sunnuntai 18. lokakuuta 2026

Kymmenen vuotta ja 290 artikkelia

2016, lokakuun kuudes päivä, julkaisin ensimmäisen artikkelin tässä blogissa. Mitä sen jälkeen on tapahtunut?

 

Olin sitä ennen jo kahden vuoden ajan opiskellut elämän alkua ja mikrobiologiaa erilaisista lähteistä. Toki tämä blogi käsittelee paljon muutakin alkuperätieteeseen liittyvää, mutta tarinan ydin niin alussa, keskellä kuin viime aikoina on ollut juuri solu. Erityisesti minua on kiehtonut, miten solu käsittelee tietoa. Minulla oli kirjoitettuna "pöytälaatikossa"  jo silloin satoja sivuja muistiinpanoja kahden kirjan muodossa (kirjoja en koskaan ole sellaisenaan julkaissut).

 

Eräs nuorisopastori kysyi minulta pari vuotta sitten, kaduttaako minua, että olen kirjoittanut blogeja (evoluutiota vastaa). Ymmärsin luonnollisesti, että hänellä oli myötähäpeä tai muuta vastaavaa mielessään. Vastasin, että ei kaduta tai oikeastaan kaduttaa, etten panostanut enempää tekstien laatuun. Kirjoitan artikkelit nopeasti, kuten teen yhä, ja näihin jää tietty rosoisuus, ja tekstit ovat siten mielipiteiltään melko voimakkaita tai ainakin kaunistelemattomia. Näin tekoälytekstien aikana se näyttääkin olevan pelkästään hyvä asia - aitouden tae.

 

Kirjoittaminen on minulle tapa ajatella. Tosin monien tekstien aihe ja punainen lanka saattavat tulla mieleen yhtäkkiä, vaikkapa töihin lähtiessä. Jos ei heti silloin ala kirjoittamaan, katoaa tekstistä helposti se uniikki alkuperäinen ajatus. Asia kyllä tulee kirjoitettua myöhemminkin, mutta teksti ei olekaan niin oivaltavaa, kuin sillä ilmestymisensä hetkellä olisi ollut. Siksi tekstini eivät ole niin analyyttisiä, kuin ehkä jotkut olisivat toivoneet - tieteen tekeminen on muille, pyrin selittämään tieteen näkökulmia niin yksinkertaisesti kuin pystyn.

 

Mitä on tästä kaikesta tutkimisesta ja kirjoittamisesta omaan mieleeni jäänyt? Asioita, joista olen ehdottoman, 100%, absoluuttisen varma:

 

1) Solu ei ole voinut syntyä itsestään. Siitä ei ole kerrassaan mitään jälkeä, eikä se ole missään olosuhteissa mahdollista. Olen tästä yhtä varma, kuin ihminen voi olla varma omasta olemisestaan.

 

2) Hän, joka on pystynyt luomaan yhden solun, pystyy luomaan samalla koko ihmisen. Mikä todistaa tämän? Se, että me kaikki, sinä ja minä, tulemme yhdestä solusta - ajattele tätä hetki, se on käsittämätöntä. Yksisoluisen eliön ja hedelmöittyneen munasolun suurin ero on sen sisältämässä informaatiossa. Siinä, kun vaikkapa bakteerisolu sisältää informaatiota vain bakteerisolua varten, hedelmöittynyt munasolu sisältää informaatiota koko ihmisen rakentamiseen.

 

3) Eliökunnan moninaisuuden synnyttämiseen ei tarvita satunnaisia mutaatioita tai evoluutiota. Jokaisessa ihmisen solussa on sama perimä, niin sydänsolussa kuin vaikkapa silmänsolussa. Silti niistä tulee erilaisia rakenteita. Me kaikki kannamme lisäksi perimää, jota emme itse käytä, mutta annamme jälkeläisillemme. Olosuhteet vaikuttavat DNA:n tietojenkäsittelyn ohjaustekijöihin, joiden seurauksena DNA:n eri alueet aktivoituvat. DNA on tietovarasto, jota ohjaustekijät, älykkyys, käyttävät.

 

4) Tekijäinvaihto (crossing-over) on mitä nerokkain informaatiotieteellinen periaate. Kun sukusoluja valmistuu ihmisessä, isältä ja äidiltä perityt vastinkromosomit vaihtavat osuuksia keskenään. Tämä riittää kaikkien ihmiskunnassa esiintyvien moninaisuuden (variaatioiden) tuottamiseen. Mutaatioita ei tarvita. Sama periaate koskee kaikkia suvullisesti lisääntyviä eliöitä.

 

5) Mutaatiot rikkovat perimää. Tietoa on helpompi hävittää kuin luoda. Koko luomakunta kärsii mutaatioista. Niiden takia me vanhenemme ja lopulta kuolemme. Niitä tulee jokaisessa solun jakautumisessa. Mutaatio lähes mihin tahansa kohtaan ihmisen perimää voi aiheuttaa syöpää.

 

6) Perimässä, DNA:n matemaattisessa informaatiokäsittelyn mallissa, ei ole mitään, mikä osoittaisi, että ihmiskunta ei olisi voinut tulla kahdesta vanhemmasta, Adamista ja Eevasta. Päinvastoin, näyttää siltä, että kaikki on suunniteltu juuri niin, että kahdesta täydellisesti suunnitellusta DNA:sta voidaan luoda lukemattomia erilaisia perimän yhdistelmiä (kts. kohta 4).

 

7) Tästä langenneesta ja kärsivästä maailmasta meidät voi pelastaa vain uhri, joka sovittaa ihmisen täydellisen hyvän Jumalan kanssa, jotta hän voi peruuttaa kirouksen, jonka olemme itse aiheuttaneet ja jonka alaisuudessa me elämme. Jeesus Kristus, ihmiseksi syntynyt Jumala, on tämä uhri. Hän rakastaa sinua niin paljon, että on valmis kuolemaan puolestasi, jotta sinun ei tarvitsisi kuolla, vaan pääset ikuiseen elämään Jumalan ylläpitämään paratiisiin, jossa ei enää ole kipua tai kärsimystä. Uskomalla tämän, saat lahjan, jolla ei ole vertaa täällä maan päällä.

 

Aamen.

 

Ps. Aiheen tullen kirjoitan jatkossakin. Katsotaan seuraava yhteenveto kymmenen vuoden päästä, mutta luulen, että siinä ei ole mikään muuttunut.






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti