkimet alkavat asettumaan paikalleen. Solut kilpavaraavat itselleen tehtäviä ja viestivät toisille soluille omasta tilastaan. Tätä päätösmekanismia tunnetaan hyvin vähän. Sen sijaan voidaan vain havainnoida lopputulos: erikoistuminen menee nopeasti yhä pidemmälle ja solujen erikoistuminen on yhä tarkempaa. Tiedetään kuitenkin, ettei solu saa ulkopuolelta mitään ohjausta, vaan kaikki se tieto, millä solut erikoistuvat on ollut mukana jo hedelmöittyneessä munasolussa. 

Abortti on aina väärin syntymässä olevaa ihmistä kohtaan

Ihmisen koko potentiaali on olemassa jo tuossa yhdessä pisteessä. Siksi abortti on myös aina ihmisen elämän lopettaminen - murha. 

On siis hyvin kyseenalaista tutkia tällaisia asioita, vaikka ne paljastavatkin meille alkiokehityksen vaiheita. Samaa on kuitenkin jo pitkään voitu tutkia hiirien avulla, joilla kehitys osin on samanlaista kuin ihmisellä, vaikka nyt tiedetäänkin, että kehityksessä on merkittäviä erojakin. 

Tämä samankaltaisuus ihmisen ja hiiren välillä ei tarkoita evoluutiota. Kyseessä on saman Suunnittelijan kädenjälki. Hän on suunnitellut eliöt elämään samassa ympäristössä, siksi niissä on paljon samankaltaisuutta. 

Oleellista tässä suunnittelussa on tieto. Hiiden tsygootissa on tieto hiiren tekemiseen, kun taas ihmisen tsygootissa on ohjeet ihmisen tekemiseen. Ihmisen alkiolla on potentiaali kasvaa ihmiseksi. Hiiren alkiosta ei voi ihmistä tulla. 

Hän, joka osasi suunnitella solun, osasi suunnitella valmiin ihmisenkin

Hän joka on osannut suunnitella tämän ihmeellisen solun, joka tiedon avulla erikoistuu erilaiseksi eliöksi, on osannut suunnitella koko ihmisen, kerralla valmiiksi. Siihen ei tarvita miljoonien vuosien kokeiluja ja epäonnistumisia. Se olisikin ollut sadistinen tapa, johon kaikkitietävän, kaikkivaltiaan Luoja Jumalan ei milloinkaan ole tarvinnut sortua. Kuolema on vihollinen (vihollisista viimeinen), ei Luojan työkalu eliöiden kehittämiseen. 

Viitteet: 

1. Uutinen uudesta tutkimuksesta: https://www.sciencealert.com/landmark-study-gives-unprecedented-glimpse-at-crucial-phase-of-the-human-embryo 

2. Uusi tutkimus: https://www.nature.com/articles/s41586-021-04158-y

Mistä sähkö tulee?

Ei, tarkoitus ei ole ivata vihreitä ja sanoa, että se tulee seinästä, pistorasiasta. Tarkoitus on referoida hyvää ja ajankohtaista artikkelia 16.0.2022 ilmestyneestä Tekniikka & Talous -lehdestä: "Sähköistä nuoralla tanssia". 

Some-julkisuudessa on viime aikoina ollut paljon vääriä oletuksia, videoita ja tietoa. Kansalaissivistykseen kuuluu hieman ymmärtää, miten tämän yhteiskunnan tukipilari, sähköverkko, oikeasti toimii. 

Tasapaino

Helpot asiat ensiksi. Sähköä on tuotettava verkkoon yhtä paljon kuin sitä kunakin hetkenä kulutetaan eli sitä ei voi kuluttaa enempää kuin sitä verkkoon on juuri tuotettu - loogisesti ymmärrettävää. Näin on tunti ja päivätasolla, mutta, kun mennään pienempiin aikayksiköihin, asiat eivät ole enää yhtä yksinkertaisia. Mitä esimerkiksi tapahtuu, kun iso voimala nopeasti, vikatilanteen tähden, irrotetaan sähköverkosta? Mistä juuri silloin sähköä kuluttavat yksiköt saavat virtansa? 

Vaihtovirta 

Verkossa kulkeva virta on vaihtovirtaa - tai ehkä kuvaavampi nimi olisi aaltovirtaa. Se tuotetaan pyörivällä laitteella, generaattorilla, jonka pyörimisliike muuttuu ikään kuin aalloksi sähkön edetessään sähköjohdoissa valon nopeudella. Se on siniaalto, jonka taajuus on 50 Hz eli siinä on 50 aaltoa sekunnissa. Sen energian voi ymmärtää aalloiksi merellä:  mitä korkeampina ja mitä useammin aalto lyö rantaan, sitä enemmän siinä on energiaa. Jos aallon korkeus pysyy samana, mutta aaltoja alkaa tulemaan harvemmin, on aallokossa vähemmän energiaa ja taas toisinpäin.

