sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Ymmärrä Raamattua - Lyhyt johdanto Raamatun maailmaan


Nyt kun on aikaa, miksi et kertaisi, mitä siellä Raamatussa sanotaan? Sanooko Raamattu jotain koronasta, kulkutaudeista ja mitkä ovat lopunajat?

Ennen kuin voimme mennä tuohon, pitää ymmärtää jotain muuta Raamatusta. Joten aletaan muistella, mistä Raamattu puhuu.

Raamattu on maailman painetuin, käännetyin, luetuin, kritisoiduin ja rakastetuin kirja tai kirjasarja. Se koostuu 66 kirjasta, jotka on kahtena kokonaisuutena: Vanha Testamentti ja Uusi Testamentti. Se on kirjoitettu yli 2000 vuotta sitten 1500-vuoden aikana ja sitä on kirjoittanut yli 40 kirjoittajaa. Silti siinä on vain yksi juoni. Se on yhtenäinen ja niin ristiin solmittu, ettei sen pääsanoma huku, vaikka kaikkea ei osaisi.

Tässä lyhyessä kymmenosaisessa artikkelissa tutustumme Raamatun isoon kuvaan ja joihinkin sen jakeisiin. Raamattua ymmärtää paremmin, kun ymmärtää sen kokonaisuuden kuvan, minkä se piirtää.

Raamattu on säilynyt meidän päiviimme asti tuhansina käsinkirjoitettuina kopioina ja voimme olla luottavaisin mielin, että se kuvaa riittävän lähellä tänään sitä samaa asiaa, mitä se kuvasi tuhansia vuosia sitten.


Osa 1 - MITEN RAAMATTUA SELITETÄÄN?

Ensimmäinen sääntö Raamatun ymmärtämisessä on, että Raamattua selitetään aina Raamatulla itsellään. Se tarkoittaa sitä, että jos jokin kohta Raamatussa on moniselitteinen tai et ymmärrä sitä, jossain muualla Raamatussa se on selitetty.

Raamattua ei siis selitetä ateistien verkkosivuilla. Ihan oikeasti, monet netissä kiertävät syytökset ovat lähtöisin sieltä. Älä omaksu niitä.

Jos luet vaikkapa Taru Sormusten Herrasta -kirjaa, et varmaan kysy keneltäkään, joka ei ole kirjaa lukenut, että mitä mikin tarkoittaa? Miksi sitten tekisit niin Raamatun kanssa?

Otan esimerkin:

"Raamattu käskee kivittämään kuoliaaksi pienistäkin rikkomuksista - se on niin älytöntä, ettei se voi muutenkaan olla totta."

Mitä Raamattu itse sanoo:

"Mitä varten sitten on laki? Se lisättiin jälkeenpäin rikkomusten vuoksi, kunnes tulisi se siemen, jolle lupaus oli annettu."  (RK: Gal. 3:19):

Tässä on paljon Raamatun sanan käyttöä, niin sanottua kaanaankieltä, joten se on syytä avata:

"Mitä varten sitten on laki? " - "laki" tässä viittaa Moosekseen lakiin, siihen, jota sen ajan juutalaiset noudattivat ja joka sisälsi juuri kivitysmääräyksiä ja monia satoja muita ihmeellisiä määräyksiä.

"Se lisättiin jälkeenpäin" - minkä jälkeen? Tämä Paavalin opetuskirje Galatan seurakunnalle puhuu ennen tätä kohtaa Abrahamista, juutalaisten kantaisästä, jonka Jumala valitsi ja joka uskoi ja oli kuuliainen Jumalalle. Laki siis lisättiin silloin, kun juutalainen kansa jo oli olemassa. Itse asiassa ollut olemassa jo yli 400-vuotta.

Miksi se lisättiin? " Rikkomuksen vuoksi" eli osoittamaan, että ihminen on perusluonteeltaan pahaan taipuva ja ajattelee ensin itseään ja vasta sitten muita - siis syntinen.

Onko laki vielä voimassa? Ei, sillä kohta jatkuu "kunnes tulisi se…" eli kunnes sana kertoo, että lailla on loppu.

Mikä on lain loppu? "siemen" on lain loppu. Siemen tässä viittaa Abrahamin jälkeläiseen, siemeneen, ja erityiseen sellaiseen eli siihen "jolle lupaus oli annettu."

Mikä lupaus? Juutalaiset odottivat messiasta, suurta johtaja kuningasta, lunastajaa, pelastajaa, josta Vanha Testamentti puhuu paljon. Jeesus on tämä messias, voideltu, kristus (joka on kreikan kielen sana messiaasta). Voideltu tarkoittaa Jumalan valitsemaa kuningasta.

Jeesus siis lopetti Mooseksen lain, se ei ole enää voimassa, eikä ole koskaan ollut voimassa kuin juutalaisille ja heillekin siis vain tietyn määrätyn ajan.

Miksi sitten alun perin juutalaisille oli määrätty näin kova laki? Onko Jumala muuttunut?

Jumala on aina sama, mutta meidän pitää huomioida, että asiat tapahtuvat aina ajassaan ja ympäristössään. Laki annettiin aikana, jolloin Jumala fyysisesti oli läsnä: päivällä pilvessä ja illalla tulipatsaana.

Kuka siinä Jumalan fyysisessä ja näkyvässä läsnäolossa pystyisi tekemään rikkomuksia, joista kivittäminen oli rangaistuksena?

No, ihminen tottuu kaikkeen ja pystyy mihin tahansa oman etunsa tähden. Täten väite, että minä uskon, jos näen, on monta kertaa historiassa todettu vääräksi.

Nyt voisit lukea Galatalaiskirjeen 3.-luvun Raamatun Uudesta Testamentista. Kirje on aika lopussa Raamattua. Selaa siis lopusta alkuun päin. Tässä myös linkki: https://raamattu.fi/raamattu/KR38/GAL.3/Galatalaiskirje-3



Osa 2 - MIKÄ YHDISTAA JUUTALAISIA JA KRISTITTYJÄ?

Mitä tekemistä juutalaisilla, Israelin kansalla, ja kristityillä on keskenään - hehän edustavat eri uskontoa?

Niillä on enemmän tekemistä keskenään kuin ehkä muistatkaan. Raamatun Vanha Testamentti (VT), ensimmäiset 39 kirjaa, ovat samat kuin juutalaisten 'raamattu', pyhät kirjoitukset. Viisi Mooseksen kirjaa, jotka aloittavat VT:n, tunnetaan juutalaisuudessa nimellä Toora.

Vieläpä on niin, että Jeesus on syntyjään juutalainen ja hän jopa sanoo, että juutalaisia hänen pitää opettaa. Myös kaikki apostolit, jotka Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen jatkoivat Jumalan Valtakunnan sanoman levittämistä, olivat juutalaisia. Siten myös lähes koko Uusi Testamentti (UT) on syntyperäisten juutalaisten kirjoittama.

Mutta on vielä jotain paljon suurempaa, mikä yhdistää kristityt ja juutalaiset. Siitäkin voi lukea Galatalaiskirjeestä, johon jo tutustuimme edellisessä osassa. Juuri sen kotitehtäväksi annetun 3.-luvun viimeinen jae kuuluu:

"Jos te siis olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan." (Gal. 3:29)

Tämä on jälleen syytä avata lause kerrallaan:

"Jos te siis olette Kristuksen omia" - lapsi on aina jonkun oma, Jumalan lapsi on Kristuksen oma. Palaamme tähän asiaan vielä useasti, sillä juuri tämä jonkun omana oleminen on uskon ydinasioita. Kenen oma olet, sitä uskot.

"te olette Abrahamin siementä"  -  Abrahamin pojasta Iisakista on koko juutalainen kansa syntynyt eli Israeln kansa on hänen siemenestään ja hänen siementään.

"perillisiä lupauksen mukaan." - Perillinen saa aina perinnön. Jotain on siis tulossa. Lupaus taas on ne Jumalan lupaukset, mitkä Jumala antoi Abrahamille. Siellä on isoja asioita, katsomme niitä myöhemmin.

Yhdessä tämä tarkoittaa, että kristitty on samaa kansaa juutalaisten kanssa, ei veren perintönä, vaan Kristuksen Hengen kautta.

