Mistä me tulemme?

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Alkuperätieteen kuumimat alueet 2010-luvulla

Viimeinen kymmenen vuotta on ollut ihmeellinen alkuperätieteen alueella. Alkuperä tieteeseen kuuluu monta aluetta, jotka kaikki pyrkivät vastaamaan kysymyksiin mistä ja miten me olemme tänne tulleet. Moni aikaisempi olettamus on kokenut kovia kolauksia.

Alkuräjähdys

Vaikka alkuräjähdykseen uskotaan kovasti, kaikki hiukkasfysiikan tulokset viime vuosikymmeneltä osoittavat sitä vastaan. Tässä tärkeimmät poiminnot:

Anti-materian ja materian tasapaino hiukkaskokeissa on täydellinen, mutta universumissa suuri. "Meidän ei pitäisi olla olemassa." - sanovat tutkijat.
Otsikko Newsweekissä: "Pimeän aineen etsinnälle jälleen takaisku, kun taas yksi piilopaikka suljettu pois". Pimeää ainetta vuosikymmenien etsiskelystä huolimatta ei ole löydetty.
Gravitoniakin alkuräjähdys kaipasi: "Merkkejä ei ole havaittu myöskään gravitoni-hiukkaisista. …. Vakava ongelma on, että alkurähähdyksessä singulariteetissa kaareutuminen kasvaa äärettömäksi. " [Eli alkuräjähdys ei voi räjähtää.] Näin sanoi toimittaja Raili Leino Tekniikka & Talous -lehden numerossa 8.12.2017 sivulla 8 kertoessaan suomalaisesta tutkimuksesta.
CERN:iin panostettiin miljardeja ja tulokset alkavat olla valmiina. Hiukkasten starndardimalli vahvistui, mutta tutkijat ovat pettyneitä - Ei supersymmetriaa eikä uusia hiukkasia. Ei mitään mikä pelastaisi alkuräjähdysteorian, ei edes uusimmissa tuloksissa.
Jopa populaarit tiedelehdet alkavat menettää yleensä niin vahvaa toivoaan: "95% Universumista ei ehkä olekaan olemassa".

Genetiikka

Noin vuosikymmen sitten (lähes) koko ihmisen genomi saatiin sekvensoitua. Samalla ymmärrettiin, että se kokonaisuudessaan on tarpeellinen, ei ole mitään roska-DNA:ta, evoluution jälkeensä jättämää jätettä. Yhä uudet tulokset osoittavat, että ajatus roska-DNA:sta voidaan unohtaa.

Sekvensointikustannusten laskemisen myötä on tapahtunut paljon muutakin:

Epigenetiikka upotti kuuluisat evoluutiotodisteet: eliöiden muuntelu tapahtuukin olemassa olevan DNA:n avulla, jota olosuhteet ohjaavat. Uutta DNA:ta ei ollutkaan syntynyt aikaisemmissa evoluutiotodisteissa kuten Darwinin peipot, sokea luolakalat tai Italian seinäliskot. Evoluutiolla ei sittenkään ole todistettua mekanismia (mutaatiot vain hajottavat, eivät rakenna).
Tietokannoista on helppo verrata tuhansien eliölajien geenejä. Tutkijan sanoin lopputulos on: "Lajit ovat kuin galakseja, joiden välissä on ääretön tyhjä avaruus." Tarkoittaa siis, ettei eri lajit ole läheistä sukua toisilleen.
Orpogeenit ovat geenejä, joita on vain yhdellä lajilla ja joita ei löydy sukulaislajeilta. Oletus on ollut, että kun eliöiden DNA:ta sekvensoidaan enemmän ja enemmän, orpogeenit häviävät tietokannoista. Todellinen kehitys on juuri päinvastoin: orpogeenejä löydetään yhä enemmän. Tämä on yhtenevä edellisen 'pointin' kanssa. Kts. tämä hyvä luento aiheesta.
DNA alkuperätutkimukset osoittavat, että kaikki elossa olevat ihmiset ovat yhden ja saman esi-isän jälkeläisiä ja äitejäkin löydetään vain kolme (ns. Mitokondrio Eeva). Vielä on tutkimus, joka toteaa mutaatioiden tulleen viimeisen 5 000 vuoden aikana.