Kulutuksen tasapainotus

Sähköverkko ja -järjestelmä on osin itseään tasapainottava. Jos sähköä yritetään kuluttaa enemmän kuin sitä tuotetaan, niin sen aaltojen väli kasvaa eli taajuus laskee alle 50 Hz. Jos taas sitä tuotetaan enemmän kuin kulutetaan sen taajuus pyrkii nousemaan. Aikaisemmin tämän havaitsi esimerkiksi hehkulamppujen valojen himmenemisenä ja kirkastumisena, kun se saikin enemmän tai vähemmän energiaa. 

Taajuuden vakiona pysymistä pyritään säätämään tarkasti koko verkon alueella. Tämä tapahtuu eri pituisissa aikaikkunoissa eri menetelmillä. Ensiksi sähköä tuottavat generaattorit reagoivat välittömästi taajuuden muuttumiseen. Kun kulutus kasvaa, niiden vastus ikään kuin kasvaa ja niiden nopeus hidastuu, sekunnin murto-osissa, tämä taas laskee verkkoon menevän energian määrää eli sitä kautta kulutusta - tätä kutsutaan verkon inertiaksi. 

Seuraavaksi kuvaan astuu automatiikka, joka alkaa säätämään esimerkiksi vesivoimaloiden turbiinien lapoja ja veden virtausta, jotta verkkoon saadaan lisää energiaa. Tämä kaikki on sovittu sähköverkon toimijoiden kesken. Koko ajan on siis varalla tällaista taajuusohjattua häiriöreserviä. Se reagoi 5-60 sekunnin aikana. Siksi eivät esimerkiksi vesivoimalat voi tuottaa sähköä koko ajan maksitehoilla - häiriökapasiteettia on oltava. 

Ydinvoimalan nopea irrottaminen verkosta

Häiriötilanteisiin, kuten Olkiluoto 3:n nopeaan tippumiseen pois verkosta, on varauduttava näillä häiriöreserveillä. Ne ovat eri asia kuin julkisuudessa viime aikoina ollut tehoreservi, joka on varattu talven kylmiä kuukausia varten. 

Ydinvoimala on niin iso yksikkö, että sen tippumista verkosta ei kateta sekunneissa vain uutta tehoa tuottamalla. Mukana on myös joukko isoja tehtaita, joista automaattisesti katkeaa sähköt tällaisessa tilanteessa. Nämä tehtaat on mukana järjestelmäsuojassa sopimuksiin perustuen. 

Minuuttien päästä häiriöstä toimii seuraavan tason reservi, automaattinen taajuudenhallintareservi. Se vapauttaa häiriöreservin taas normaalitilaan, varalle, seuraavaa häiriötä odottamaan. 

Vielä on jäljellä manuaalinen reservi, jonka toimii vartin sisällä. Fingridin Kantaverkkokeskus pirauttaa puhelimelle jollekin tehtaalle, että voitteko sulkea laitteet tai johonkin varavoimalaan, että lisätkääpä kaasua koneeseen. Tämä sisältää myös varavoimalat, joita voidaan joutua käynnistämään kuten tapahtui syyskuun 8. päivä, kun OL3 tipahti yllättäen pois verkosta. 

Pohjoismaiden verkko on kokonansa samaa verkkoa eli Tanskassa aallon huippu on samaan aikaan kuin Suomessa. Se on hyvä asia häiriötilanteita ajatellen, sillä silloin kaikki pohjoismaiden voimalat ovat mukana taajuusreservissä. Toisaalta, jos häiriötilannetta ei pystytä nopeasti korjaamaan, niin vaarana on, että jostain pohjoismaasta lähtenyt häiriö etenee kaikkiin maihin ja sähköverkko sammuu kaikkialla. 

Tällainen nopea ydinvoimalan poistippuminen verkosta testataan vielä tämän  (2022) syksyn aikana osana OL3:n koekäyttöä! Se tulee olemaan kaikille verkosta vastaaville operaattoreille jännittävä hetki, kun ennalta sovitusti, toivottavasti, katsotaan, miten koko Pohjoismaiden kattava järjestelmä reagoi 1600 MW poistippumiseen. 