Kristus on tehnyt meidät samaksi kansaksi ja näin meillä on kaikki ne lupaukset, mitkä Jumala antoi juutalaiselle kansalle. Niitä ei olla kuitenkaan otettu juutalaisilta pois, sillä Jumalalla on kyky enentää se, minkä on luvannut.

Efesolaiskirje sanoo tämän vielä selkeämmin:

"Te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä,"  (Ef. 2:11-19)

Siinä tosiaan, pakanain apostoli Paavali, kertoo, että kristityt ovat samaa kansaa Israelin kanssa. Tämä yhdistyminen tapahtuu Hengessä Kristuksen kautta. (Pakanat oli yhteisnimitys kaikista muista kansoista paitsi juutalaisista.)

Tästä saamme tämän kertaisen luvun tutustuttavaksi. Efesolaiskirjeen 2-luku: https://raamattu.fi/raamattu/KR38/EPH.2/Efesolaiskirje-2 



Osa 3 - MITÄ JUMALA LUPASI  4 000 VUOTTA SITTEN?

Mistä kaikki alkoi uudestaan ja miten Jumala valitsi itselleen oman kansa?

Abraham on Israelin kansan kanta-isä. Hänestä Jumala lupasi tehdä monien kansojen isän, vaikka hänellä ei vielä lähes satavuotiaanakaan ollut yhtään lasta. Sen, miten tämä historia sai alkunsa, voit lukea 1. Mooseksen kirjan 12-luvusta. Siellä kerrotaan, miten Jumala useiden vuosikymmenien aikana kutsui Abrahamia ja johdatti häntä monien rikkauksien ja rikkaiden vaiheiden kautta koko hänen pitkän elämänsä.

Jumala antoi kolme tärkeää lupausta Abrahamille:

  1. Lupaus siunauksesta

Herra sanoi Abramille:
"Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinua ja teen nimesi suureksi, ja sinä tulet olemaan siunauksena.
Minä siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat."  (1. Moos. 12:1-3)

Jumalan siunaus osoittautui Abrahamille itselleen suureksi maalliseksi rikkaudeksi. Sen sijaan sitä hän ei koskaan eläessään saanut nähdä, että miten hänestä tulee suuri kansa. Huomaa, että hänen kauttaan tulee siunatuksi myös suomalaiset.


  1. Lupaus maasta

Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton ja sanoi:
"Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan Egyptin virrasta suureen virtaan, Eufratvirtaan, saakka: keeniläisten, kenissiläisten, kadmonilaisten, heettiläisten, perissiläisten, refalaisten, amorilaisten, kanaanilaisten, girgasilaisten ja jebusilaisten maan.” (RK: 1. Moos. 15:18-21)

Juuri tämän lupauksen varaan on Israelin valtio uudelleen perustettu vuonna 1948. Sitä ennen eivät juutalaiset asuneet omassa maassaan liki 2000-vuoteen. On hyvin profeetallista, että Israelin valtio syntyi uudelleen.


  1. Lupaus kansoista

"Tämä on minun liittoni sinun kanssasi:
Sinusta tulee kansojen paljouden isä. Älköön sinua enää kutsuttako nimellä Abram, vaan nimesi olkoon Abraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän. Minä teen sinut hyvin hedelmälliseksi ja annan sinusta tulla kansoja, ja sinusta on polveutuva kuninkaita.
Minä pidän voimassa liittoni välillämme, minun ja sinun sekä sinun jälkeläistesi välillä, polvesta polveen, ikuisen liiton, niin että minä olen sinun ja sinun jälkeläistesi Jumala.
Maan, jossa asut muukalaisena, koko Kanaaninmaan, minä annan ikuiseksi omaisuudeksi sinulle ja jälkeläisillesi, ja minä olen heidän Jumalansa."

Sanojen yksikkö- ja monikkomuodot ovat tärkeitä huomata Raamatun teksteissäkin. Tässäkin Jumala puhuu kansoista monikkona, kun hän lupaa, että Abrahamista tulee kansojen paljouden isä. Juuri tätä Paavalikin tarkoittaa Efesolaiskirjeessä, kun hän sanoi, että kristityt ovat Abrahamin siementä. Näin näemme tämänkin lupauksen toteutuneen tänä päivänä Kristuksen kautta.

Jeesus on se messiaskuningas, jota Israelilaiset odottivat vuosituhansia. Kuitenkaan suuressa määrin he eivät Jeesusta hyväksyneet. Siksi juutalaisuus on yhä oma uskontonsa ja siksi he yhä odottavat messiastaan - kuningasta, joka saattaa kaikki maat alamaiseksi itselleen.

Näiden lupausten tähden yhä tänään Jerusalem on maailman silmätikku ja Jumalan silmäterä. Näiden lupausten kautta myös kristityillä on oikeus siunaukseen ja yhteyteen Jumalan kanssa, Jeesuksen Kristuksen kautta.

Raamatun tuntemiseksi on Abrahamin tarina hyvä osata.

On oppi, nimeltä korvausteologia, joka opettaa, että kristityt ovat korvanneet juutalaiset Jumala silmissä, mutta tämä oppi on ihmiseltä, ei Jumalalta.  Israelin asemaa Jeesuksen pelastustyön jälkeen Paavali kuvaa Roomalaiskirjeen luvussa 11 ja kumoaa tämän opin yksiselitteisesti:  https://raamattu.fi/raamattu/KR38/ROM.11/Roomalaiskirje-11

Vielä meillä on selvittämättä miksi Jumala ylipäätään valitsi kansan itselleen - mitä tarkoitusta varten? Jatkamme siitä seuraavassa osassa.


Osa 4 - MITEN JUMALA TODISTAA OLEVANSA JUMALA RAAMATUN AVULLA?

Jumalan piti valita itselleen kansa ja johdattaa sitä tuhansia vuosia, jotta hän voi todistaa olevansa Luoja Jumala, Kaikkivaltias ja Kaikkitietävä, joka pystyy tekemään mitä haluaa. Yksi tapa millä hän tämän todistaa on ennalta tietäminen: Hän jo alussa sanoo, mitä lopussa tapahtuu. Hän jo satoja tai tuhansia vuosia aikaisemmin, sanoo, mitä tulee myöhemmin tapahtumaan.

Vain tämän maailmankaikkeuden ulkopuolella oleva voi olla ajan ulkopuolella ja tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mikään henkivalta, enkeli tai ylipäätänsä luotu ei tiedä tulevaisuutta, vain yksin Jumala tietää. Todistaakseen tämän, Hän valitsi kansan, antoi sille tehtävän ja vaivoja säästämättä yritti opettaa sille, että hän on Jumala.

Juuri tämä ennalta tietäminen on kiistattomin merkki Jumalasta. Joku ehkä näkee hieman tulevaisuuteen, mutta vain Jumala tuhansien vuosien päähän.

Jesajan kirja on yksi Raamatun profeetallisista kirjoista, joka kertoo paljon siitäkin, mitä vielä ei ole meidän aikanammekaan tapahtunut. Siellä Jumala ilmoittaa, miten kiistattomasti ennalta tietäminen osoittaa juuri Hänet Kaikkein Korkeimmaksi.

"Entiset asiat minä ilmoitin kauan sitten, minun suustani ne ovat lähteneet, ja minä olen ne julki julistanut. Yhtäkkiä minä toteutin ne, ja ne tapahtuivat. Minä tiesin, että sinä olet paatunut, että sinun niskajänteesi on rautaa ja otsasi vaskea. Siksi minä ilmoitin nämä asiat sinulle jo kauan sitten, annoin sinun kuulla niistä, ennen kuin ne tapahtuivat, ettet sanoisi: "Jumalankuvani on ne tehnyt, veistetty kuvani ja valettu kuvani on niin säätänyt." Sinä olet kuullut sen kaiken. Etkö myönnä sitä? Tästä lähtien minä annan sinun kuulla uusia asioita, salattuja, joita et ole tiennyt. Ne on luotu nyt eikä aikoja sitten. Ennen tätä päivää et ole niistä kuullut, ettet voisi sanoa: "Johan minä ne tiedän!" Et ole niistä kuullut etkä tiennyt, ei ole korvasi ollut niille aikaisemmin avoin. …" (RK: Jes. 48:3-8)

Vanhan Testamentin näkyvä ja konkreettinen tarina onkin Israelin kansan historia, jonka avulla Jumala todistaa jumaluutensa.