Dinosaurukset

Kun vuosikymmen alkoi, saivat tutkijat vielä potkuja, jos esittivät, että dinosauruksen luissa on orgaanista ainetta.
Nyt vuosikymmenen lopulla kaikki hyväksyvät sen ja yritetään hakea erilaisia syitä sen alkuperälle tai säilymiselle.

Seuraavana vielä pari aluetta, miltä kovasti odotettiin tuloksia, mutta vähiin jäi.

Fossiilit

Vaikka uusia fossiileja löytyy kokoajan, paleontologian suurin uutinen on kuitenkin, ettei ole suurta uutista: välimuotojen kanssa on yhä vähän niin ja näin. Kehittyvissä olevia elimiä ei vaan ole löytynyt.

150- vuotta sitten Darwin totesi:

”Mutta minä en olisi milloinkaan voinut edes aavistaakaan, kuinka köyhä parhaiten säilyneidenkin geologisten kerrosten antama kertomuson, jollei lukemattomien välimuotojen puuttuminen lajien väliltä, jotka elivät kunkin muodostuman alku- ja loppukaudella, olisi pannut teoriaani niin kovalle koetukselle.” (Lajien synty, s. 446, kursivointi lisätty.) ”Ne, jotka uskovat, että geologian kertomus on jotakuinkin täydellinen, hylännevät ilman muuta teoriani.” (Lajien synty, s. 457.)

Tänään olemme yhä samassa tilassa, vaikka fossiileja on satoja miljoonia, kukaan tutkija ei voi ottaa esille yhtä ja sanoa, tämä tässä on sen ja sen elimen välimuoto ja vielä toimimaton tarkoituksessaan. Vain valmiita silmiä, korvia, lintujen luita ja hyönteisten siipiä on löytynyt.

Elämän synty

Elämän synnyn teorian kehittymisessä ei ole tapahtunut muuta kuin insinööriosaamisen kehittymistä. Bakteereja osataan köyhdyttää ja olemassa olevaa genetiikka yhdistellä yhä kehittyneimmillä tavoilla, mutta edelleenkään tutkijat eivät tiedä, miten elämä syntyi. Olemme siitä yhtä kaukana kuin 70-vuotta sitten, kun Millerin aminohappokokeet tehtiin.

Tässä pari loppulausumaa edellisistä alkuperäkonfresseista vuosilta 2009 ja 2014

2009: Miksi Origin of Life tutkimus: "ei ole edennyt juurikaan sitten Stanley-Millerin kokeiden.

2014: Miksi elämän alkuperä on yhä mysteeri?

Tästä johtuen elämän alkuperäkysymykseen tieteilijät yhä edelleen joutuvat vastaamaan: ei tietoa.

Lisää aiheesta: https://blogs.scientificamerican.com/cross-check/pssst-dont-tell-the-creationists-but-scientists-dont-have-a-clue-how-life-began/

lauantai 18. tammikuuta 2020

Dinosauruksen luun radiohiiliajoitus: sisältää nuorta orgaanista ainetta

LYHYESTI

Tutkijat ovat nykyisin yksimielisiä siitä, että dinosauruksen luissa voi olla orgaanista ainetta. Nyt tutkimuksen kohde on tämä orgaaninen aine itsessään.

Tutkijoilla on kaksi vaihtoehtoista päälinjaa. Yritetään todistaa:

a) orgaaninen aine voi säilyä satoja miljoonia vuosia

tai

b) orgaaninen aine ei ole peräisin dinosauruksesta.

Molemmista päälinjoista on uusia tutkimuksia, joihin tutustuminen nostaa esiin kysymyksen:

Jos orgaaninen aine on uutta ja tullut luuhun ulkopuolelta, miksi toisten tutkijoiden pitää todistaa, että orgaaninen aine voi säilyä satoja miljoonia vuosia?

Selvästikään tutkijat eivät ole yksimielisiä.