Tuulivoima

Voisi ajatella, että kasvanut tuulivoimakapasiteetti massiivisina lapoineen tuo lisää inertiaa kestämään näitä häiriötilanteita, mutta asia on juuri päinvastoin. Tuulivoimaloiden sähkö kyllä tuotetaan vaihtovirtana, mutta se muutetaan ensin tasavirraksi ja sitten takaisin vaihtovirraksi, jotta lavat voivat pyöriä tuuleen nähden optimaalisella nopeudella. Täten se on erotettu verkon taajuudesta. 

Siksi tuulivoiman lisääntyessä tarvitaan tasapainottavia tekijöitä, kuten valtavia vauhtipyöriä lisäämään verkon inertiaa eli varastoimaan lyhytaikaista energiaa häiriötilanteiden ensimmäisiä sekunteja varten. Suuret akkujärjestelmät toimisivat myös tätä varten. 

Kaiken kaikkiaan sähköverkko ja sen operoiminen on valtavan hieno insinöörityön tuotos ja sen vakaa toiminta kertoo paljon yhteiskunnan toimivuudesta. Tietämättömien ei pitäisi alkaa puuttua siihen miten sitä ajetaan ja fundamentaali-ideologia pitäisi pitää siitä kaukana. 

 

Toivottavasti tämä artikkeli tulee pian vapaasti saataville verkosta. 

Panic! - James Webb teleskoopin kuvat aiheuttavat paniikkia tutkijoissa

Hubble ja sen kauniit kuvat avaruudesta ovat tuttuja kaikille. Hubblen odotettiin aikoinaan 1990-luvulla paljastavan universumin synnyn salaisuuden. Paljon se avaruudesta kertoikin, mutta syntymä jäi havaitsematta. James Webb avaruusteleskooppi (JWST) on Hubblen seuraaja, joka pystyy kuvaamaan yhä tarkempaa avaruuden "tyhjiä" kohtia erityisesti infrapuna-alueella paljastaen sieltä uusia kohteita. JWST toimintaan saattaminen onkin ollut kesän kuumin tiedeuutinen.

Kosmologiassa perusperiaate on, että mitä pidemmälle katsotaan, sitä varhaisemmasta maailmankaikkeudesta on kysymys ja sitä nuorempia kyseiset kohteet voivat olla. JWST:hen on asetettu suuret toiveet, että se varmistaa alkuräjähdysteorian oletukset tähtien ja galaksien evoluutiosta. 

Alkuräjähdysteoriaan kuuluu myös alkuaineiden evoluutio. Räjähdyksen jälkeen oli vain vetyatomeja. Kaikki muut alkuaineet ovat syntyneet teorian mukaan vähitellen tähtien räjähtäessä. Tähtien lämpöä tuottavassa ydinreaktioprosessissa mitä ilmeisemminkin tosiaan syntyy raskaampia alkuaineita kuten heliumia. Kun sitten syntyy uusia tähtiä näistä raskaammista alkuaineista, ja nekin räjähtävät, syntyy jälleen yhä raskaampia atomiytimiä, lopulta metallejakin - näin siis teoriassa.

Avaruuden evoluutioon kuuluu, että galaksit ja siten tähdetkin syntyvät kaasupilvestä. Varhaisimpien tähtien ja galaksien olisi siten pitänyt syntyä puhtaasta vetykaasusta (luokan III tähdet, joita ei olla nähty yhtään). Hyvin varhainen galaksi pitäisi myös olla vielä epäsäännöllinen ja muistuttavan vielä kaasupilveä eikä niinkään siistiä kiekkogalaksia. 

Stephan’s Quintet niminen galaksiryhmä
James Webb avatuursteleskoopin kuvaamana. Kosmologisen mittapuun mukaan nämä galaksit ovat lähellä meitä. Katso alta kuva kaukaisimmasta galaksista.

Mitä James Webbin kuvat todistavat?

Nyt olemme saaneet ensimmäiset kuvat JWST:n kameroista ja kuvien ensimmäiset analyysit. Teknisesti kuvat ovat onnistuneita ja kuvaavat kohteita vielä tarkempaa kuin Hubble. JWST on myös mitä ilmeisemmin onnistunut kuvaamaan yhä kauempana olevia kohteita, eli standardi kosmologian mukaan yhä nuorempia galakseja, jotka ovat yhä lähempänä alkuräjähdystä. 

Tutkijat ovat luonnollisesti innoissaan uusista kuvista. Vielä ei kuvia ole pystytty tutkimaan kuin muutamia viikkoja, mutta ensimmäiset reaktiot ovat jo saatu. Ihan ensimmäinen reaktio oli positiivinen: teleskooppi toimii siten kuin oli suunniteltu. Mutta entä millaisia ovat reaktiot itse kuvista - mitä ne ovat paljastaneet?