Jesajan kirjan Jeesuksesta kertova tunnetuin profeetallinen luku on 53. Tämä on kirjoitettu 700-vuotta ennen Jeesuksen syntymää ja se sopii Jeesukseen niin hyvin, että joistakin juutalaisista Jesajan kirjan painoksista se on poistettu, koska he eivät halua tunnustaa Jeesusta messiaakseen. Tutustu tähän lukuun alla olevasta linkistä:



Osa 5 - KENEN HALLUSSA MAAILMAN KANSAT OVAT?


Jos kerran Jumala valitsi itselleen oman kansan, niin kenen hallussa kaikki muut kansat ovat? Eikö Jumala hallitsekaan kaikkea?

Jeesus toimintansa alussa meni paastoamaan autiomaahan, missä saatana sai luvan kiusata häntä. Luukkaan evankeliumi kertoo tästä 4.-luvussa:

"Paholainen vei hänet korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi hänelle: "Sinulle minä annan koko tämän valtapiirin ja sen loiston. Minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen kenelle tahdon. Jos siis kumarrut eteeni, niin tämä kaikki on sinun." Jeesus vastasi hänelle ja sanoi: "On kirjoitettu: 'Herraa, sinun Jumalaasi, sinun tulee kumartaa ja vain häntä palvella.'"  (RK: Luuk. 4:5-8)

Huomaa, ettei Jeesus kieltänyt, etteikö valtakunnat eli kansat olisi saatanan hallussa. Tämän tähden evankeliumin ilosanoma onkin, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jumalan valtakunta on vastakohta saatanan valtakunnalle.

Tätä Jumalan Valtakuntaa Jeesus käski julistaa:

"Kun tulette kaupunkiin, jossa teidät otetaan vastaan, syökää, mitä teille tarjotaan, parantakaa siellä olevat sairaat ja julistakaa: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.'  "(RK: Luuk. 10:7-9)

Niin kuin maailmasta voimme nähdä, kaikki ei ole hyvin. Joku kysyy, miksi Jumala sallii kaiken tämän? Mutta tilanne onkin toisin päin: ihminen itse sallii juuri tällaisen maailman, joka jolkottaa kohti kohtaloaan.

Jokaisen ihmisen kohtalo on oletusarvoisesti kadotus. Jumala sen sijaan tarjoaa omaa valtakuntaansa vaihtoehdoksi, jotta voit hypätä pois siitä kulkueesta, joka yksi kerrallaan on hyppäämässä jyrkänteeltä kohti kadotusta. Kadotus on lähtökohta, ei Jumalan tarkoitus, Jumala ei sinne ketään halua, vaan haluaa pelastaa ihmiset siltä. Tästä Jumalan suunnitelmasta Raamattu kertoo.

Raamatun kokonaisuus on se, että syntiinlankeemuksen jälkeen maailma muuttui siitä millaiseksi Jumala sen loi, langenneeksi maailmaksi, joka on sielunvihollisen hallussa, koska ihminen näin halusi: ketä uskot, sen oma olet.

Jumala taas tarjosi oman poikansa, pelastaakseen ihmisiä hänen valtakuntaansa, tästä kurjasta kohtalosta. Jumala nimenomaan tarjosi. Suurimman osan aikaa Jumala ei pakota, vaan tarjoaa. Tosin saatamme kovaa vauhtia lähestyä niitä aikoja, jolloin Jumala ottaa maailmasta selkeämmän ja kovemman otteen, mutta hän ei edelleenkään pakota ihmisiä.

Jumala ei halua ihmisistä itselleen robottimaisia rakkauden kohteita, jotka ovat pakotuksen tulos, vaan hän haluaa juuri sinunlaisesi persoonan. Lue lisää ehkä jo tutusta Johanneksen Evankeliumin 3.-luvusta, kuinka suuri on Jumalan rakkaus.



Osa 6 - RAAMATTU ON MAAILMANHISTORIANKIRJA

Raamattu on maailmanhistoriankirja. Raamatun kokonaisuus koostuu seitsemästä suuresta tapahtumasta ja viidestä aikakaudesta niiden välillä. Osa niistä on tapahtunut historiassa - osa ei vielä ole tapahtunut.

Ensimmäisessä osassa oli puhetta siitä, että Raamattu selitetään aina Raamatulla. Toinen Raamatun tulkinnan kulmakivi on, että jäljempänä tuleva kohta ei voi olla ristiriidassa aikaisemman kanssa. Raamattu alkaa siitä, kun Jumala luo.

Maailmanhistorian suuret tapahtumat ovat lueteltu Raamatussa seuraavasti:

  1. Luominen. Koko Raamattu alkaa luomiskertomuksella. Kaikki sen jälkeen tuleva nojaa siihen, että Jumala on Luoja.
     
  2. Syntiinlankeemus. Jumala loi kaiken erittäin hyväksi, mutta kun katsomme 'ulos' näemme, että näin ei ole. Kaikki kääntyi, kun ihminen alkoi Jumalan sijasta kuuntelemaan eksyttäjää. Sen oma olet, ketä kuuntelet.
     
  3. Vedenpaisumus ja uusi alku. Asiat menivät niin pahaksi, että Jumalan oli tuhottava kaikki paitsi Nooa. Tämä osoittaa, että halutessaan Jumala pystyy tuhoamaan myös nykyisen maailman. Uudessa alussa Jumala myös jakoi kansa Baabelin tornin kielten hajaannuksessa.
     
  4. Kansa. Israelin kansan valinnasta oli aikaisemmissa osissa. Jumala valitsi kansan, jotta hän voi uudelleen kertoa itsestään ihmisille uuden alun jälkeen.
     
  5. PELASTUS. Jeesuksen, synnittömän ihmisen ja Jumalan Pojan, ristiinnaulitseminen on Pyhälle Jumalalle peruste hyväksyä syntinen ihminen ja antaa hänen syntinsä anteeksi, mikäli ihminen vetoaa hänen poikaansa Jeesukseen.
     
  6. Jeesuksen paluu. Jeesus tulee palaamaan maan päälle, koska kirjoitukset sanovat, että hänen on hallittava täällä tuhat vuotta.
     
  7. Uusi maa ja taivas. Vielä kerran Jumala luo kaiken uudelleen.

Mikään näistä tapahtumista ei ole enemmän tai vähemmän totta - kaikki ovat täysin totta.

Näiden tapahtumien väliin jää viisi tärkeää aikakautta maan päällä:

  1. Paratiisin aika. Täydellinen elämä Jumalan yhteydessä täydellisessä ympäristössä ilman kipua, nälkää, kärsimystä tai sairautta.
     
  2. Vapaan omantunnon aika. Tämä johti täydelliseen sekasortoon ennen Vedenpaisumusta.
     
  3. Lain aika. Vedenpaisumuksen jälkeen laki annettiin monessa muodossa. Lain mukana tuli rangaistus rikkojia varten.
     
  4. ARMON AIKA. Elämme armon ajassa, jossa pelastus on kiinnitetty Jeesuksen ristintyöhön.
     
  5. Tuhatvuotinen valtakunta. Tämä seuraa Jeesuksen paluun jälkeen, kun Jerusalem on maailman pääkaupunki ja Daavidin valtaistuimella hallitsee Jeesus pyhiensä kanssa.

Kun lukee Uutta Testamenttia, pitää ymmärtää, että sen kirjoittajien maailmankuva on edellisen mukainen. Vain näin voi ymmärtää esimerkiksi, miten suuri merkitys oli Jeesuksen ristiinnaulitsemisella. Siitä voi lukea lisää evankeliumien lopusta - pääsiäisen tapahtumista. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumin lopusta, alkaen jakeesta 12: https://raamattu.fi/raamattu/KR38/JHN.12/Johannes-12


Osa 7 - MITEN RAAMATTU AINA KÄÄNTÄÄ KAIKEN TOISINPÄIN - HÄPEÄN TARINA

Raamatussa näkymättömiä, abstrakteja, asioita selitetään usein konkreettisten asioiden tai tapahtumien avulla vertauskuvallisesti.