Linjaa b) kannattavat tutkijat mittasivat C14 hiilen osuuden dinosauruksen luusta. He havaitsivat, että sen määrä osoittaa iäksi vain joitakin kymmeniä tuhansia vuosia - ei miljoonia vuosia. Tämä on nyt julkaistu vertaisarvioidussa sekulaarissa tutkimuksessa.

He selittävät, että C14 hiili on peräisin bakteereista. Kuitenkaan tämä ei voi yksin selittää havaintoa, sillä bakteerit eivät yhteytä eli kerää uutta C14 hiiltä ilmakehästä.

C14 hiilen kierto menee niin, että sitä syntyy vain ilmakehässä typen hajoamistuotteena. Yhteyttävä kasvi sitoo sitä itseensä. Bakteeri tai eläin, joka syö tämän kasvin, saa C14 hiiltä sitä kautta. Bakteerit eivät yhteytä, joten se orgaaninen aine, jota bakteerit ovat luussa syöneet, on pitänyt sisällään tämän C14 hiilen. Joko kyseinen luu on siis sisältänyt tämän C14 hiilen tai jotenkin sinne on kulkeutunut C14 hiiltä eläimen kuoleman jälkeen. Vaatii paljon mielikuvitusta keksiä tarinaa, miten näin olisi käynyt. Tutkimustuloksia tai havaintoja siitä ei ole.

Linjaa a) kannattavat tutkijat taas ovat varmoja, että orgaaninen aine on alkuperäistä dinosauruksen kudosta. Varmaankin siksi he eivät edes vaivautuneet tutkimaan C14 hiiltä näytteestä.2

Jos vain hyväksyttäisiin, että dinosaurukset ja ihmiset ovat eläneet yhtä aikaa. Tästä on riittävästi muitakin historiallisia näyttöjä. Sen jälkeen tutkittaisiin asioita uudella otteella.

Kuvia pehmytkudoksesta luun sisältä. Ei näistä tutkimuksista vaan aikaisemmista Schweitzerin tutkimuksista.

TARKEMMIN ASIASTA

Uudessa tutkimuksessa tutkijat päätyivät siihen tulokseen, että dinosauruksen luissa on uutta orgaanista ainetta.1 Uusi orgaaninen aine tarkoittaa, että se ei ole kymmeniä miljoonia vuosia vanhaa.

He mainitsevat, että monet tutkimukset ovat havainneet orgaanista materiaalia luissa:

Dinosaur bone has previously been reported to contain endogenous organic remains such as DNA, collagen, osteocytes, erythrocytes, and blood vessels (Pawlicki et al., 1966; Pawlicki and Nowogrodzka-Zagórska, 1998; Schweitzer et al., 2005a; Schweitzer et al., 2005b; Schweitzer et al., 2007a; Schweitzer et al., 2007b; Schweitzer et al., 2008; Schweitzer et al., 2009; Schweitzer et al., 2013; Schweitzer et al., 2014; Schweitzer et al., 2016; Asara et al., 2007; Organ et al., 2008; Schweitzer, 2011; Bertazzo et al., 2015; Cleland et al., 2015; Schroeter et al., 2017).

Nämä 20 tutkijaa eivät usko, että orgaaninen materiaali säilyy miljoonia vuosia:

The youngest non-avian dinosaur bones are 66 million years old; on both theoretical and empirical grounds, it seems exceptional that original proteins could persist for so long.

Since there are theoretical and empirical reasons to believe that dinosaur organics are unlikely to persist for tens of millions of years, and given the potential for contamination, we argue that the null hypothesis is that complex biomolecules (e.g. nucleic acids or proteins) recovered from dinosaur bones are not original material, more likely representing recent contamination.

...fossil bone organic material will show signatures of recent biological activity (e.g. L-amino acid dominance or 14C abundance....

[lyhyesti käännettynä: orgaaninen aine ei voi olla alkuperäistä, koska sekä teoria että kokeet osoittavat, ettei orgaaninen aine voi säilyä niin pitkään.]

Tutkimuksen johdanto päättyy selkeästi ristiriitaiseen ajatukseen:

...our findings suggest that bones not only act as open systems just after death and exhumation, but also act as favorable habitats as fossils in the subsurface. Microbial communities appear to be localized inside the dinosaur bones collected here...