Tutkijat ovat olleet yllättyneitä monesta syystä: vaikka ollaan jo kovin lähellä alkuräjähdystä, teorian mukaan, niin galaksit näyttävät samoilta kuin jo muuallakin nähdyt galaksit. Toiseksi galaksit eivät olekaan muodostuneet pelkästä vedystä, vaan mukana on vähintään happeakin. (vety + happi = vesi). Kumpaakaan näistä ei odotettu, vaan odotettiin 'vauvagalakseja'. Vielä galaksien koko ja väri eivät ole kuten ennustettu alkuräjähdysteorian pohjalta. 

Nämä kaikki saivatkin 15 tutkijaa kirjaamaan tutkimusjulkaisunsa ensimmäiseksi sanaksi "Panic!":

Panic! At the Disks: First Rest-frame Optical Observations of Galaxy Structure… (1)

Tutkimusjulkaisu JWST kuvien tulkinnasta
liittyen galaksien evoluutioon

Tässä pari muuta kommenttia tutkijoilta: 

Professori Karl Glazebrook Swinburnen teknillisestä yliopistosta Melbournessa, Australiassa, kommentoi Webbin deeb field kuvaa:

"Näemme laajan valikoiman värejä, joita emme ole ennen nähneet varhaisessa maailmankaikkeudessa."  

Kommentti kertoo, että piti olla sinisiä (=varhaisia) tähtiä, mutta olikin kaiken värisiä. 

Tohtori Glazebrook kommentoi myös galaksien muotojen laajaa valikoimaa:

"Kyse ei ole vain siitä, että varhainen maailmankaikkeus olisi nuori, sininen ja möykkyinen – se on monimutkaisempaa kuin se."

Sana "monimutkaisempaa" tässä siis tarkoittaa, että yksinkertainen oletus vauvagalakseista ei toteutunut.

Koska suurin osa kosmologeista on puolustanut alkuräjähdyshypoteesia vuosikymmenien ajan kiistattomana totuutena, uudet tiedot saavat nämä teoreetikot paniikkiin. Tässä erään tutkijan twitter-kommentti galaksien evoluutiosta:  

"Juuri nyt huomaan makaavani hereillä kolmelta aamulla", sanoo Alison Kirkpatrick, tähtitieteilijä Kansasin yliopistossa Lawrencessa, "ja mietin, onko kaikki, mitä olen tehnyt, väärin." (2)

Nämä kommentit tarkoittavat, että kuvat yllättivät tutkijat: ne eivät olleet sellaisia kuin alkuräjähdysteorian mukaan ennustettiin. 

Teorian pohjalta tehdyt ennusteet ovat yksi tärkeimpiä kriteerejä teorian paikkansa pitävyyden arvioinnissa. Nyt kosmologien ennusteet eivät toteutuneet.

Sen sijaan luomiseen uskovat tiedemiehet ennustivat näin jo viime vuonna: 

Raamatun tuntemuksella ja ymmärryksellämme siitä, että Jumala loi maailmankaikkeuden (Hepr. 11:3), voimme luottavaisesti ennustaa, että JWST-havainnot ovat edelleen ristiriidassa ja vaikeuttavat evoluutioteorioita maailmankaikkeuden alkuperästä, tähtien alkuperästä, planeettojen alkuperästä, veden alkuperästä maan päällä ja elämän alkuperästä. Jälkimmäisen osalta odotamme, että JWST osoittaa, ettei elämä ole mahdollista Marsissa tai missään tahansa eksoplaneetassa. (5)

Kuvassa ehkäpä kaukaisin koskaan kuvattu galaksi CEERS-93316, jonka punasiirtymä Z= 16.7 - punasiirtymä on havainto, mutta loppu onkin sitten tulkintaa. Punasiirtymän väitetään tarkoittavan avaruuden yhä tapahtuvaa laajenemista ja siitä on päätelty universumin ikä. Tämä päättelyketju ei ole havainto.

Laajeneeko avaruus yhä?

Oletko ajatellut, miten me voimme täältä nähdä ajassa taaksepäin lähelle sitä alkuräjähdystä, josta myös itse olemme tulleet?

Nämä James Webb uutiset sanovat, että nuorimmat nähdyt galaksit ovat 200-300 miljoona vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Standardi kosmologian mukaan tämä valo on siis ollut matkalla meitä kohti yli 13 miljardia vuotta - valon nopeudella. Kuitenkin mekin olemme tuosta samasta alkuräjähdyksestä. 

Miten me voimme sitten nähdä sinne, mistä meidät muodostaneet alkeishiukkaset ovat tulleet? Syntyiväthän nekin alkuräjähdyksessä. Näiden atomien tai alkeishiukkasten olisi pitänyt liikkua valoa nopeammin poispäin näistä nyt James Webbin näkemistä kohteista hyvin nopeasti ja hyvin kauan.