Tavallaan koko Vanha Testamentti on tällainen konkreettinen vertauskuva yhtä aikaa, kun se on historiankirja. Hengellisiä näkymättömiä asioita kuvataan näkyvillä vastineille. Esimerkiksi hengitys on hengen ja veri on sielun vertauskuva. Heprealaisessa käsityksessä materia ja henki ovat aina yhtä ja kulkevat yhdessä.

Raamatussa on myös kaikki ihmiselämän teemat. Yksi tärkeimmistä on häpeä. Häpeän tarina kulkee aina alusta Ilmestyskirjaan asti.

Ihminen luonnostaa häpeää alastomuuttaan (vaikka nyky-yhteiskunta yrittääkin päästä tästäkin häpeästä eroon ja tekee siitä häpeämätöntä). Raamatussa tätä käytetään vertauskuvallisesti.

Ruumiillinen alastomuus on vertauskuvaa siitä, että Jumala näkee syntimme sisimmässämme. Siksi tarvitsemme Jeesukselta valkeat, hänen verellään pestyt, vaatteet, synnittömyyden vertauskuvan, jotta häpeämme ei näkyisi.

Todellisuuden paljastuminen, vajavaisuutemme avoin näkyminen, on suuri häpeä. Pelkäämme, että lähimmäinen saa tietää ne ajatustemme salaisuudet, joita emme mielellämme jaa.

Eräänä päivänä jokaiselle luetaan julki hänen häpeälliset tekonsa, jopa ajatuksensa, ja ne näkyvät kuin alastomuus kaikille, ellei ole saanut Jeesukselta valkeita vaatteita, syntien anteeksisaamista. Tällöin taivaallinen Isäkin näkee Jeesuksen kaltaisen puhtauden, jossa ei ole mitään häpeällistä.

Hän, jonka häpeää valkeat vaatteet eivät peitä, joutuu elämään ikuisesti häpeänsä kanssa helvetissä. Raamatun sana on tästä yksiselitteinen.

Monesti me ajattelemme näin: kun totuus, häpeämme, ei näy eikä kukaan siitä tiedä, emme paljastu ja kaikki on hyvin. Luulemme, että asian kieltäminen riittää.

Raamatussa moni ihmisen itse päättelemä asia käännetään päinvastoin: tunnustamalla syntimme Jumalalle, tekemällä ne näkyväksi Hänelle, Jeesus peittää meidät valkeaan vaatteeseen ja tulemme puhtaaksi hänen verestään. Saamme synnit anteeksi.

Verellä peseminenkin kuuluu Raamatun käänteisiin ajatuksiin ja vertauskuviin: kaikki tietävät että kuivunut veri on likaista ja vaikeaa putsata vaatteista.

Vielä yksi esimerkki tästä käänteisestä radikaalista opetuksesta: Raamatun sana kieltää ehdottomasti veren juomisen (tuoreen kypsentämättömän veren, oma tulkintani). Tämä oli kauhistus juutalaisille ja juutalaisen perimätiedon mukaan yksi syy, miksi Vedenpaisumus tuli maan päälle: sitä ennen juotettiin verta lajien sekoittamiseksi.

Tästä huolimatta Jeesus kehottaa juomaan hänen vertansa! Vertauskuvallisesti tämä taas tarkoittaa, että tulisimme hänen kaltaisekseen.

Näissä kaikissa näkyy ihmisluonnon ja Raamatun vastakkaisuus. Siksi Raamattua on ensin vaikea ymmärtää. Kaikki kun on luonnollisen maallisen ihmisen mielestä ikään kuin väärin päin: hullutusta.

Ja näin se juuri onkin. Saat ne oikein päin tekemällä parannusta omista ajatuksistasi, et muuttamalla Raamattua ja tulkitsemalla sitä jotenkin oman mielesi mallin mukaisesti. Raamattu on radikaali kirja ja se vaatii meiltä radikaalia mielenmuutosta.

Näillä ohjeilla kun luet syntiinlankeemuskertomuksen, ymmärrät ehkä jotain enemmän siitä: https://raamattu.fi/raamattu/KR38/GEN.3/1.-Mooseksen-kirja-3

(Olen myös kirjoittanut pidemmän selityksen syntiinlankeemuksesta tänne:  https://mistametulemme.blogspot.com/2019/12/13-miksi-maailmassa-on-niin-paljon.html )


Osa 8 - IHMISKUNNAN RANGAISTUKSEN KUMOAMINEN

Koko Raamatun kulminaatiopiste, käännekohta ja pääasia on Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus. Kaikki sitä ennen olevat tekstit tähtäävät tähän ja kaikki sen jälkeen olevat perustuvat tähän.

Raamattu on olemassa vain todistaakseen tämän tapahtuman olevan historiallisesti tosi ja maailmankaikkeuden tärkein tapahtuma. Samalla se todistaa Jeesuksen olevan kaikessa ensimmäinen eli tärkein persoona, Jumalan Poika.

Jo Raamatun alussa heti syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala lupasi palauttaa asiat ennalleen. Jumala sanoi saatanalle:

" Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."[1Moos. 3:15]

Tässä Jumala lupaa voiton pahasta ihmisen kautta.

Tämä onkin Raamatun punainen lanka. Eeva odotti tätä siementä, Abrahamille se luvattiin, Moosekselle lupaus uudistettiin ja koko Israelin kansa on häntä aina odottanut: pelastajaa, vapahtajaa, messiasta ja voideltua (=kuningasta). Joosefille ja Marialle hän syntyi, vain kuollakseen noin 30 vuotta myöhemmin ilman lihasta syntyneitä perillisiä, mutta kuitenkin omistaen satoja miljoonia ihmisiä, joille hän antoi mahdollisuuden tulle Jumalan lapsiksi.

Vanha Testamentti lupaa Messiaan, joka hallitsee maanpäällä, mutta ensin hänen piti tulla maailma pelastamaan eikä tuomitsemaan sitä. Tämä tapahtui 2000-vuotta sitten, kun Jeesus opetti niin kuin hän, jolla on valta.

Jeesus tulee myös palaamaan maan päälle lupauksensa mukaisesti. Koska Israelin kansa ei osannut lukea aikojen merkkejä, he eivät ottaneet vastaan Jeesusta, vaikka häntä odottivatkin. Toivottavasti kristityille ei käy nyt samoin.

Vaikka hän kuoli ristillä ja tämä kuolema näytettiin toteen - vuodattamalla hänen verensä rintaan pistetystä haavasta -  hän heräsi henkiin, koska kuolema ei häntä voinut pitää, sillä hän oli synnitön. Kuolema on nimittäin synnin palkka ja tässä oli kuolema ilman syntiä. Tämä oli vastoin sitä kosmista Jumalan langettamaa rangaistusta. Tässä on myös se salaisuus, miksi me voimme pelastua hänen tekonsa kautta: koska hän tosiasiallisesti kuoli vaikkei ollut mahdollista, me voimme asettaa omat syntimme hänen päälleen, ottamalla vastaan hänen pelastustekonsa.

Ennen ristiinnaulitsemista hän keskusteli lähestyvästä kuolemastaan kirkastusvuorella Mooseksen ja Elian kanssa, hän rukoili Getsemanen puutarhassa verta hikoillen ja evankeliumien sanan mukaan toisti yhä uudestaan, että näin pitää käydä, jotta kirjoitukset käyvät toteen.

Kaikki tehtiin valmiin käsikirjoituksen avulla. Jumala oli ohjaaja ja saatana näytteli mukana tietämättä, että hänen kohtalonsa kirjaantui uusiin pyhiin kirjoituksiin, jotka siitä päivästä kirjoitettiin (Uusi Testamentti).

Näin kaikki tuli alistetuksi Jeesukselle. Jumalan valtakunta tuli lähelle ihmisiä ja pako saatanan vallasta tuli mahdolliseksi.