Miljoonien vuosien jälkeen luussa ei pitäisi olla mitään orgaanista, joka kiinnostaisi bakteereja. Näinhän nämä tutkijat itse nolla-hypoteesissaan olettavat (kts. lainaus yllä). Tutkittu C14 antoi iäksi 33 000 vuotta eli käytännössä 65 miljoona vuotta eläimen kuolemisen jälkeen. 33 000 vuotta sitten luu oli oletuksen mukaan kuten tänään: 64 967 000 vuotta vanha.

65 miljoonassa vuodessa kaikki radiohiili ja orgaaninen ainekin on jo hävinnyt. Mitä luussa siis olisi heidän mukaansa ollut niin kiinnostavaa, että bakteerit olisivat alkaneet sinne uudestaan pesiytymään? Miten se jokin oli saanut kuljetettua C14 hiiltä maan pinnalta luun sisään?

Tutkimusdokumentti mainitsee myös:

" These low levels of racemization suggest that the amino acids in the dinosaur bone are not particularly ancient."

Aminohapot alkavat 'kääntyilemään' eliön kuoltua (racemization). Elämä käyttää vain vasenkätisiä aminohappoja, mutta vapaana ollessaan ne alkavat kääntyilemään myös oikeakätisiksi. Aminohappojen kätisyys siis viittaa vielä nuoreen näytteeseen.

Seuraavaksi otan esille kohdan, jossa tutkimuksessa tehdään oletus ja sen jälkeen lasketaan oletuksen pohjalta:

Assuming all endogenous bone C is radiocarbon ‘dead’, based on these F14C values, a simple two-end-member mixing model would suggest that ~26% of the C in subterranean Centrosaurus bone originates in the adjacent mudstone matrix

Siis ensi oletetaan, että C14 hiili ei ole luusta itsestään ja sitten lasketaan. Näin se oletus ohjaa johtopäätöstä. Tämä oletus tulee siitä, että ollaan varmoja, että luu on 65 miljoonaa vuotta vanha. Tämä oletus siis laitetaan laskukaavaan sisään.

Tämän laskennan jälkeen sitten sanotaan:

Although, some of the C in the fossil dinosaur bone is potentially ancient, there is still a sizable contribution of recent C from the immediate environment, consistent with the presence of a microbiome.

Ensin siis oletettiin, että C14 ei ole alkuperäistä, sitten lasketaan, ja sanotaan, että C14 hiilen on siis täytynyt tulla ympäristöstä. Klassinen kehäpäätelmä.

Huomioitavaa myös on, että tätä C14 analyysiä ei tehty oletetuista bakteerijäänteistä, vaan luusta kokonaisuudessaan. Mikä on oletettujen bakteerijäänteiden massan osuus luun osuuteen?

Tutkijat myös sekvenssoivat DNA:ta ja vertailivat sekvenssejä DNA tietokantoihin:

Our initial sequence data, furthermore, suggests that some of these microbes might represent rare, poorly understood taxa.

Eli osaa DNA tuloksista ei ymmärretty, mutta silti sen sanottiin olevan mikrobeista.

Osan he tunnistivat kuuluvan tietyille mikrobeille:

Centrosaurus bone, about 30% of sequences were phylogenetically close to the genus Euzebya, a deeply branching, aerobic, marine Actinobacterium

30% siis tunnistettiin - mitä oli muu?

Bakteerien jäänteitä on kaikkialla, jopa kivien sisällä. Varmasti niitä on myös mennyt luun sisälle eläimen kuoltua.

Jos bakteerit sotkisivat näin vanhaa näytettä näin merkittävästi, niin miten on nuorempien näytteiden laita? Niistä on historiankirjojen tietojen avulla kalibroituja tuloksia. Ja yllätys on, että bakteerit eivät vaikuta C14 ikään. Eivät vaikuta, koska ne syövät kuollutta eliötä, jossa C14 suhde on lukittu. Bakteerit eivät kanna C14 hiiltä ilmakehästä, vaan kaikki C14 on jo niiden ravinnossa.