Kosmologinen selitys tähän on, että avaruus itsessään laajenee ja "me" olemme liikkuneet tämän laajenemisen mukana, mutta meidän vauhtimme ei suinkaan ole ylittänyt valonnopeutta (minkä katsotaan olevan mahdotonta). Kun avaruus laajenee joka pisteestä, etäisyydet kasvavat, mutta varsinaisesti vauhtia ei ole - näin ainakin kerrotaan, testata tätä ei voida.

Laajenemista usein kuvataan sillä, miten kaksi ilmapallon pintaan laitettua pistettä etääntyvät toisistaan, kun palloon puhalletaan, vaikka ne eivät liiku pallon kumipinnan suhteen mihinkään (kasvavat tosin isommiksi itsekin!). Mitä kauempana pisteet ovat toisistaan, sitä nopeammin ne etääntyvät toisistaan.

Tämä myös tarkoittaa, että avaruuden tila itsessään on jotain - muutenhan se ei voi laajentua, jos se on ei-mitään.

Sen lisäksi, että meidän on ollut jotenkin päästävä karkuun tästä alkutilasta, jotta valo voisi saavuttaa meidän nyt, meidän suhteellinen pakenemisvauhtimme on täytynyt hidastua alle valon nopeuteen - muutenhan valo ei saisi meitä kiinni. Kosmologinen konsensus kuitenkin on, että tämä etääntyminen kiihtyy nykyisin koko ajan. Avaruuden laajenemisen on täytynyt siis tapahtua välillä nopeammin ja välillä hitaammin. 

Kun avaruus laajenee, miten jo matkalla oleva valo käyttäytyy? Sen jo kulkema matkahan kasvaa kokoajan avaruuden venyessä, joten se itsekin on etääntynyt lähteestään valoa nopeammin. Tai mitä tapahtuu ajalle, kahdelle kellolla, jotka etääntyvät toisistaan: ovatko ne liikkeessä ja vaikuttaako liike niiden ajankulkuun kuten normaalisti liikkuessaan suhteellisuusteorian mukaan? Onko se 13 miljardin valovuoden päästä tullut valo ollut liikkeellä 13 miljardia valovuotta? Nämä ja monet muut vastaavat kysymykset kertovat sen, että avaruus kuitenkin on yhä mysteeri - ja joillekin JWST:n jälkeen vielä suurempi mysteeri. 

Avaruuden itsensä laajeneminen haisee samankaltaiselta käsitteeltä kuin pimeä aine: sitä ei voi mitata, havaita eikä se ole materiaa ja erityisesti sitä ei saa arvostella. Sen sijaan sen väitetään olevan totta, vaikka vaikuttaa vain siltä osin, että matemaattiset kaavat saadaan toimimaan. 

Avaruuden laajenemisen käsite on ihmisen oma luomus osana maailmankaikkeuden selitystä ilman suoraa havaintoa. 

Punasiirtymä kuvaa miten tietyt spektriviivat siirtyvät kohti punaista väriä.
Tästä on monia tulkintoja, vaikka konsensustiede
tuo esille vain yhtä: avaruuden kiihtyvä laajeneminen.

Oikeaan osuneet ennusteet kertovat teorian luotettavuudesta

On alkuräjähdysteoriaa kritisoivia tutkijoita, jotka osaavat avata JWST:n kuvien merkityksen hyvin. Lainaan ja käännän tähän joitakin kohtia artikkelista, jossa näitä samoja asioita tulkitaan toisin. Tämä tutkija ei tue ajatusta laajenevasta avaruudesta ja osasi ennustaa oikein, minkälaisia kuvia JWST tulee tuottamaan.

Eric J. Lerner, johtaja ja päätutkija LPPFusionista kirjoittaa:

"Ei ole liian monimutkaista selittää, miksi nämä [JWST kuvissa olevat] liian pienet, liian sileät, liian vanhat ja liian lukuisat galaksit ovat täysin yhteensopimattomia alkuräjähdyshypoteesin kanssa. 

Aloitetaan "liian pienellä". Jos maailmankaikkeus laajenee, on oltava olemassa outo optinen illuusio. Galaksit (tai muut kohteet) laajenevassa avaruudessa eivät näytä edelleen pienemmiltä ja pienemmiltä etäisyyden kasvaessa. Tietyn pisteen jälkeen ne alkavat näyttää suuremmilta ja suuremmilta. (Tämä johtuu siitä, että niiden valon oletetaan lähteneen niistä, kun ne olivat lähempänä meitä.) Tämä on jyrkässä ristiriidassa tavallisen, ei-laajenevan tilan kanssa, jossa kohteet näyttävät pienemmiltä suhteessa niiden etäisyyteen.