Ristiinnaulitsemisen tarinan voi lukea myös lääkäri Luukkaan kirjoituksesta: 



Osa 9 - SYNNYTYSKIVUT KOVENEVAT LOPPUA KOHTI

Kaikki äidit tietävät sen. Me miehet vain etäältä ymmärrämme. Kivut alkavat odotetusti, mutta kuitenkin yllättäen. Niiden välissä on lepohetki, joka vähitellen lyhenee. Jokaisen supistuksen jälkeen paine vauvalle kasvaa päästä pois. Vauvan pää painaa kohdunsuuta yhä enemmän auki. Polttojen välissä ei tilanne palaudu lähtötilanteeseen, vaan tilanne kehittyy eteenpäin. Näin rytmittäen edetään kohti uuden ihmisen syntymää.

Raamattu viittaa synnytyskipuihin useasti puhuessaan lopun ajoista. 'Sinä päivänä' on toistuva sanapari, joka aina tarkoittaa sitä, kun maailma eräänä päivänä palaa askeleen lähemmäksi sitä, mikä tilanne oli Raamatun alussa Paratiisissa: Jumala kulki yhdessä ihmisten kanssa maan päällä. Tästä päivästä Raamattu profetoi enemmän kuin mistään muusta tulevaisuuden tapahtumasta. Se ei silti ole yksi 24-tunnin päivä, vaan pidempi ajanjakso.

Samoin kuin synnytyksessäkin, sinä päivänäkin ensin asiat tuntuvat huononevan, tulee kipuja, ja vasta sitten tilanne paranee ja pian unohtuukin vaikeat hetket, niin kuin äidiltä unohtuu pitäessään vastasyntynyttä vauvaa sylissään.

Lopun aikoina, joita nyt elämme, tulee vaikeita jaksoja ja niiden jälkeen lyhyitä parempia jaksoja, mutta maailma ei milloinkaan palaa edellisen suvannon tilaan - paine kasvaa, jakolinjat syntyvät ja syvenevät. Ihmiset jaetaan kahteen ryhmään: vuohiin ja lampaisiin. Jokainen saatetaan valinnan paikalle - varmasti. Polarisaatio lisääntyy ja sen mukana ristiriidat ihmisryhmien välillä.

Kristittyjä vainotaan jo nyt useassa maassa. Viimeisen sadan vuoden aikana kristittyjä on tapettu uskonsa tähden enemmän kuin koskaan ennen. Raamattu on tämän sanassaan luvannut selkeästi. Samalla Raamattu opettaa, että kosto on Jumalan, ei kristityn.

Jumala tulee kostamaan hänen lapsiinsa koskemisen ja tästä johtuvat yhä kiristyvät lopun ajan vitsaukset. Ne kaikki mitä Raamattu kertoo tulevat tapahtumaan. Se on kuin helvetti maan päällä. Ilmestyskirja kertoo esimerkiksi sellaisesta kulkutaudista, joka on niin kauhea, että ihmiset hakevat kuolemaa, mutta eivät voi kuolla. (Tästä ovat monet zombie, elävät-kuolleet, -elokuvat saaneet esikuvansa.)

Lopun aikoina on monia ihmisryhmiä, joilla jokaisella on oma Raamattuun kirjoitettu kohtalonsa: maailmanlaajuinen Jeesuksen ruumis eli seurakunta, Israelin kansa, maailman kansat ja jotkut muut pienemmät mainitut ihmisryhmät.

Ilmestyskirjan lisäksi hyviä kirjoja tutustua asiaan ovat Jesajan kirja ja monet muut Vanhan Testamentin profetiat kuten esimerkiksi Sakariaan kirja. Uudessa testamentista on hyvä lukea esimerkiksi tämä Matteuksen evankeliumin luku 24:



Osa 10 - ILMESTYSKIRJA NYT

Moni on opettanut Ilmestyskirjasta ja sanonut, että ei se ole ollenkaan vaikea kirja ymmärtää. Ja sitten hän on opettanut aivan erilailla kuin joku toinen, joka on avannut Ilmestyskirjan opettamisen samoilla sanoilla. Joten kaiketi tästä on vedettävä se johtopäätös, että se on vaikea kirja ymmärtää oikein.

Ohjeeni ilmestyskirjaan on, että älä edes yritä ymmärtää sitä. Älä koko ajan ajattele, mitä se tarkoittaisi todelliseen elämään. Lue sitä niin kuin näytelmän käsikirjoitusta. Kuvittele olevasi näyttelijä, joka opettelee ulkoa vuorosanojaan. Sillä se on näytelmä. Näytelmä minkä Isä antoi Pojalleen katsottavaksi ja jonka apostoli Johannes todistajana kirjasi ylös.

Johannes sai osallistua tähän näytelmään, ilmestykseen, vuonna 96 jKr., kun hän oli vankina Patmos-saarella Kreikassa. Silloin hän oli ainoa hengissä oleva apostoli ja ilmeisesti ainoa, joka ei kuollut marttyyrina. Tällöin Jerusalem ja juutalaisten temppeli oli jo tuhottu vuoden 70 jKr. hävityksessä. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun kirjaa lukee.

Ilmestyskirjan  alussa Jeesus antaa ohjeet itse kullekin vaikkakin kirjassa seurakunnille osoitettuna. Näissä kirjeissä on monta tasoa: paikallinen, kirkkohistoriallinen ja henkilökohtainen.

Lopunaikojen ilmestys alkaa luvusta 3.

 Ilmestyskirjassa toistuu täydellisyyden luku seitsemän joidenkin laskemien mukaan jopa yli sata kertaa. Näkyvimmät toistot ovat 7 sinettiä, 7 pasuunaa ja 7 maljaa, jotka kuvaavat yhä tiivistyviä lopun ajan tapahtumia.

Ilmestyskirjassa on kutakuinkin yhtä monta viittausta Vanhaan Testamenttiin kuin siinä on jakeita. Vanhan Testamentin osaaminen siis auttaa Ilmestyskirjan lukemisessa.

Vitsauksien kuvaus alkaa, kun Jeesus alkaa avaamaan seitsemää sinettiä kirjakääröstä. Ilmestyskirja ei selitä, mikä tämä kirjakäärö on, mutta juutalaisten tavoista tiedämme, mistä on kysymys: se on maanomistuskirja, jonka saa lunastaa vain sukulunastaja (Lue tästä aiheesta Ruutin kirja VT:stä). Siihen on ulkopuolelle kirjoitettu ehdot, kuka sen saa avata. Avaajalla on sitten oikeus maahan.

Tässä taivaallisessa näytelmässä avaaja saa oikeudet koko maailmaan. Ehdot ovat niin tiukat, että Johannes pelästyy, kun ei löydy ketään, joka täyttäisi ehdot. Mutta lopulta paljastuu, että Jeesuksella on oikeus siihen (koska hän on sekä sukulunastaja (ihminen) sekä synnitön (Jumala)).

Joka kerta, kun sinetti avataan, tapahtuu jotain maanpäällä ja/tai taivaassa. Sinettien avaamisen jälkeen seitsemän enkeliä puhaltaa pasuunoihin kukin vuorollaan. Ja taas tulee vitsauksia maahan. Näiden jälkeen tulee vielä seitsemän Jumalan vihan maljaa, jotka täyttävät Jumalan vihan.

Lopuksi tulee vielä kuvausta, mitä näiden jälkeen tapahtuu, sillä tämä ei ole vielä maailman loppu. Alkaa tuhatvuotinen rauhan valtakunta, joka on ihaninta koskaan elettyä aikaa maan päällä sitten Paratiisin.

Silloin ei enää sodita. Eläimet eivät syö enää toisiaan, vaan palataan siihen, mikä oli tilanne heti luomisen jälkeen: eläimet syövät ruohoa, leijonakin, ja ihmiset hedelmiä. Käärmeet eivät pure eikä ihminen kuole enää nuorena. Kuitenkin edelleen kuollaan, sillä vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema ja se tapahtuu vasta tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen, kun Jumala luo uuden maan ja uuden taivaan.

On monia tapoja ymmärtää ajankulku Ilmestyskirjassa, mutta tekstin analyysi näyttää sitovan sen näytelmän omaisesti kronologisesti eteneväksi. Onko näytelmässä sitten taannehtivia kuvia aikaisemmasta ajasta tai hyppyjä tulevaisuuteen, on sitten toinen kysymys.