Bakteerit eivät yhteytä, vaan ovat raadonsyöjiä ja niiden C14 vastaa siis sitä, mitä syövät. Vain kasvit keräävät C14 hiiltä ilmakehästä yhteyttäessään eli ottaessaan hiilidioksidia ilmasta. Kaikkien kasvinsyöjien C14 arvot mukailevat ravintoa mitä syövät. Mikrobitoiminta ei muuta näytteen C14 arvoja mitenkään. Sitä muuttaa vain aika ja yhteyttäminen.

Ainoa mikä olisi voinut 'tuoreempaa' hiiltä kuljettaa luuhun, on yhteyttävän kasvin juuret, jotka sitten bakteerit olisivat syöneet ja kuolleet sen jälkeen luun sisään. Mutta tästä ei ollut mitään havaintoa.

Huomioitavaa on myös, että evoluutio-opin mukaan tämä luu on vasta lähiaikoina eroosion myötä noussut pintaan ja ollut aikaisemmin yhteyttävien kasvien juurien saavuttamattomissa. Kuinka todennäköistä sitten on se ajatus, että dinosauruksen luut ovat käyneet maan pinnalla keräämässä itseensä C14 hiiltä olemalla hetken aikaa kasvien kasvualustana 33 000 vuotta sitten ja sen jälkeen hautautuneet uudelleen syvälle maahan? Ja tässäkin tapauksessa jonkin olisi yhä tarvinnut se C14 hiili sinne luun sisälle kuljettaa.

Me emme pääse ajassa taaksepäin toteamaan, mitä todella on tapahtunut. Siksi voimme vain todeta, että siinä oli C14 hiiltä ja sen jälkeen kukin maailmankuvansa mukaan päättää, mitä on tapahtunut: mahdollisuuksia on monia. Ja juuri tässä on historian tieteen ja operatiivisen tieteen ero. Toinen asettaa faktoja - toinen ei.

Viitteet:

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Laktoosi-intoleranssi evoluution todisteena

LYHYESTI:

Evoluutiokeskustelussa usein kysytään niitä hyödyllisiä mutaatioita, joiden avulla ihminen on kehittynyt. Haitallisia, sairauksia aiheuttavia, on rekisteröity jo yli 600 000 (kts. https://www.disgenet.org/). Sen sijaan väitettyjä hyödyllisiä vain muutama.

Toinen yleisesti väitetyistä hyödyllisistä mutaatioista on sirppisoluanemia, joka jo nimensäkin puolesta on sairaus. Olen tästä kirjoittanut aikaisemmin: https://mistametulemme.blogspot.com/2018/04/63-sirppisoluanemia-evoluution.html

Toinen väitetty hyödyllinen mutaatio on laktoosi-intoleranssi. Tästä osa evoluutiota tukevista maallikoista sanovat, että mutaation kautta syntyi kyky pilkkoa laktoosia maidosta ja näin osa ihmisistä voi käyttää maitoa ravintonaan - erittäin hyödyllistä siis. Tosin tämä on perusteellisesti väärin ymmärretty.

Vauvoilla on aina ollut kyky pilkkoa laktoosia äidinmaidosta

Lähes kaikki vauvat sietävät maitoa ja voidaan olettaa, että näin on aina ollut niin ihmisen historiassa kuin nisäkkäidenkin. Muutenhan rintaruokinta ei olisi ollut mahdollista. Eli nisäkkäillä on aina ollut alla kuvassa näkyvä monimutkainen laktaasientsyymi.

Oikea kysymys onkin, että mistä tämä laktaasientsyymi on alunperin tullut ja mitä lapset joivat rinnasta ennen kuin sitä oli?

Jossakin leviää väite, että tämä kyky olisi kehittynyt karjaa kasvattaville heimoille, mutta tämä ei siis pidä paikkaansa. Vauvat ovat aina voineet pilkkoa maitosokeria. Lisäksi Afrikassa on heimoja, jotka eivät ole koskaan kasvattaneet karjaa, mutta omaavat aikuisenakin kyvyn maitosokerin pilkkomiseen.