Tämä ei ole ollenkaan sitä [JWST kuvat], mitä laajenevalta universumilta odotetaan, mutta se on juuri sitä, mitä minä ja kollegani Riccardo Scarpa ennustimme laajentumattoman maailmankaikkeuden perusteella, jossa punasiirtymä on verrannollinen etäisyyteen.

--

Alkuräjähdysteoreetikot odottivat näkevänsä pahasti sekavia galakseja, joita monet törmäykset tai fuusiot sekoittavat. Se, mitä JWST itse asiassa osoitti, oli ylivoimaisen sileät levyt ja siistit spiraalimuodot, aivan kuten näemme nykypäivän galakseissa.

--

Alkuräjähdysteorian mukaan JWST-kuvien kaukaisimmat galaksit nähdään sellaisina kuin ne olivat vain 400-500 miljoonaa vuotta maailmankaikkeuden alun jälkeen. Silti jo osassa galakseja on tähtipopulaatioita, jotka ovat yli miljardi vuotta vanhoja. 

--

Mutta Nature-lehdessä julkaistava artikkeli osoittaa, että linnunradan kaltaiset massiiviset galaksit ovat yleisiä jopa muutama sata miljoonaa vuotta hypoteettisen Big Bangin jälkeen. Kirjoittajat toteavat, että uudet kuvat osoittavat, että galakseja on vähintään 100 000 kertaa enemmän kuin teoreetikot ennustivat --. Ei ole mitään keinoa, että niin monta suurta galaksia voidaan luoda niin lyhyessä ajassa.

--

Viikkoa ennen JWST-kuvien julkaisemista julkaisimme verkossa paperin, jossa kerrottiin tarkasti, mitä kuvat näyttäisivät. Voimme tehdä tämän luottavaisin mielin, koska yhä useammat havainnot ovat olleet ristiriidassa alkuräjähdyshypoteesin kanssa jo vuosia." (4)

Ja edellisessä lainauksessa viitattu tutkimus kertoo, mitä alkuräjähdysteoreetikon olettavat löytävänsä JWST kuvista: 

Yksi JWST: n tärkeimmistä tieteellisistä tavoitteista on löytää ensimmäiset galaksit, jotka ovat olemassa varhaisessa maailmankaikkeudessa. … tällaiset tutkimukset antavat meille mahdollisuuden jäljittää … kehitys varhaisimpiin kosmisiin aikoihin, etsiä todisteita ensimmäisistä tähdistä … ja tarjota erittäin tiukat rajat galaksien osuudelle reionisaatioon … . Mikä tärkeintä, "Pimeän keskiajan loppu: ensimmäinen valo ja reionisaatio" ja "Galaksien rakentuminen" ovat kaksi ensimmäistä neljästä ensisijaisesta JWST-tiedetavoitteesta.

Juuri Galaksien rakentuminen on se, miksi aikaisemmin tässä artikkelissa lainattu Kirkpatrik ei saa nukuttua, kun pelkää, että hänen elämäntyönsä on mennyt hukkaan.

JWST kuva kaukaisista galakseista - valtavan suuren avaruuden pienestä osasta.

Raamatun vastaus

Raamatun aikajanan mukaan maailmankaikkeus on iältään 6000 vuotta. Tätä ikää kritisoidaan sillä, että miten valo kaukaisista tähdistä, miljardien valovuosien päästä, olisi ehtinyt tänne 6000 vuodessa. Kuitenkin, kuten yllä kirjoitin, samankaltainen ongelma on ateistisessa kosmologiassa - sillä me olemme etääntyneet kaukaisista tähdistä valoa nopeammin, valoa joka vasta nyt saavuttaa meidät. Yhtä hyvin avaruuden laajentuminen on vaikuttanut pelkän valon kulkuun. Ja asiaan on vaikuttanut myös ajan käsite, joka on hyvin erilainen, jos maa onkin maailmankaikkeuden keskipisteessä.  

Raamatun mukaan Jumala loi ensin paljon vettä ja sen jälkeen vedestä ja veden kautta luo kaiken muun. Vettä onkin kaikkialla maailmankaudessa paljon ja vetyä ja happea löytyy näistä kaukaisimmistakin tähdistä. Luomisen jälkeen Raamattu kertoo, yhteensä 17 kertaa, että Jumala levitti taivaat. 