Itse olen parhaiten ymmärtänyt Ilmestyskirjan juuri niin kuin se on kirjoitettu: kronologisesti etenevä kertomus. Kaikki muu vaatii korkeampaa matematiikkaa ja tulkitsijan erityisosaamista. 

Opetetaan myös niin, että seitsemäs sinetti, pasuuna ja malja tapahtuvat oikeasti saman aikaisesti ikään kuin sisäkkäin ja/tai että ne etenevät spiraalimaisesti. En löydä tekstistä  tällaista määritelmää, vaan se on ihmisen tulkintaa.

Näen nämä kolme seitsemän sarjaa peräkkäisinä synnytyskipuina, jotka yhä tiukemmin kuristavat elämää maapallolla.

Moni liittää Danielin kirjan ja erityisesti sen 7-luvun Ilmestyskirjan tapahtumiin. Tämän avulla sitten aletaan laskemaan aikamääriä. Puhutaan viimeisestä seitsemästä vuodesta ja sen puolikkaasta 3 ja puolesta vuodesta, joka on myös 42 kuukautta ja 1260 päivää. Kaikki mainitut ajat löytyvät Ilmestyskirjasta, mutta ei ole yksiselitteistä, ovatko ne sama ajanjakso vai eri.

Yksi iso kysymys on, että mitä tapahtuu elossa oleville uudesti syntyneille kristityille Jeesuksen palatessa. Kun Jeesus palaa, ei sen jälkeen enää voi pelastua uskomalla, koska Jeesuksen voi havaita näkemällä ja hän palaa koko voimassaan kuninkaiden kuninkaana, jota jokaisen on kumarrettava.

Siksi uskovat otetaan ennen Jeesuksen paluuta elävinä taivaaseen uskonsa perusteella tapahtumassa, josta käytetään nimeä tempaus. Tämä tapahtuu ennen kuin Jeesus ilmestyy näkyvästi takaisin maanpäälle. Kuinka paljon ennen? En ota siihen tässä yhteydessä kantaa - sittenpä nähdään.

Ilmestyskirjan tärkein viesti on: Jeesus elää. Eli silloin ja elää tänään. Hän on tulossa takaisin. Se ei tapahdu ilman kunnon rytinää. Paljon ihmisiä kuolee, mutta jäljelle jää pieni siemen tuhatvuotista valtakuntaa varten. Pelastuneiden paikka on Taivaassa.


Tähän lopetan myös tämän lyhyen Ymmärrä Raamattua -kirjasen. Toivottavasti se innosti sinua tutustumaan Raamattuun hieman enemmän.



sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

"Valohoitoa Koronalle" - Onko Trump idiootti?


Ylen uutisesta1 saa sen kuvan, että presidentti Trump on määrännyt ihmiset piikittämään desinfiointiainetta ja antamaan virukselle valohoitoa. Tosiasiassa tämän oli keskustelunomainen tilaisuus, jossa Trump maallikkona (minkä hän teki selväksi) heitteli naiiveja ideoita2. Tällainen ideoiden heittely on tavallista yritysmaailmassa, josta Trumpin johtamiskokemus on. Jokaisella innovaatiokurssilla opetetaan typerien ideoiden ääneen sanominen. Se saattaa johtaa jonkun toisen mielessä johonkin uuteen ideaan, joka sitten jo toimiikin.

Tilaisuudesta antaa selventävän kuvan Varpu Haavisto Facebook-sivuillaa:

Tilaisuudessa oli mukana Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusviraston Tiede- ja teknologiaosaston päällikkö Bill Bryan, joka kertoi alaisuudessaan toimivan huippututkimusta tekevän laboratorion löydöksistä liittyen korona-virukseen. Heidän tulostensa mukaan auringon UV-säteilyllä on voimakas hävittävä vaikutus virukseen, virusten määrä puoliintuu kovilla pinnoilla 2 minuutissa, kun sisätiloissa aikaa kuluu 6 tuntia. Lämmöllä ja ilmankosteudella on myös virusta tuhoava vaikutus sekä pinnoilla että ilmassa, ja näiden tulosten mahdollisista käytännön sovelluksista oli puhe.3

USA:n Kotimaan Turvallisuusvirasto on koonnut kysymyslistan, jossa on selkeässä muodossa asian ympäriltä kysymyksiä ja vastauksia siitä, mitä tiedetään ja siitä mitä pitäisi tietää.4


Tämä blogi ei kuitenkaan ole poliittinen, joten miksi kirjoitan asiasta? Mitä tekemistä tällä on vaikkapa elämän synnyn kanssa?


Tutkimustulokset ovat olleet selkeitä jo vuosikymmeniä: auringon ultraviolettivalo, vesi, happi ja kuumuus ovat haitallisia DNA:lle ja vielä herkemmälle RNA:lle. Koronavirus on RNA virus, joten sen perimä hajoaa helposti uv-säteilyssä. Normaalisti se on viruksen sisällä proteiinikalvon suojaamana, mutta tämä suojakalvo on hyvin ohut ja voimakas UV-valo läpäisee sen esimerkiksi paljon helpommin kuin ihmisen ihon (josta seuraa ruskettuminen).

Osa elämän syntyyn keskittyneistä tutkijoista on sitä mieltä, että elämän synty on tapahtunut niin, että ensin on syntynyt RNA. Nyt nousee kysymys, miten RNA ilman suojaavaa kalvoa olisi kestänyt auringon uv-säteilyä, vettä ja lämpöä?

Tämäkin tutkimustulos koronan alttiudesta kuolla uv-säteilyyn todistaa, että elämä ei ole voinut syntyä itsellään. Jos viruksenkaltainen RNA olisi ollut ensimmäinen elinmuoto, olisi auringonvalo, happi, vesi ja lämpö tuhonnut sen, koska se ei olisi päässyt toisen eliön sisälle 'piiloon' vaan olisi aina ollut 'paljaalla pinnalla'.



Happi, auringonvalo ja vapaa vesi ovat vaarallisia solun sisäisille mekanismeille.



Viittee:
  1. Ylen uutinen: https://yle.fi/uutiset/3-11321374
  2. Trumpin tiedotustilaisuus https://www.youtube.com/watch?v=PsQnfpfIa_o
  1. Varpu Haaviston Faebook sivu https://www.facebook.com/varpu.haavisto.56
  2. USA:n master question list:  https://www.dhs.gov/public…/st-master-question-list-covid-19



sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Mikä ajaa pyrstötähtiä itsetuhoon?


Yllä olevalla otsikon jatkeella YLE julkaisi tällä viikolla hyvän tiedeartikkelin komeetoista.

Artikkelin mukaan komeettoja tulee aurinkoa lähelle, mutta epätavallisen useasti ne hajoavat juuri nyt, viime vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana:

"Kaiken järjen mukaan sen siis olisi pitänyt tulla vain kirkkaammaksi ja komeammaksi, kun Aurinko lämmittää sitä yhä enemmän ja etäisyys Maahan tulee pienemmäksi. Mitä tapahtui?"

" Komeettojen hajoaminen ei ole mitenkään poikkeuksellista. Se on jopa tavallista."

Yle otsikoi hajoamisen syyt rehvakkaasti kolmeen ryhmään ja luettelee useita esimerkkejä:

1. Komeetat hajoavat kuin lumiukot kevätsäillä
2. Komeetat tuhoutuvat pikkukiviksi Auringon lähellä
3. Muut planeetat repivät komeettoja palasiksi


Mikä tästä tekee kuitenkin ihmetyksen aiheen?

Kun komeetat tuhoutuvat havaittua vauhtia, niin ei ole mitenkään mahdollista, että sama olisi jatkunut miljoonia tai miljardeja vuosia: avaruuden olisi täytynyt olla sakeana komeetoista vain vähän aikaa sitten (kosmisen aikataulun mukaan).

Miksi ne sitten tuhoutuvat juuri nyt? Ovatko ne vain tulleet siihen ikään ja me vain satumme näkemään sen?