Epigeneettisen säätelyn avulla tämä LCT geeni käännetään aikuiselta pois päältä. Tämä on alun perin suojellut sylilapsia aliravitsemukselta, kun aikuiset eivät ole voineet nauttia heidän ravintoaan. Aikuisen kyvyttömyys pilkkoa laktoosia on myös normaalitila, ei sairaus.

DNA:n ohjauksen rikkoutumisen kautta on käynyt niin, että tämä säätelymekanismi ei katkaise laktaasin tuottoa aikuisella. Kyky tuottaa LCT entsyymiä jääkin päälle myös aikuisiällä.

Kyseessä ei siis ole esimerkki monimutkaisen laktaasimolekyylin evoluutiosta, vaan yksinkertainen ohjauksen rikkoutuminen.

On helppo ymmärtää, että satunnaiset muutokset rikkovat. Paljon vaikeampi olisi uskoa, että ne rakentaisivat jotain uutta.

Laktaasi entsyymi, joka tavitaan laktoosin pilkkomiseen, on jopa jollain tavalla kaunis kuin taideteos.
Kuva: By Deposition authors: Juers, D.H., Matthews, B.W.;visualization author: User:Astrojan - http://www.rcsb.org/pdb/explore/explore.do?structureId=1jyn, CC BY 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=48824486

TARKEMMIN:

Kuvassa näet laktoosia pilkkovan entsyymin 3D-mallin. Se on massiivisen kokoinen makromolekyyli, jonka jokainen atomi on tarkalleen oikeassa paikassa toimiakseen oikein. Se käy solun 'bensalla' ATP-molekyyleillä ja sen antamalla energialla se pystyy pilkkomaan maitosokeria, kun sokeri asettuu tarkoin sen tartuntakohtaan.

YLEN:n artikkelissa vuodelta 2011 Turun yliopiston evoluutiogenetiikan ja -fysiologian huippuyksikön dosentti Olli Arjamaa kertoo evoluutiotarinaa, missä aikuisen kyky käyttää maitoa olisi ollut suuri valintaetu alkeellisissa oloissa. Mielestäni tämä lausunto on ristiriitainen kaiken sen muun kanssa, mitä hän mainitsee ja tilanne onkin juuri päinvastoin: jos aikuiset syövät lasten ruuan, eivät lapset kasva ja kehity sukukypsiksi.1

Hän mainitsee tosin oikein, että laktoosi-intoleranssi on normaalitilanne, eikä sitä pidä mitenkään hoitaa.

Lisäksi sama dosentti sanoo, ettei tällaista kehitystä kuitenkaan tapahtunut Suomessa, koska karja oli vielä satavuotta sitten niin huonokuntoista, ettei maitoa riittänyt juotavaksi. Suomessa noin 80% nykyisistä aikuisista pystyy käyttämään maitoa ravinnoksi, kun taas Afrikassa ja kauko-idässä vain muutama prosentti. Muutoksen on siis täytynyt tapahtua jossain vaiheessa aikaisemmin historiassa.

Uudempi tutkimus vuodelta 2018 toteaakin tarkemmin, että kyseessä ei ole yksin LCT vahvistajageenin mutaatio, vaan muutos sen metylaatioprofiilissa eli epigeneettisessä ohjauksessa. Tämä ja mutaatio yhdessä voivat paremmin ennustaa laktoosi-intoleranssitilan aikuisella.2

Toisista tutkimuksista tiedetään, että vielä saattaa olla niin päin, että mutaatio johtuu tästä metylaatiomarkkerista eikä siten ole merkitsevä lainkaan, koska jo tämä ohjaustekijä on kääntänyt geenin vahvistuksen pois päältä.

Mutaatiolla ja laktaasientsyymillä ei siis ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Laktoosi-intoleranssi ohjaustekijä ei mitenkään selitä, mistä ja miten tämä hyvin monimutkainen laktaasientsyymi on syntynyt.

Kyseessä ei missään tapauksessa ole uutta entsyymirakennetta luova mutaatio, vaan kyseessä on tietämättömien ihmisten piiloteltua hämäämistä.