Kosmologia ja Raamattu ovat siis yhtä mieltä siitä, että universumilla on ollut alku ja että sen jälkeen se on levittynyt. Raamattu sanoo, että Jumala levitti taivaat, mutta ei mainitse että yhä levittäisi niitä. Yhä enemmän alkavat havainnot näyttää siltä, että avaruuden laajeneminen on jo tapahtunut eikä sitä enää tapahdu.

Miksi Jumala olisi luonut noin älyttömän ja käsittämättömän suuren avaruuden?

Raamattu vastaa selkeästi Psalmissa 19: 

Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.  Ps. 19:2

Mikä olisi sen suurempi todistus Jumalan suuruudesta kuin se, että avaruus on suurempi kuin voimme ymmärtää. Ehkäpä se, että me voimme näin suurta avaruutta ihmetellä näin pienillä aivoilla. Sekin on osa Jumalan suurta suunnitelmaa. 

Viitteet: 

1. Tutkijoilla paniikki: https://arxiv.org/abs/2207.09428 

2. Tutkijan kommentti galaksien evoluutiosta: https://twitter.com/AkAstronomy/status/1552350497729904640

3. Stephen Hawking: Ajan lyhyt historia, sivu 47 englanninkielinen painos 

4. Eric J. Lernerin artikkeli: https://iai.tv/articles/the-big-bang-didnt-happen-auid-2215 

5. https://creation.com/the-james-webb-space-telescope 

The Guardian: Evoluutioteorian puolustusrintama rakoilee

Evoluutioteoriaa puolustavien tiedemiesten kesken on yhä enemmän erimielisyyttä siitä, sopivatko tieteen uusimmat löydöt teoriaan. Usko alkaa horjumaan muurin sisäpuolellakin, kuten tässä tekstissä esitelty The Guardianin artikkeli kertoo (kyllä, valtavirtalehti on ottanut aiheen esille!). 

The Guardian: Do we need a new theory of evolution? (1)

Monet niistä uusista havainnoista, joista olen vuosien aikana kirjoittanut, eivät noudata Darwinin evoluutioteorian sääntöjä. Tämä ongelma on valtavirtatieteen piirissä pyritty sivuuttamaan vain nopeasti kyhäillyillä ajatuksilla ilman järjestelmällistä ratkaisuyritystä. Harva uskaltaa laittaa uransa vaakalaudalle haastamalla yleisen konsensuksen. Sillä sitä Darwinismin arvostelu aina tietää - se kertookin siitä, että evoluutioteoria on filosofiaa, jota pitää puolustaa filosofisin perustein: koska tässä olemme, sen täytyy olla totta (eri mieltä olevat vaietkaa!). 

Konsensustiede

Tällaista tiedettä tieteiskirjailija Michael Crichton  (mm. Jurasic Park elokuvat) on kutsunut konsensustieteeksi: 

" -- Historiallisesti vaatimus konsensuksesta on ollut roistojen turvapaikka; se on tapa välttää keskustelua väittämällä, että asia on jo ratkaistu. Aina kun kuulet tiedemiesten yksimielisyyden jostakin, pidä kiinni lompakostasi, koska sinua ollaan aikeissa huiputtaa.

Tehdään asia selväksi: tieteellisellä työskentelyllä ei ole mitään tekemistä konsensuksen kanssa. Konsensus kuuluu politiikkaan. -- 

Lopuksi muistutan teitä huomaamaan, missä tilanteissa konsensusvaatimukseen vedotaan. Konsensukseen vedotaan vain tilanteissa, joissa tiede ei ole riittävän vankalla pohjalla. Kukaan ei sano, että tutkijoiden konsensus on samaa mieltä siitä, että E = mc². Kukaan ei väitä, että konsensuksen mukaan aurinko on 150 miljoonan kilometrin päässä. --" (2)

Vanha saarnamiehenkin ohje, silloin kun ollaan vähän kyseenalaisella alueella, on ollut: korota ääntäsi, perustelut ovat heikohkot. Näin tunnutaan tieteessäkin toimivan näillä alueilla. 

The Guardian: Uusi aalto tulee

On niin virkistävää, kun valtamediakin huomioi konsensusta vastaan nousevan asian. Joukko tiedemiehiä nimittäin on sitä mieltä, että evoluutioteoria ei enää vastaa tieteen uusimpiin havaintoihin. Tästä The Guardian kirjoitti pitkän kirjoituksen kesäkuussa otsikolla "Do we need a new theory of evolution?" [Tarvitsemmeko uuden evoluutioteorian].(1)

Kirjoituksessa tuodaan esille, miten kahdeksan tiedemiestä julkaisivat vuonna 2014 tiedelehti Naturessa artikkelin: “Does evolutionary theory need a rethink?” [Pitääkö evoluutioteoria uudelleen arvioida?]. Heidän vastauksensa oli: "Ehdottomasti ja äkkiä". He antoivat tälle nimen: the Extended Evolutionary Synthesis (EES).  Mutta siihen se sitten jäi silläkin kertaa - nimi on, mutta ei sisältöä. 