Asiaa selitellään toisin, mutta ilman havaintoja. Selitellään, että niitä syntyy koko ajan lisää, mutta ei varsinaisesti tiedetä missä ja miksi. Pakkohan niitä on syntyä lisää, sillä muuten tämä olisi yliluonnollinen sattuma tai mikä vielä kauheampaa, aurinkokunta ei olisikaan miljardeja vuosia vanha vaan hyvin nuori ja sehän taas ei ole mahdollista, koska evoluutiolle ei jäisi riittävästi aikaa. Tätähän ei saa edes ajatella vaihtoehtona, koska se sopisi liian hyvin 'leirinuotiolla' kirjoitettuun vanhaan kirjaan.

Joka tapauksessa hyvä artikkeli ja jälleen asia, mitä sekulaari tiede ei osaa selittää havainnoin vaan pelkästään tarinoimalla.

Lue tarkemmin: 


 Komeetta 73P/Schwassmann-Wachmann 3:n B-kappale hajonneena. Kuva: NASA, ESA, H. Weaver (JHU/APL), M. Mutchler and Z. Levay (STScI)

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Onko koronavirus ihmisen tekemä? Mitä se tarkoittaisi?


LYHYESTI:

Pari päivää sitten julkaistiin erittäin vakuuttavasti ja taidokkaasti tehty amerikkalainen dokumenttielokuva1 siitä, että Covid-19 sairautta nyt aiheuttava SARS-CoV-2 virus (koronavirus) olisi Kiinassa, Wuhanin kaupungissa, yliopiston laboratoriossa tarkoituksella tehty virus.

Katsoin tämän dokumentin genetiikkaa koskevan jakson useaan kertaan ja hain siinä mainitut tieteelliset julkaisut sekä luin niiden johdanto-osuudet.2, 3, 4, 5 Lisäksi keskustelin sähköpostitse muutaman tietämäni asiantuntijan kanssa ja kysyin heidän mielipidettään, jonka he ovat myös jo ennen tätä dokumenttielokuvaa julkaisseet6. 

Lyhyesti asiat, joita ei juurikaan kiistetä:
  • Koronaviruksia on tutkittu maailman laboratorioissa jo vuosikymmeniä. Niitä siis viljellään ja kasvatetaan niissä.
  • Wuhanissa on korkean turvaluokituksen viruslaboratorio, jossa koronaviruksen tutkimus on pitkällä.
  • Virusten geenisekvenssejä voidaan laboratoriossa muuttaa ja yhdistellä eri lähteistä.

Dokumenttielokuvassa käytetty todiste5  siitä, että koronavirukseen olisi tarkoituksella istutettu HIV-viruksen osia, ei kuitenkaan ole tieteellisesti pätevä. Tämä on kumottu jo kaksi kuukautta sitten toisessa tutkimuksessa7. Siltä osin dokumenttielokuva käyttää väärää todistetta.

Jos todisteet olisivat ilmeiset kuka tahansa maailman tuhansista virologeista voisi heti tunnistaa sen, mutta he ovat pääosin asiasta eri mieltä kuten Professori Urs Greber8.

Vaikka virus olisi ihmisen muokkaama, niin se ei olisi tapahtunut salassa, sillä kaikki dokumentissa esitetyt tutkimukset ovat julkisia. 

On olemassa mahdollisuus, että virus on päässyt vahingossa laboratoriosta karkuun, mutta tällaisia syytöksiä ei pitäisi julkisen mielipiteen muokkaamiseksi tehdä ellei todisteet ole selvät. 

Syytökset saattavat johtaa kansainvälisen tilanteen kiristymiseen ja yleiseen vihaan kiinalaisia kohtaan. Ihminen niin helposti muutenkin hakee syntipukkia ja amerikkalaisille tämä on suorastaan tapa (esim. Irakin tilanne 9/11 jälkeen).

En silti puolusta Kiinan kommunistisen puolueen toimia, sillä se ei ole toiminut kansainvälisten normien mukaisesti aikaisemmin, miksi siis toimisi nyt. Yrittävät varmasti piilotella tosiasioita ja silotella tilannetta - samalla kun ovat kauhuissaan ulkovaltojen reaktioiden suhteen. Vaarallinen yhdistelmä. Avoimessa demokratiassa rumatkin asiat nousevat pintaan. Sen sijaan suljetussa diktatuurissa piilotellaan epämiellyttäviä tosiasioita. 

Vielä näemme puheenvuoroja, jossa Kiinalta vaaditaan korvauksia.

Jälkipyykistä tulee likaista. Pilvet taivaanrannalla eivät välttämättä ole ihan tavallisia sadepilviä. Ainekset ruutitynnyrin räjähtämiseen ovat siis muodostumassa. Eri asia on sitten, syttyykö tulilanka.

Tärkeä kysymys on, että miten meidän itse kunkin tällaisessa tilanteessa pitää toimia?



TARKEMMIN

Koronavirus on ns. RNA-virus eli sillä ei ole DNA:ta, vaan sen perimä on ikään kuin  DNA:n puolikkaassa eli RNA:ssa. Tämä perimä on vielä alttiimpi mutaatioille kuin DNA-perimä. Mutaatiot korruptoivat sen tietosisältöä ja tästä johtuen se voi alkaa käyttäytymään villisti vasten sen alkuperäistä tarkoitusta. Koronaviruksen tapauksessa se tarkoittaa, että se tarttuu ihmisen soluihin. Sen alkuperäinen tarkoitus, kuten kaikkien virusten, on hallita bakteerien liikakasvua. Jos viruksia ei olisi, maailma hukkuisi bakteereihin muutamassa päivässä. 



Miten virus pääsee ihmisen soluun




Synteettinen virus

Jos voidaan todistaa, että Covid-19 viruksen perimästä löytyy täsmälleen samanlaisia pitkiä sekvenssejä, joita löytyy toisesta virusperheestä, esimerkiksi HIV-viruksesta, voitaisiin mahdollisesti päätellä, että sekvenssit on siirretty leikkaa-liimaa -menetelmällä ihmisen toimesta eri virusten välillä (älykäs suunnittelu).

Viruksille on maailman eri laboratorioissa tehty tällaisia leikkaa-liimaa -operaatioita jo yli kymmenen vuotta. Yksi tällainen laboratorio on Wuhanissa. Korona viruksen osalta se on yksi johtavista alan laboratorioista ja siellä on ns. 4-tason turvaluokituksen omaava osasto, jossa lähes tulkoon kaikki kokeet ovat sallittuja, mukaan lukien virusten istuttaminen hiiriin.

Sen johtava tutkija Shi Zhengli on esitellyt tutkimuksia näistä kokeista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hänen vuoden 2015 tutkimuksessaan4 on käytetty juuri kyseistä menetelmää valmistamalla synteettinen virus, joka on saatu leviämään hiirissä ja aiheuttaen niissä kuolettaa keuhkosairautta. 

Hänen tutkimustensa tarkoitus on ollut osoittaa, että nykyisen kaltainen pandemia tilanne voi muodostua - tämä on siis jo viisi vuotta sitten ollut todistettu hänen toimestaan. Hänen tutkimustensa pohjavire on siis julkisesti varoittava - ei piilossa oleva salajuoni. Silti voidaan kritisoida, onko kyseiset tutkimukset aivan välttämättömiä niihin liittyvien riskien tähden. 


Leikkaa-liimaa periaatteella rakennettu geeni


Luonnollisen viruksen muuntelu

Viruksilla on kyky vaihtaa perimää keskenään luonnollisesti, jos ne joutuvat samaan soluun.8  Rekombinaatioksi kutsuttu tapahtuma aiheuttaa monia uusia virustyyppejä, kuten on havaittu SARS-virusten kohdalla tapahtuvan. Lisäksi mutaatiot vaikuttavat niiden perimään muuttaen niiden RNA:n sekvenssien merkistöjä satunnaisesti.



Väite ja sen kumoaminen

Dokumenttielokuvassa esitetty hypoteesi on, että jos virus olisi luonnollisten prosessien tulos, siitä ei voitaisi tunnistaa virheettömiä toisten virusten sekvenssejä, vaan näissä näkyisi näitä satunnaisia muutoksia. 

Tässä kohdin heidän avaintodisteensa on Intialainen tutkimus, joka nopeasti vilahtaa kuvaruudussa. Tarkempi kyseiseen tutkimukseen tutustuminen osoittaa, että se on julkaistu ilman vertaisarviointia. Lisäksi kyseinen tutkimus on koeteltu muissa tutkimuksissa jo kaksi kuukautta sitten.7

Tutkimus, joka kumoaa Intialaisten tutkijoiden väitteen, sanoo:

"These results clearly show that three out of four of these inserts naturally exist in three bat CoV viruses before 2019-nCoV was identified. This undoubtedly refutes the possibility that 2019-nCoV is generated through obtaining gene fragments from the HIV-1 genome. Instead, it is much more likely that 2019-nCoV originated from RaTG13-like CoV viruses." 

Artikkeli tosin lopussa sanoo:
"More studies are necessary to identify the real source of 2019-nCoV."


HIV-viruksen osiksi väitetyt sekvenssijaksot koronaviruksen perimässä ovat niin lyhyitä, että niiden ei voida sanoa olevan HIV-virukselle yksilöllisiä, vaan niitä esiintyy siellä täällä eliökunnassa. Niitä esiintyy myös luonnossa olevissa lepakoiden muissa koronaviruskannoissa ja on esiintynyt jo ennen tätä nykyistä koronavirusepidemiaa. 

Todiste on vähän niin kuin väittäisi, että kaikki Markku-nimiset olisivat sama henkilö: tunnisteeksi ei riitä pelkkä etunimi, tarvitaan lisää yksilöivää tietoa.

Todisteen ongelma on siis, että käytetään liian lyhyttä 'merkkijonoa' todistamaan, että virus olisi synteettisesti luotu.




Miten meidän pitäisi suhtautua tilanteeseen?

Älkää menkö mukaan salallittoteorioihin. Ne imevät teidän huomionne mukanaan vääriin asioihin. Sillä ei ole merkitystä, mistä tämä kulkutauti on tullut. Joka tapauksessa se on tapahtunut Jumalan sallimuksesta. Jumala on sen sallinut, sillä hän on maailmankaikkeuden Jumala ja mitään ei tapahdu ilman hänen lupaansa.

Asetan toisenlaisen kysymyksen ja keskittymisen kohteen kristityille: mitä Jumala puhuu sinulle omaan elämääsi tässä tilanteessa? Mistä Jumala näin osoittamalla pyytää tehdä parannusta? Jumalan täytyy tämä sallia, koska hänen omansa ei muuten tätä asiaa nähnyt. Katso mitkä kohteet on nyt lakkautettu? Jos jokin niistä on pois sinun elämästäsi, niin mieti oliko tämä tarpeen sen osoittamiseen, että se on väärin elämässäsi.

Salaliittojen sijaan Jumala osoittaa teille toisen kysymyksen ja huomion kohteen: mitä tämä tilanne tarkoittaa sinun elämääsi?

Katso kaikkia niitä kohteita, jotka on nyt pyyhitty pois: urheilijat, ravintolat, kauppakeskukset, teatterit, elokuvien ja TV-ohjelmien valmistus, luksushotellit, risteilijät, lentokoneet ja monet muut asiat, jotka ovat vääriä kohteita kristitylle täyttää elämänsä.

Tämän täytyi tapahtua, jotta sinä näet, mikä on turhaa ja kuinka vähän on tarpeen. Olet valittanut ajan riittämättömyyttä, nyt sinulla on aikaa. Nytkö haet Jumalan läsnäoloa? Yhä hän odottaa ja kolkuttaa.

Rauhallinen ja turvattu elämä on kristittyjä varten, ei suhaaminen joka suuntaan, ei arkipäivien täyttäminen kiireellä. Katso mihin Jumala on valmis menemään, jotta sen ymmärrät.



Mitä Raamattu sanoo?

Paavali sanoo kirjeessään tessaloniakalaisille:

"tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."  [KR38_OTS: 2Tess. 2:9-12]

Tämä tulee siis tapahtumaan näkyvästi niin, ettei Raamatun tuntevan tarvitse arvuutella, mistä on kysymys. Vaarana päinvastoin on, että näkyvien merkkien tähden ihmiset uskovat siihen. Ei siis sen tähden, että se tapahtuisi salaisesti, ikään kuin vahingossa. 



Viitteet:
  1. Video: https://www.youtube.com/watch?v=Le_rfTdayLs
  2. Shi Zhengliin & co tutkimus vuodelta 2003: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20567988
  3. Shi Zhengliin & co tutkimus vuodelta 2013: https://www.researchgate.net/publication/258202912_Isolation_and_characterization_of_a_bat_SARS-like_coronavirus_that_uses_the_ACE2_receptor
  4. Shi Zhengliin tutkimus vuodelta 2015: https://www.nature.com/articles/nm.3985 
  5. Intialaisten julkaisu: https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2020.01.30.927871v1
  6. Konsultoimieni asiantuntijoiden kanta asiaan: Mikko Tuuliranta, Matti Leisola & Pekka Reinikainen,  https://luominen.fi/koronavirus-ei-ole-salaliittolaisten-suunnittelema
  7. Intialaisten julkaisun kumoava julkaisu: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7033698/ 
  8. Virologi Urs Greber korona viruksesta: https://febs.onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1002/1873-3468.13784
  9. Tässä vielä Forbesin artikkeli aiheesta: https://www.forbes.com/sites/victoriaforster/2020/02/02/no-coronavirus-was-not-bioengineered-to-put-pieces-of-hiv-in-it/#f53a54956cbc 


sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kaiken teoria koki kolauksen - jälleen


Epäonnistuneet kokeet kvanttifysiikan ja kosmologian yhdistämiseksi kokivat taas kolauksen. 

Nykyaikaisen kosmologian kulmakivi on alkuräjähdys ja maailmankaikkeuden pitkä ikä. Kvanttifysiikasta saadut havainnot taas eivät tue alkuräjähdystä. Siksi on kehitetty hypoteeseja, että jotain on jäänyt havaitsematta kvanttifysiikasta. Yksi toisensa jälkeen näistä hypoteeseista on jäänyt todistamatta viime vuosina, kuten pimeä aine, gravitoni-hiukkanen ja pimeä fotoni. Osa tätä tarinaa on myös ns. kaiken teoria, joka yhdistäisi asiat niin, ettei ristiriitaa jäisi.

Tekniikan Maailma otsikoi aiheesta: "Fyysikoiden etsimä ”kaiken teoria” sai kolauksen – Salaperäisiä aksionihiukkasia ei löytynyt sieltä, missä niitä olisi pitänyt olla".

Tämä tarkoittaa, että ristiriita havaintojen ja teorioiden välillä yhä suurenee. Tieteen todistus maailman synnystä ei ole lähestymässä, vaan etääntymässä.

Tälläkin kertaa tarina on aivan sama kuin aikaisemminkin. Tutkimukset ovat entistä tarkempia, mutta mitään ei löydy:
"Tutkijat kirjoittavat tuloksensa olevan kolmesta neljään kertaan aiempia vastaavia tutkimuksia tarkempi ja jopa sata kertaa tarkempia kuin laboratoriossa suoritettavat tutkimukset."

Tämä alkaa olemaan jo surkuhupaisaa. Olen kirjannut ylös näitä tuloksia jo useita viime vuosilta. Katso lisää täältä: https://mistametulemme.blogspot.com/2019/08/hiukkasfysiikka-antaa-big-bangit.html

Kymmeniä miljardeja on käytetty näihin tutkimuksiin, mutta toivotun suuntaisia tuloksia ei tule. Ehkä hypoteesi on väärä. Ehkä maailmankaikkeudella sittenkin on tekijä, eikä se syntynytkään sattumalta, vaan yliluonnollisesti Luoja Jumalan sanalla eli tiedolla ja osaamisella.


NASA / CXC/ UNIV. OF CAMBRIDGE / C. REYNOLDS ET AL.



Viitteet:
  1. https://tekniikanmaailma.fi/fyysikoiden-etsima-kaiken-teoria-sai-kolauksen-salaperaisia-aksionihiukkasia-ei-loytynyt-sielta-missa-niita-olisi-pitanyt-olla/
  2. https://www.sciencealert.com/failure-to-find-axions-a-galaxy-cluster-is-a-major-blow-to-parts-of-string-theory
  3.  https://iopscience.iop.org/article/10.3847/1538-4357/ab6a0c