Viitteet:

https://yle.fi/uutiset/3-5318944
Tarkemmin ohjaustekijöiden toiminnasta on tässä tutkimuksessa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5884863/

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Uusi tutkimus: Miehen Y-kromosomin muutokset tulleet 4 500 vuodessa

LYHYESTI:

Solu- ja kehitysbiologian tohtoriksi Harvardin Yliopistossa väitellyt Nathaniel T. Jeanson julkaisi uuden tutkimuksen, jossa oli käynyt läpi Y-Kromosomien mutaatiolaskelmia sukupolvien välillä.1

Koska Y-kromosomi periytyy vain isältä pojalle (naisilla sitä ei siis ole), sen perimää ei sekoiteta äidiltä tulleeseen vastinkromosomiin. Sekoittuminen (tekijäinvaihto) tapahtuu kaikille muille kromosomeille sukusolujen kehittyessä. Tämän takia periaatteessa kaikilla miehillä on sama tietosisältö Y-kromosomin DNA:ssa.

Mutta vain periaatteessa, sillä mutaatiot muuttavat DNA:ta. Kaikki geneettiset eroavaisuudet miesten Y-kromosomissa ovat mutaatioiden tulosta ja nämä erot saadaan selvitettyä DNA tutkimuksilla.

Mutaatioista voidaan laskea kuinka monta mutaatiota keskimäärin tapahtuu sukupolvessa ottamalla DNA näytteitä elossa olevalta isältä ja hänen pojaltaan. Näistä saadaan ns. molekyylikello, joka kertoo kuinka nopeasti mutaatioita kertyy Y-kromosomiin sukupolvien kuluessa.

Kun lasketaan yhteen kaikki y-kromosomissa olevat eroavaisuudet (ei pelkästään tässä testatussa sukupolvessa tulleet) ja jaetaan se tällä yhdessä sukupolvessa tulevien mutaatioiden lukumäärällä saadaan tarvittavien sukupolvien lukumäärä. Siis lopputulos kertoo kuinka monta sukupolvea tarvitaan kaikkien mutaatioiden kumuloitumiseen. Sukupolven keski-iän avulla voidaan taas arvioida aika.

Tohtori Jeansonin tutkimuksessa päästiin noin 4 500 vuoteen. Tänä aikana siis kaikki Y-kromosomissa olevat mutaatiot ovat ehtineet kumuloitua.

Tämä on merkittävää, koska se vastaa melko hyvin sitä, että kaikki nykyisin elävät miehet ovat Vedenpaisumuksesta pelastuneen Nooan ja hänen poikiensa jälkeläisiä.

Nathaniel T. Jeanson

TARKEMMIN:

Tässä tutkimuksessa tehtiin uudelleenlaskenta jo aikaisemmalle tutkimukselle. Aikaisempi sekulaari tutkimus sanoo, että yhteinen ihmisten esi-isä eli noin 250 000 vuotta sitten y-kromosomi mutaatioiden avulla laskettuna. Siinä tutkimuksessa molekyylikello asetettiin käymään paljon hitaammin. Miksi?

Kaava sinänsä on yksinkertainen: mutaatioiden lukumäärä = mutaationopeus x aika. Ongelmia tulee, kun kaavassa on useampi kuin yksi tuntematon (aika ja mutaationopeus). Sekulaari tiede sovittaa päättelyllä mutaationopeuden ja ajan jonkin näköiseen yleisesti hyväksyttävään balanssiin ja tähtää siihen.

Nyt tämä tutkija ei usko evoluutioon, vaan on nuoren maan kreationisti. Eli asettaa ajan Nooan tulvaan ja katsoo saako datan tukemaan tätä oletusta paremmin kuin evoluutio-oletusta.

Kertyneiden mutaatioiden laskeminenkin ei ole ihan suoraviivaista. Aineistossa oli muutamia kymmeniä isä-poika DNA näytteitä vanhoista tutkimuksista.

Näytteiden ongelma on, että DNA-sekvenssointi lopultakaan ei ole niin yksiselitteistä kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää. Sieltä solusta ei saada ulos yhtä y-kromosomia yhtenä pötkönä ja sitten vain luettaisiin sen sisältö. Sen sijaan sieltä saadaan ulos vain lyhyitä pätkiä. Siksi DNA monistetaan kymmeniä kertoja, jotta eri pätkät olisivat osin päällekkäin ja näin saataisiin kokonaiskäsitys.