Artikkeli käy hyvin läpi evoluutioteorian kehityksen historian viime vuosisadalla. Se taustoittaa hyvin sen, että silloin teoria painottui voimakkaasti populaatiogenetiikkaan: miten jokin geeni saa jalansijan jossain populaatiossa. Lopultakin tuolla on kovin vähän tekemistä sen kanssa, miten bakteerista olisi voinut tulla ihminen. 

Artikkelin mukaan molekyylibiologia on se uusi tieteenala, joka alkoi haastamaan tätä perinteistä evoluutiokäsitettä. Molekyylibiologian tutkijat olivat kuitenkin niin eri mieltä populaatiogenetiikkojen kanssa kaiken perustasta, että kaikissa yliopistoissa tieteenalat erkanivat toisistaan omiksi alueikseen. Tästä luonnollisesti seuraa yhteistyön väheneminen.

Artikkelissa mainitaan muutama ilmiö, jotka haastavat evoluutioteorian, kuten plastisuus ja epigenetiikka. Plastisuus on sitä, että eliöpopulaatio sopeutuu muuttuneisiin olosuhteisiin nopeasti, muutamassa sukupolvessa. Kaikki tutkijat tietävät, että näin nopeasti ei luonnonvalinta ja satunnaiset mutaatiot toimi. Täten eliöiden on mukauduttava jo olemassa olevalla geneettisellä informaatiolla eli eliöissä jo oli se tieto, miten uusissa olosuhteissa selviydytään. 

Tämän blogin artikkeleita lukeneet tietävätkin jo, että juuri tätä ohjataan epigenetiikalla.(3) Toinen epigeneettinen ilmiö, mikä mainitaan, on opitun asian periytyminen. Tiede on ollut tätä vastaan satoja vuosia, mutta nyt on kokein havaittu, että jopa ihmisillä tapahtuu epigeneettistä periytymistä. 

Artikkeli myöntää, että tiede ei tiedä, miten esimerkiksi silmä kehittyi: 

"Ensimmäinen silmä, ensimmäinen siipi, ensimmäinen istukka. Miten ne syntyvät. Näiden selittäminen on evoluutiobiologian perusmotivaatio", sanoo Armin Moczek, biologi Indianan yliopistosta. "Ja silti meillä ei vieläkään ole hyvää vastausta. Tämä klassinen ajatus asteittaisesta muutoksesta, yksi onnellinen mutaatio kerrallaan, on toistaiseksi tehnyt mahalaskun." 

Voitko uskoa tämän tutkijan suusta? Eikö koulukirjat ole selittäneet, miten se on tullut? Ei, ne ovat olettaneet sen tapahtuneen, koska silmiä on olemassa, mutta sitä ei tiedetä, miten se tapahtui. Tätä on filosofinen konsensustiede.

Puhuessaan luonnonvalinnasta, mutaatioista ja satunnaisuudesta artikkeli kertoo: 

Mutta siitä kuinka tarkalleen nämä prosessit ovat vuorovaikutuksessa - ja voivatko muutkin voimat olla töissä - on tullut katkeran kiistan aihe. " Jos emme pysty selittämään asioita työkaluilla, joita meillä on tällä hetkellä", Yalen yliopiston biologi Günter Wagner kertoi minulle, "meidän on löydettävä uusia tapoja selittää.” 

Tiede ei siis pysty selittämään sen yhtä suurinta premissiä: miten eliöt kehittyvät. Sen oletetaan tapahtuvan miljoonien vuosien aikana hitaasti ja satunnaisuuden avulla, mutta sitä ei osata selittää, miten se tapahtuu. 

Voitko uskoa, että asia on näin? Eikö tämä kuulosta uskomattomalta? Suurin osa ihmisistä sanoo, että he eivät usko Jumalaan koska tiede, koska evoluutio. Mutta nyt tiedemiehet sanovat, että ei me tiedetä, miten eliöt kehittyvät - me vain oletetaan, että pitkän ajan kuluessa se tapahtuu itsestään ilman yliluonnollista toimijaa.

Tällaisella perustalla on enemmistön usko. 

Viitteet:

1. https://www.theguardian.com/science/2022/jun/28/do-we-need-a-new-theory-of-evolution

2. Lainaus julkaisusta luominen.fi Facebook sivulta: https://www.facebook.com/Luominen.fi 

3. Hae blogista sanalla epigenetiikka ja opiskele lisää tästä "evoluution kaatajasta".