Tämä tutkimus otti aineistoksi vain sellaista dataa, jota oli monistettu yli 40 kertaa. Aikaisemmat laskelmat oli tehty datalla, jota oli monistettu vain joitakin kertoja. Tällöin havaintojen mukaan mutaatioita jäi piiloon. Jos sekulaari tutkimus toistettaisiin uudella datalla, täytyisi sen tulokset olla vastaavat.

Toinen asia, mikä tekee DNA:n lukemisesta haastavaa, on toistuvat DNA jaksot ja esimerkiksi palidromigeenit. On vaikea havaita kuinka monta mutaatiota näissä on, kun saanti on vain pätkiä: ei tiedetä kuinka pitkään toistot jatkuvat.

Näitä ongelmia putsataan datasta erilaisilla filttereillä. Eli datan määrää vähennetään jopa alle puoleen. Näin samalla katoaa mutaatioita ja kun tiedetään, että mutaatiot eivät jakaudu tasaisesti DNA:han, jää päättelylle tilaa.

Vanha sanonta, että kunhan dataa kiduttaa riittävän pitkään, niin se tunnustaa, pitää edelleen paikkansa.

Kaiken kaikkiaan siis tässäkin tutkimusalueessa tutkijan maailmankuva vaikuttaa monessa kohtaa tutkimuksen lopputulokseen. Esimerkiksi siinä minkälaisia filttereitä käytetään datan putsaamiseen. Tällä voidaan merkittävästi vaikuttaa vastaukseen.

Sen lisäksi on käsite false positive eli huolellisuudesta huolimatta, jokin mittaustulos ei ollutkaan mutaatio. Miten arvioidaan kuinka paljon näitä false positive ongelmia datassa on? No katsotaan maaliin, mihin halutaan päästä ja toimitaan sen mukaan.

Tieteessä on täysi yksimielisyys siitä, että ihmiskunta on käynyt läpi hyvin voimakkaan pullonkaulan. Y-kromosomimme on hyvin samankaltainen, joten se on yhdestä yksilöstä lähtöisin.

Evoluutiomalli olettaa, että ennen tätä pullonkaulaa oli monenlaista kirjavuutta y-kromosomissa, mutta vain tämä yksi säilyi. Luomismallin mukaan taas kaikki eroavaisuudet ovat mutaatiota, koska y-kromosomi oli vain Adamilta eli Jumala ei voinut luoda erilaisia y-kromosomeja. Kaikkia muita kromosomeja taas on kaksi (yksi isältä yksi äidiltä), joten Adamilla on voinut olla paljon heterotsygootteja geenejä. Evoluutiomalli taas laskee kaiken varioituvuuden tulleen mutaatioista, mutta siinäkin on tällainen alkupiste, joka vastaa valmista nykyihmistä.

Toinen kotiin vietävä varma asia on, että tämäkään tieteen tulos ei ole mitenkään Raamatun vastainen. Tulkinnat saadaan tukemaan Raamatun mukaista aikataulua. Y-kromosomi tutkimus voidaan kyllä tehdä Raamatun aikataulua vastaankin, mutta niinhän monet vääntävät Raamatun tekstiäkin. Tiede ei lopultakaan aina on ole objektiivista. Tutkijan, ehkä alitajuinen halu päästä johonkin lopputulokseen, vaikuttaa valittuihin metodeihin.

Mutaatio on yhden DNA nukleotidin satunnainen muutos toiseksi. Esim T-A --> C-G

Viitteet:
1. Tutkimustulokset: https://answersingenesis.org/theory-of-evolution/molecular-clock/evidence-human-y-chromosome-molecular-clock/

lauantai 28. joulukuuta 2019

Luomiskertomuksen perusteet nykyihmiselle

Maailman, aurinkokunnan, maan, kasvien, eläimien ja ihmisen alkuperä on kiinnostanut ihmisiä aina läpi vuosituhansien. Alkuperän pohtiminen saa aikaiseksi joukon kysymyksiä: